Avainsana:

aktivismi

Aktivisti, lobbaa mua!

  • 8.2.2024
  • TEKSTI: MILKA HANHELA

Keskustelin hiljattain eräiden ympäristöaktivistien kanssa lobbaamisesta. Sanalla on hieman ikävä sävy: mieleen saattaa nousta kuva nimettömistä pukumiehistä kuiskuttelemassa eturyhmänsä propagandaa poliitikkojen korviin, kenties pienellä korruption sivumaulla.  Lobbaamisella on kuitenkin toinenkin merkitys: päättäjiin kohdistuva kansalaisvaikuttaminen. Tässä riisutussa määritelmässä lobbaamisen funktio on demokratialle keskeinen. Ilman ihmisten ja yhteisöjen suoria yhteydenottoja poliitikko on lopulta vain niiden tietojen varassa, […]

Sadat ihmiset marssivat hallitusta vastustavassa mielenosoituksessa Tampereella

  • 7.7.2023
  • TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM KUVAT: ANNA WECKSTRÖM

– Ilman kansan luottamusta ei voi olla hallitusta! huudettiin Hämeenpuistosta Keskustorille marssivassa joukossa, joka oli saapunut torstai-iltapäivänä vastustamaan hallitusta ja sen ajamaa politiikkaa. Eilinen mielenosoitus keräsi arviolta 500–600 osallistujaa. Mielenosoituksessa otettiin kantaa muun muassa hallituksen äärioikeistokytköksiin, syrjivään politiikkaan, pienituloisten arkea kurjistaviin ja työntekijän asemaa heikentäviin toimenpiteisiin. Mielenosoituksen järjesti joukko huolestuneita kansalaisia, joihin lukeutui niin opiskelijoita, […]

Tampereella osoitetaan mieltä hallitusta vastaan

  • 4.7.2023
  • TEKSTI: VK

Tämän viikon torstaina Tampereella järjestetään Kansan epäluottamuslause kyykytykselle -niminen mielenosoitus uutta hallitusta vastaan. Mielenosoitus alkaa Hämeenpuistosta, josta marssitaan Keskustorille. Ohjelma jatkuu heti marssin jälkeen puheilla ja musiikkiesityksillä. Mielenosoituksessa vastustetaan tiedotteen mukaan Petteri Orpon hallitusta ja tämän tavoitteita, jotka kurjistavat ihmisarvoisen elämän edellytyksiä leikkauspolitiikallaan sekä rajoittamalla kansalaisoikeuksia, kuten työntekijöiden lakko-oikeutta. Mielenosoituksen järjestää joukko huolestuneita kansalaisia. Puhujina […]

Katariina Aakus: Järeitä parannuksia pehmeillä arvoilla

  • 27.1.2023
  • TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM

Aktivisti, kansanedustajaehdokas Katariina Aakus näkee paljon parannettavaa yhteiskunnassa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa muun muassa vammaispolitiikan, eläinpolitiikan ja yhdenvertaisuuden osalta. Hänen intonsa lähteä mukaan politiikkaan on alun perin lähtöisin eläinoikeusaktivismista, jonka parissa Aakus on vaikuttanut ahkerasti. Muunlajisten eläinten aseman parantamisen lisäksi Aakukselle läheisiä aiheita ovat vammais- ja mielenterveyspolitiikka sekä feminismi. Aakus on itse ollut pyörätuolissa muutaman vuoden […]

Haasteiden tammikuu

  • 13.1.2023
  • TEKSTI: KATARIINA AAKUS

Vegaaninen ruoka on kallista, tofu on pahaa, tämä on vain ohimenevä trendi, en osaa kokata uusilla tuotteilla ja sitä paitsi ne ovat täynnä keinotekoisia aineita. Miksi jotain soijamössöä kutsutaan nakiksi, kun se ei sitä ole? Mikseivät nämä vegaanit tajua, että Suomessa eläimillä on tosi hyvät olot? Tämänkaltaisia kommentteja kuulee usein keskusteltaessa veganismista. Usein suosittelen kommentoijalle […]

Vegaaniaktivistit vastustavat sortoa ja näyttävät eläintuotannon pimeän puolen

  • 17.10.2022
  • TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM KUVAT: ANNA WECKSTRÖM

– Katuaktivismiin liitetään usein oletus, että yritämme käännyttää kaikki. Sanoisin kuitenkin, että haluamme herättää keskustelua. Haluan itse kuulla erilaisia ajatuksia ja näkemyksiä tai ovatko ihmiset ylipäätään ajatelleet tätä asiaa, Viral Vegans -yhdistyksessä Tampereella toimiva eläinoikeusaktivisti Katariina Aakus kuvailee ajatuksiaan katuaktivismista, jota hän on muutaman muun tamperelaisen kanssa tehnyt säännöllisesti nyt jo muutaman kuukauden ajan.  Viral […]

Toivon ja epätoivon vuosi 1968

  • 9.10.2018

  CAI MELAKOSKI    Kevään ja kesän 1968 vasemmistolaiset seurasivat tarkkaan ‒ kuka innostuksen, kuka epäilyn vallassa Tšekkoslovakian kehitystä. Olisiko mahdollista rakentaa sosialistinen valtio ilman sosialismin tai kapitalismin synkkiä puolia? Kapitalismi oli jo todistanut olevansa menneen ajan järjestelmä, kun taas sosialistiset maat näyttivät pettävän lupauksensa vapaudesta ja solidaarisuudesta. Jos sosialistisia maita rakennettiin Neuvostoliiton kommunistisen puolueen […]

Yhdysvaltain köyhien kampanja taistelee syrjintää ja orjuutta vastaan

  • 23.9.2018

  Teksti ja kuva: CAI MELAKOSKI    Kansalaisoikeustaistelija Martin Luther King ehti käynnistämään köyhien kansalaisten marssin Yhdysvaltain pääkaupunki Washingtoniin keväällä 1968 ennen kuin salamurhaajan luodit kaatoivat hänet huhtikuussa. Köyhien kansalaisten kampanja jatkui, ja huipentui kevään 1968 lopulla, kun 3000 mielenosoittajaa leiriytyi kuuden viikon ajaksi National Mall -puistoon. Kampanja vaati taloudellisia ja ihmisoikeuksia kaikenvärisille Yhdysvaltain kansalaisille. […]

Visa Savolaisen vankeus tallentuu keskustelevaan blogiin

  • 28.10.2015

  Toimittaja: CAI MELAKOSKI Opiskelija ja kansalaisaktivisti Visa Savolaisen 173 vuorokauden mittaisen ehdottoman vankeustuomion toimeenpano alkoi eilen. Totaalikieltäytyjä Savolaisen suorittaa vankeustuomionsa valvontarangaistuksena. ‒ Valvontarangaistus alkoi eilen iltapäivällä, eli nilkkaani asennettiin seurantalaite ja kotiini tuotiin laitteen vastaanotin. Etukäteen laaditun suunnitelman toteuttaminen alkoikin heti aikataulutetulla kaupassa käynnillä, Savolainen kertoi tänään aamupäivällä Vasen Kaistalle. Savolainen kertoo eilen julkistamastaan blogista […]

Visa Savolaiselle 173 vuorokautta vankeutta

  • 31.8.2015

  Toimittaja: CAI MELAKOSKI Kuva: TIINA HEIKKILÄ ‒ Perjantai oli siitä eriskummallinen päivä, että mut tuomittiin Itä-Uudenmaaan käräjäoikeudessa 173 vuorokauden ehdottomaan rangaistukseen, toteaa Visa Savolainen tämänpäiväisessä Facebook päivityksessään. Päivitys on linkitetty asiasta kertovaan uutiseen Kansan Uutisten verkkolehdessä. Vasen Kaista julkaisi maaliskuussa Tiina Heikkilän kirjoittaman haastattelun, jossa Savolainen perusteli päätöstään kieltäytyä asepalvelusta. Tuolloin Tampereen vasemmistonuorten puheenjohtajana toiminut Savolainen kertoi kieltäytyvänsä, koska […]