Avainsana:

ympäristö

Tampereen vasemmisto: suojellaan lähiluontoa eikä rakenneta Puskiaisten oikaisua

  • 1.12.2022
  • TEKSTI: VK

Tampereen Vasemmiston syyskokous ja vasemmiston valtuustoryhmä vastustavat Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen Puskaisen oikaisuksi kutsuttua tiehanketta Lempäälä-Pirkkalassa. Uusi tie oikaisi Kolmostien Pirkkalan Linnakorvesta Lempäälän Kuljuun. Julkaisemassaan kannanotossaan ne vaativat investointirahojen suuntaamista nykyisen  tieverkoston kunnossapitoon ja joukkoliikenteen, kuten lähijunaverkoston, kehittämiseen. – Vaikka päätösvalta hankkeessa ei ole Tampereen valtuustolla, tulisi Tampereen yhdessä seutukunnan kuntien kanssa selvästi vastustaa […]

Kävelijät pois autojen tieltä Kalevassa

  • 18.11.2022
  • TEKSTI: HELY HOLLO

Terveisiä yhdyskuntalautakunnasta. Varajäsenenä lautakuntasyksyni alkoi vasta vajaa kuukausi sitten, kun osallistuin lokakuun lopun ja marraskuun alun yhdyskuntalautakunnan kokouksiin. Kokouksissa käsiteltiin iso joukko asioita, mutta tässä muutama nosto huomionarvoisista asioista. Kävelijät ja pyöräilijät pois autoliikenteen tieltä Risman nurkalla Kalevan Prisman nurkalle suunnitellaan Hervannan valtaväylän ja Sammon valtatien ylittävää siltaa kävelylle ja pyöräliikenteelle. Toista siltaa suunnitellaan Prisman […]

Vieras eläin

  • 17.11.2022
  • TEKSTI: MARKO HEIKKILÄ

Riikka Kaihovaaran esseekokoelma Vieras eläin ja muita uusia luontokappaleita (Atena, 2022) on osin hämmentävä ja paikoitellen vaikea teos. Kaihovaaran uusia käsitteitä esiintuovat tekstit käsittelevät monipuolisesti ihmisen suhdetta eläimiin, kasveihin ja luontoon. Teos sisältää kahdeksan esseetä ja niissä pohditaan ihmisen luontosuhdetta täysin uudesta näkökulmasta. Teoksessa tuodaan esiin muun muassa kasvien älykkyyttä ja kaiken elollisen elämän oikeutta […]

Trimmattu piha ei edistä luonnon monimuotoisuutta

  • 14.11.2022
  • TEKSTI: KATJA KOTALAMPI

Luontokato on meidän kaikkien asia. Jokainen meistä voi vaikuttaa siihen, kuinka monimuotoista luonto on. Aloittaa voi omasta pihapiiristä. Löysin hiljattain erittäin osuvan kuvasarjan, jossa havainnollistetaan monimuotoisuuden vähenemisen yhteyttä käsityksiimme siitä, millainen on siisti ja asianmukainen piha. Kuvasarjassa on neljä kuvaa, joissa kuvataan nykytilannetta seuraavasti: Istutamme suomalaiseen luontoon kuulumattomia kasveja emmekä estä niiden leviämistä. Pahimmillaan nämä […]

“Kaikilla kulkumuodoilla” on tamperelaisen liikennepolitiikan itsepetosta

  • 18.10.2022
  • TEKSTI: NOORA TAPIO

”Koko kaupungin on oltava saavutettavissa kaikilla kulkumuodoilla” on tamperelaisen kuntapolitiikan klassikkofraasi, jota erityisesti kokoomuslaiset, perussuomalaiset ja demarit viljelevät liikennepoliittisissa keskusteluissa. Fraasi antaa olettaa, että sitä käyttävät todella haluaisivat, että kaupunki on saavutettavissa jokaisella kulkumuodolla. Tosiasiassa päätöksestä toiseen käy selväksi, että tätä fraasia käyttäville on tärkeämpää sotia kuviteltuja ongelmia vastaan kuin puuttua niihin käytännön ongelmiin, jotka […]

Aika oppia kasvattamaan luottamusta ja retiisejä

  • 22.6.2022
  • TEKSTI: NOORA TAPIO

Saimme muutaman vuosikymmenen mieletöntä yltäkylläisyyttä. Aika on lyhyt, mutta silti riittävän pitkä, jotta suuri osa ihmisistä on voinut unohtaa taidot, jotka aiemmin kulkivat sukupolvelta toiselle. Osaatko parsia villasukan tai kasvattaa perunaa? Ekologiset kriisit velvoittavat yhteiskunnan muuttumaan. Ylikulutuksesta on palattava elämään tavalla, jonka maapallo jaksaa kantaa. Jo nyt ilmastokriisi ja luonnon monimuotoisuuden hupeneminen näkyvät muun muassa […]

Ritajärven virkistys- ja luonnonsuojelualue kutsuu retkelle ja kalaan

  • 20.6.2022
  • TEKSTI: HEIKKI SUOMINEN JA SIMO SUOMINEN KUVAT: HEIKKI SUOMINEN

Ritajärven virkistys- ja luonnonsuojelualue on huomattava luontokohde Etelä-Suomen mittakaavassa. Alue on Sastamalan kaupungin ylläpitämä ja sillä on kolme retkeilyharrastuksen kannalta merkittävää järveä, Valkeajärvi, Ylinen Ritajärvi ja Alinen Ritajärvi. Kullakin järvellä on oma vaellusreittinsä. Ritajärven alue on mainio retkeilykohde ympäri vuoden ja etenkin keski- ja loppukesästä se varsin suosittu. Vaellusreitille pääsee helpoiten Valkeajärven kautta jättämällä kulkuvälineensä […]

Ihastuttava Alinen Ritajärvi Sastamalassa

  • 18.6.2022
  • TEKSTI: HEIKKI SUOMINEN JA SIMO SUOMINEN KUVAT: HEIKKI SUOMINEN

Kalastus ja retkeily suuntautuu Sastamalan seudulla pääasiallisesti aluetta halkovaan Kokemäenjokeen, sen laajentumiin Lieko-, Rauta- ja Kuloveteen sekä Houhajärveen, Ylistenjärveen ja Kiikan Kiimajärveen. Sastamalan alueella on kuitenkin lähemmäs kaksisataa pientä järveä. Joka järvellä on myös oma tunnelmansa.  Vammalan Urheilukalastajat on kerännyt tietoja Vammalan (laajeni Sastamalaksi vuonna 2009) alueen järvistä kalastajan näkökulmasta liki 70 vuoden ajan. Yhdistys […]

Hävitys kuvaa sortoa

  • 21.5.2022
  • TEKSTI: SISKO-TUULIKKI TOIJONEN

– Kaikki taide ei tietenkään ole luonteeltaan avoimen poliittista, mutta minulle kirjailijana on tärkeää pyrkiä vaikuttamaan maailmaan, Iida Rauma tähdentää. Turkulaiskirjailijan kolmannessa romaanissa Hävitys, alaotsikoltaan Tapauskertomus (Siltala 2022), yksityinen, omakohtaisesti koettu vääryys laajenee yleiseksi, universaaliksi puheenvuoroksi kiusattujen ja tuhottujen puolesta. Hävitys kuvaa koskettavasti lapsiin kohdistuvaa rakenteellista sortoa ja väkivaltaa. Väkevän teemansa ohella se on taiten […]

Nokian kesäteatterissa metsä sulautuu osaksi tarinaa

  • 10.4.2022
  • TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA

Nauru pulppuaa Nokian kesäteatterin harjoituksissa. Ilo nousee tilanteista, tekstin tulkinnasta ja yhdessäolosta. Työn alla on näytelmä Metsän morsian, tarina ihmisestä, luonnosta ja elämästä maapallolla. – Kirjoitin näytelmän ajatellen kesäteatterimme aluetta. Siellä me olemme olleet kauniin luonnon keskellä melkein neljäkymmentä vuotta. Palaamme sinne aina toukokuussa kuin muuttolinnut, kuvaa käsikirjoittaja ja ohjaaja Heli Pitkänen Metsän morsianta. Pitkänen kertoo […]