Enemmistö kannatti hallituksessa jatkamista

  • 24.11.2013

Teksti: SINIKKA TORKKOLA, kuvat: RAISA MUSAKKA Vasemmistoliiton puoluevaltuusto ja eduskuntaryhmä päättivät lähes kuusituntisen keskustelun jälkeen jatkaa hallitusyhteistyötä. Keskustelussa nostettiin esiin hallituspolitiikan etuja ja haittoja monesta näkökulmasta. Enemmistö puoluevaltuutetuista oli hallituksessa jatkamisen kannalla. Keskeinen perustelu oli, että vasemmiston pitää olla valmistelemassa asioita ja kamppailemassa peruspalveluiden puolesta. – Päätös oli hyvä. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä ja ministerit saivat nyt […]

Vasemmistoliitto jatkaa hallituksessa

  • 23.11.2013

SINIKKA TORKKOLA Vasemmistoliiton puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän yhteinen kokous päätti ääni 43 – 24 jatkaa hallituksessa. Lähes kuusi tuntia kestäneessä kokouksessa arvioitiin monipuolisesti hallituspolitiikan saavutuksia ja tappioita. Keskusteluna aikana esitettiin vaihtoehtona, että Vasemmistoliitto eroaisi hallituksesta samantien. Lisäksi esitettiin, että puoluevaltuusto ja eduskuntaryhmä kokoontuisivat uudelleen käsittelemään asiaan sitten kun rakennepaketin sisältö olisi selvä. Viimeisessä äänestyksessä puoluehallituksen esitys […]

Eläkeuudistus puhutti SAK:n valtuustossa

  • 23.11.2013

Teksti: TIINA HEINONEN –Työmarkkinaosapuolet aloittavat piakkoin neuvottelut vuonna 2017 voimaan tulevasta eläkeuudistuksesta. Nämä neuvottelut ovat vaativa urakka. SAK:n hallitus on linjannut kolme tärkeää painopistettä eläkeneuvotteluja varten, totesi  SAK:n varapuheenjohtaja Matti Huutola. – Ensinnäkin työeläkkeiden rahoitus on saatava kestäväksi, jotta riittävä eläketurvan taso voidaan turvata. Myös nuorten on voitava luottaa siihen, että he vuorostaan saavat kunnollisen […]

Lämpövoimala huolestuttaa Hervannassa

  • 22.11.2013

Teksti: PIRJO SAVONRAUTIA, kuvat: AARNO KARJALAINEN Hervannassa tukiasuntojen viereen ollaan rakentamassa lämpövoimalaa. Hankkeesta on tehty kolme muistutusta, sillä asukkaat pelkäävät voimalan tuovan melu-, pöly- ja hajuhaittoja, tärinää sekä muita terveyshaittoja. Kysymyksiä ja huolta lisäävät lämpökeskuksen mahdolliset vikatilanteet ja onnettomuusuhat, jotka koskevat lähialueen muutakin asutusta. Asukkaat ja asiakkaat ovat päihde – ja mielenterveyskuntoutujia, joille rauhallinen asuin- […]

Torkkola ehdolle EU-vaaleihin

  • 21.11.2013

Teksti: TIINA JALAVA   Kuvat: PERTTI SALO, FIIA AATSINKI Vasemmistoliiton Pirkanmaan piiritoimikunta päätti kokouksessaan esittää piirijärjestön varapuheenjohtajaa Sinikka Torkkolaa Vasemmistoliiton ehdokkaaksi EU-vaaleihin. – Olen suostunut ehdokkaaksi, sillä minua kiinnostavat Euroopan unionin on mahdollisuudet lisätä kansalaisten hyvinvointia ja vähentää sosiaalista eriarvoisuutta. Pääluottamusmiehenä minua kiinnostavat keinot, joilla voidaan poistaa alipalkkaus ja työsyrjintä. Euroopan unionin maissa olisi annettava […]

Tammelan pallokentän tulevaisuus puhutti

  • 21.11.2013

Teksti: JUSSI NAUKKARINEN, kuvat: PENTTI HÄNNINEN Tammelan pallokentän kehittäminen niin sanotun hybridimallin pohjalta etenee suunnittelukilpailuvaiheeseen. Tammelaan on syntymässä jalkapallostadion, johon ollaan yhdistämässä myös asuin-, liike- ja toimistotilaa. Pallokentän suunnittelukilpailu alkaa tässä kuussa, ja se on määrä saada päätökseensä elokuussa 2014. Kaupungin tavoitteena on parantaa tamperelaisen jalkapallon edellytyksiä ja mahdollistaa stadionin ympärivuotinen käyttö. Tarkoituksena on, että […]

Lisäämällä veroja palvelut olisi turvattu

  • 19.11.2013

Teksti: SINIKKA TORKKOLA, kuva: MINNA MINKKINEN Vasemmistoliiton valtuustoryhmälle Tampereen ensi vuoden talousarvio oli vaikea pala. Valtuutettujen ja muiden luottamushenkilöiden yhteisissä kokouksissa talousarviota puitiin pitkään. Vasemmisto olisikin ollut valmis korottamaan veroja yhden prosenttiyksikön, jotta kaupunkilaisten palveluista ei olisi tarvinnut leikata. Eilen kaupunginvaltuustossa hyväksytty 0,75 prosenttiyksikön veronkorotus tarkoittaa 12 miljoonan euron säästötarvetta kaupungin itse tuottamiin palveluihin. —Nyt […]

Perustulo, kyllä vai ei?

  • 18.11.2013

PIRKKO SEPPI: – Perustulon sijaan pitää luoda kattava perusturva ja palkat on nostettava tasolle, jolla voi elää, sanoo Mikko Kuoppa.  – Jos perustulo toteutettaisiin, se merkitsisi sitä, että bruttoveroaste olisi nostettava 54 prosenttiin. Tämähän on mahdotonta. Ihmisten toimeentulo on turvatta syyperusteisella sosiaaliturvalla ja työstä saatavalla kunnon palkalla. – Kukaan ei vaivautuisi enää tekemään tylsiä paskaduuneja, jos […]

Ystävyyssuhteiden katkaisu ei ole ratkaisu

  • 17.11.2013

AIMO MINKKINEN: Tampereen vihreiden valtuustoryhmä esittää valtuustoaloitteessaan ystävyyskaupunkisuhteen jäädyttämistä venäläisen Nizhni Novgorodin kanssa. Valtuustoaloitteen mukaan ystävyyskaupunkisuhteen jäädyttäminen olisi yksi tapa kiinnittää huomiota ihmisoikeustilanteen heikkenemiseen Venäjällä ja ilmaista täten huoli venäläisille kumppaneille. Samalla viitataan myös ystävyyskaupunkisuhteeseen sekä unkarilaisen Miskolcin että kiinalaisen Guangzhoun kanssa. Kiinan ihmisoikeustilanne ei Vihreän valtuustoryhmän mukaan ole mairitteleva ja Unkarissakin tilanne on heikentynyt. Kaupungin, […]

Werstas on avoin kaikelle

  • 17.11.2013

  Teksti: ANNI TOLONEN,  Kuvat: MARJA-LIISA TORNIAINEN Lenin-museo liittyy osaksi 20-vuotiasta Työväenmuseo Werstasta Kipeitä ja vaiettujakin aiheita näyttelyissään esittelevä Työväenmuseo Werstas juhlii nyt 20-vuotissyntymäpäiviä. Perjantaina juhlaseminaarissa puhunut  Paavo Arhinmäki korostaa Werstaan asemaa suomalaisen työväenkulttuurin säilyttäjänä. Ministerin mukaan Werstas luo Suomen taidemaailmaan moniarvoisuutta. Ilman työväenhistorian vaalimista yhteiskunnallista tasa-arvoa olisi mahdotonta saavuttaa. – Suomi on luokkayhteiskunta, jossa […]