Avainsana:
Yllättikö ketään vasta avattu Lempäälän ”hieno uimahalli”, josta tulikin kylpylä Louhi, ja sen hinnoittelu? Kunnalla on 55 prosentin omistusosuus ja puolen miljoonan vuosimaksut. Mitä sillä reipas työssä käyvä tunnollisesti veronsa maksava saa? Ei mitään! Toinen omistaja on, 45 prosentin osuudella, Toivo Sukarin Ideapark Oy. Yksityinen rahoitus teki hallista bisneshallin. Se raha tekee kunnan palvelusta voittoa […]
Pirkanmaan Osuuskaupan edustajiston vaali päättyy keskiviikkona 20 maaliskuuta. Vaalissa valitaan edustajiston 60 jäsentä. Vaalitapa on muuttunut. Tähän asti vaalien ehdokkaat ovat voineet muodostaa ehdokaslistoja. Listojen ehdokkaiden äänet on laskettu yhteen, ja paikat on jaettu suhteellisesti listojen ja listojen ulkopuolisten ehdokkaiden kesken. Nyt ehdokkaina on ainoastaan yksilöitä. Puolueilla on ollut omat listansa. Tälläkin kertaa ehdokkaina on […]
Konserniyhtiöiden tulokset ja toimitilat olivat Pirkanmaan hyvinvointialueen, Pirhan konserni- ja toimitilajaoston helmikuun kokouksen keskeisimmät asiat. Pirhan viime marraskuussa hyväksytyn toimitilaohjelman mukaan tiloista vähennetään viidennes. Kuten jo marraskuussa kirjoitin, näin mittavat vähennykset eivät kuitenkaan ole mahdollisia ilman palveluiden merkittäviä vähennyksiä. Palveluverkoista käytiin loppuvuodesta tiukka poliittinen kamppailu, joka valitettavasti hävittiin. Aluehallituksen enemmistön päätöksellä palveluverkkoja supistetaan ja korvataan […]
Toimitilat olivat Pirkanmaan hyvinvointialueen, Pirhan ko konserni- ja toimitilajaoston marraskuun kokouksen keskeisin aihe. Hyvinvointialueen toimitilat ja palvelut ovat kiinteästi yhteydessä toisiinsa. Palveluverkkoa halutaan supistaa, palveluita siirtää verkkoon ja liikkuviksi. Toimitilaohjelmaan onkin kirjattu tavoite vähentää tiloja viidenneksellä. Hyvinvointialueella on tällä hetkellä käytössään 748 eri rakennusta, joista suurin osa, 661 on vuokrattu. Vuokratiloista kuntien omistamia on 433. […]
Pirkanmaan hyvinvointialue eli Pirha on tuottanut pirkanmaalaisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastuspalvelut viimeisen yhdeksän kuukauden ajan. Tietoisuus siitä, mikä hyvinvointialue oikeastaan on ja kuinka se toimii, on kuitenkin vielä heikkoa. Myös väärinkäsityksiä Pirhan päätöksenteosta on liikkeellä. Tiedotusvälineiden uutisointi Pirhan toiminnasta on nojannut kahteen asiaan: yhtäältä Pirhan itse tuottamiin tiedotteisiin, toisaalta uudistuksiin ulkoapäin kohdistettuun kritiikkiin. Tämä […]
Eräänä aamuna kolmivuorotyötä tekevä vuodeosaston sairaanhoitaja työtovereineen avasi Aamulehden ja sai tietää, että Pirkanmaan hyvinvointialueella suunnitellaan hänen työpaikkansa sulkemista. Jutussa kerrottiin, ettei tarkkoja suunnitelmia ole vielä tehty, mutta maalailtiin kuitenkin osastojen keskittämistä Pirkanmaan suurimpiin kaupunkeihin. Työyhteisössä heräsi huoli: pitäisikö meidän jatkossa ajaa päivin ja öin kymmeniä kilometrejä yhteen suuntaan töihin päästäksemme? Osastokokouksessa kerrottiin, että lisätietoja […]
Osallistuin hyvinvointialueemme vähän palveluja käyttävien valiokunnan kokoukseen varajäsenenä toukokuussa. Odotukseni kokouksen annista eivät järin suuret olleet. Jotenkin oli iskostunut ajatus, siellä vain istutaan, eikä mitään saada aikaiseksi. Erehdyin. Kokous oli antoisa. Strategiajohtaja Arto Ranta käytti alustavan puheenvuoron, jonka pohjalta keskusteltiin. Aihepiiri oli laaja. Yhdenvertaiset palvelut, digitalisaatio, palveluiden saatavuus, mikä on lähipalvelua ja kustannustehokkuus. Valiokunnan jäsenet […]
Pirkanmaan hyvinvointialueen konserni- ja toimitilajaoston yksi keskeisimmistä tehtävistä on seurata ja ohjata hyvinvointialueen kokonaan tai osin omistamien yhtiöiden toimintaa. Varsinaisia päätettäviä asioita Pirkanmaan hyvinvointialueen konserni- ja toimitilajaoston huhtikuun kokouksen listalla oli vain pari. Jaosto hyväksyi Istekki oy:n ja Kuntien Tiera oy:n esitykset yhtiöjärjestyksien muutoksista. Huhtikuun kokouksessa keskeisinä asioina olivat toimintaselvitykset Keiturin Sote ja Istek -yhtiöistä. […]
Pirkanmaan vasemmisto kävi vaaleihin voitto ja toinen kansanedustajan paikka mielessä. Uskoa hyvään vaalitulokseen pohjustivat viime vuoden aluevaalien erinomainen tulos, aluegallupin ennakoima korkea ääniosuus ja hyvin onnistunut ehdokasasettelu. Hallitustyön erinomaiset tulokset kohottivat itsetuntoa. Vasemmistoliiton listalta valittiin kansanedustajaksi jo neljättä kertaa Anna Kontula komealla henkilökohtaisella äänimäärällä. Toista kansanedustajan paikkaa ei tullut. Vasemmiston äänimäärä laski kolmella tuhannella äänellä. […]
Sunnuntaina oli Pirkkalassa Suupantorilla kaikkien puolueiden yhteinen vaalitori. Paikallislehti haastatteli pirkkalaisia eduskuntavaaliehdokkaita. Muille kuin pirkkalaisille ei puheenvuoroja juurikaan tarjottu, mutta vasemmiston Anna Kontula sentään päästettiin mikrofonin varteen. Kun kyseessä oli vaalitilaisuus, johon kaikki puolueet saivat osallistua, niin vähän ihmetyttää, miksi puheenvuoroja rajattiin. Toisaalta paikalla oli useampiakin vasemmiston ehdokkaita, muista puolueita taisivat olla paikalla vain pirkkalaiset […]