Avainsana:

Teksti ja grafiikka: CAI MELAKOSKI Tampereen valtuustossa kokoomus menetti kaksi paikkaa ja luovutti suurimman ryhmän aseman paikkalukunsa säilyttäneelle sosiaalidemokraattien valtuustoryhmälle. Perussuomalaiset saivat neljä valtuutettua, viisi vähemmän kuin viime vaaleissa. Vihreät nousivat kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien kantaan saamalla neljä lisäpaikkaa. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä on nyt Tampereen neljänneksi suurin. Vasemmiston äänimäärä kasvoi 1 862 äänellä ja ääniosuus 0,6 […]

Toimittaja SINIKKA TORKKOLA Kaupunginvaltuutetut Ulla-Leena Alppi (vas.) ja Johanna Loukaskorpi (sd.) esittävät, että nuorisovaltuutettujen palkkioita korotetaan seuraavan valtuustokauden alkaessa. Tällä hetkellä palkkio on 10 euroa kokoukselta. Kokouksen pituus ei korota palkkiota. Esimerkiksi pitkistä, yli kymmenen tuntia kestävistä talousarviokokouksista nuoriovaltuutetun kokouspalkkio on sama kymmenen euroa. – Kaupunginvaltuusto päätti helmikuussa äänestyksen jälkeen korottaa valtuutettujen ja lautakuntien […]

SINIKKA TORKKOLA Tasa-arvo on vakiintunut osaksi yhteiskunnallista puhetta. Naisten ja miesten yhdenvertaista kohtelua pidetään usein niin itsestään selvänä, ettei sen eteen tarvitse tehdä enää töitä. Näin ei kuitenkaan ole. Tasa-arvoa on toki edistetty yli 150 vuotta, mutta edelleen naisiä ja miehiä kohdellaaan eri tavoin, eriarvoisestikin. Eriarvoisuutta ei ole helppo nähdä. Vielä vaikeampaa on tunnistaa eriarvoisuutta […]

SINIKKA TORKKOLA Tampereen keskustassa autoilevat ovat Rantatunnelin avaamiseen jälkeen olleet näreissään. Aamun ja illan vilkkaimpina tunteina Satakunnankadulla on ruuhkaa ja muuallakin liikenne jumittaa. Ärtymys on ymmärrettävää, kukapa haluaisi pitkittää työpäiväänsä takkuavan liikenteen vuoksi. Ensimmäisten viikkojen jälkeen keskusta-autoilijat ovat löytäneet uusia reittejä, muuttaneet kulkuaikojaan ja ruuhkakin on helpottanut. Autoilijoiden ärtymys tai joku muu yksittäinen asia ei […]

Teksti: SINIKKA TORKKOLA Tampereen kaupunginvaltuusto päätti eilen äänin 40–26, yksi tyhjä korottaa luottamushenkilöiden palkkioita. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä äänesti korotuksia vastaan. Esityksen korotuksen hylkäämisestä teki vasemmistoliiton valtuutettu Minna Minkkinen. Hän perusteli esitystään kokemuksillaan päihdetyöntekijänä. – Saan taistella tämän rakkaan kaupunkini kanssa kynsin ja hampain lyhyistäkin katkopaikoista. En millään pysty menemään huomenna töihin ja kertoa, että eilen […]

Teksti ja kuva: CAI MELAKOSKI Yli kymmenesosa Tampereen valtuutetuista on siirtynyt valtuustoryhmästä, jonka listalta hän sai äänensä vuoden 2012 kuntavaaleissa. Perussuomalaisten valtuustoryhmä on hukannut liki puolet valtuutetuistaan, vasemmistoliiton ryhmästä tuli neljänneksi suurin, kaksi uutta valtuustoryhmää syntyi ja kaksi ryhmää katosi valtuuston istumajärjestyksestä. Siinä Tampereen kaupunginvaltuuston ryhmänvaihtouutiset lyhyesti. Perussuomalaisten valtuustoryhmä pienenee samaan tahtiin kuin […]

Teksti: SINIKKA TORKKOLA Vasemmistoliiton Tampereen valtuustoryhmä ei kannata esitystä, joka nostaisi kaupungin kokouspalkkioita kymmenillä prosenteilla. Toimielinten puheenjohtajien vuosipalkkioihin esitetään enimmillään 150 prosentin korotusta. Apulaispormestareille esitetään 15 prosentin palkankorotusta. Valtuutettu Ulla-Leena Alppi (vas.) vastustaa korotuksia, sillä ne eivät ole samassa linjassa kaupungin muiden päätösten kanssa. Kaupungin tiukalla taloudellisella tilanteella on perusteltu palveluiden leikkauksia ja maksujen korotuksia. […]

Toimittaja: SINIKKA TORKKOLA Vasemmistoliiton aloitteesta Tampereen kaupungin luottamuselimissä valtaa ei keskitetä suurimmille puolueille vaan myös keskisuuret ja pienet valtuustoryhmät saavat edustajansa kaupunginhallitukseen, lautakuntiin ja liikelaitosten johtokuntiin. Asiasta äänestettiin maanantaina kaupunginvaltuuston kokouksessa, jossa päätettiin kaupungin uudesta hallintosäännöstä. Vasemmistoliiton valtuutetun Sirkkaliisa Virtasen tekemät muutosesitykset hyväksyttiin äänin 34–33. Äänestyksessä hyväksytyn muutosesityksen mukaan kaupunginhallituksessa on tulevaisuudessa pormestari ja […]

Teksti ja kuvakaappaukset: SINIKKA TORKKOLA Yhdyskuntalautakunta päätti eilen äänin 8–3, että Eteläpuiston kaavaa ei palauteta uudelleen valmisteluun vaan kaava etenee päätökseen. Tampereen kaupunginvaltuusto päättää asiasta kevään 2017 aikana. Kaavan uudelleen valmistelua esitti Matti Höyssä (kok). Palautusehdotusta kannattivat Kalle Hyötynen (vas.) ja Aarne Raevaara (Raevaaran valtuustoryhmä). Eteläpuiston ja sen lähialueiden rakentamista valmistellun suunnitelman mukaan […]

ULLA-LEENA ALPPI, SINIKKA TORKKOLA Ratkaisevat päätökset Tampereen Eteläpuiston tulevaisuudesta lähestyvät. Suunnitelmasta, joka toteutuessaan tuhoaisi kulttuurihistoriallisesti arvokkaan viherkeitaan, on keskusteltu yllättävän vähän, vaikka Eläköön Eteläpuisto -liike onkin keskustelua kiitettävästi viritellyt. Kuten puiston säilyttämistä puoltavat ovat sanoneet, tamperelaisten enemmistö tuskin haluaa harvinaisen puistokokonaisuuden rikkomista valtavilla kerrostalomassoilla. Näin tulee kuitenkin käymään, jos Eteläpuistoa ja sen lähialueita ryhdytään […]