Punavihreä liittouma eteni Norjan vaaleissa

Kaikki porvarihallituspuolueet menettivät ääniosuuttaan ja paikkojaan eilisissä Norjan suurkäräjävaaleissa. Vasemmistopuolue sai vaalivoiton, ja punavihreä liittouma eteni muutenkin. Demarit kuitenkin hävisivät sen verran, että punavihreä enemmistö jäi saamatta. (Korjaus: taulukko on laadittu kun 95% äänistä oli laskettu. Paikkajako muuttui vielä laskennan jatkuessa. Punavihreiden keskustapuolue sai vielä lisäpaikan ja edustajia yhteensä 19. Paikan menetti oikeiston edistyspuolue, joka sai 27 paikkaa. Korjattu taulukko löytyy artikkelin lopusta.)

 

Teksti ja grafiikka: CAI MELAKOSKI   
Punavihreä liittouma sai suuremman ääniosuuden kuin porvarihallituksen puolueet Norjan eilisissä suurkäräjien (Stortinget) vaaleissa. Neljä vuotta hallinneet porvarit säilyttivät kuitenkin enemmistön paikoista.

Suurkäräjille valittiin 169 kansanedustajaa, joten enemmistöön tarvittiin 85 kansanedustajaa. Punavihreiden kansanedustajien määrä nousi seitsemällä, 80 kansanedustajaan. Vaikka kaikki porvaripuolueet menettivät kannatustaan ja kansanedustajan paikkojaan, oikeistolla säilyi 89 edustajapaikan suoma enemmistö.

Kaikki punavihreän liittouman puolueet voittivat, lukuunottamatta työväenpuoluetta (Arbeiderpartiet, A/Ap), joka hävisi kuusi paikkaa. Vaalien suurin voittaja oli punavihreiden keskustapuolue (Senterpartiet, Sp), joka sai kahdeksan lisäpaikkaa. Sosialistinen vasemmistopuolue (Sosialistisk Venstreparti, SV) otti takaisin edellisissä vaaleissa menettämänsä neljä paikkaa ja sai 11 kansanedustajaa.

Ympäristöpuolue vihreät (Miljøpartiet De Grønne, MDG) säilytti yhden paikkansa ja kommunistinen Punainen puolue (Rødt) nousi uutena suurkäräjille, vaikka kumpikaan ei yltänyt neljän prosentin valtakunnalliseen äänikynnykseen. Ne saivat kuitenkin Oslossa kumpikin yhden paikan kuuden prosentin ääniosuudella.

Ennen edellisiä, vuoden 2013 suurkäräjävaaleja punavihreä liittouma oli hallitusvastuussa kaksi kautta. Vuoden 2013 vaalit voitti neljän oikeistopuolueen yhteenliittymä, joka sai kaikkien aikojen suurimman enemmistön, 96 paikkaa.

Työväenpuolue säilytti vuonna 2013 tappiostaan huolimatta suurimman puolueen aseman. Sosialistinen vasemmistopuolue kärsi rökäletappion ja ylitti vaivoin neljän prosentin äänikynnyksen. Puolue sai 4,1 prosentin ääniosuudella seitsemän kansanedustajaa, neljä vähemmän kuin vuoden 2009 vaaleissa. Kolmas vaalit tuolloin hävinneen liittouman jäsen, vuonna 2005 porvarileirin punavihreisiin vaihtanut keskustapuolue menetti yhden 11 paikastaan.

Norjaa on vuodesta 2013 lähtien hallinnut konservatiivipuolueen (Høyre, H) ja oikeistopopulistisen, perussuomalaisten oloisen edistyspuolueen (Fremskrittspartiet, FrP) vähemmistöhallitus liberaalipuolueen (Venstre, V) ja kristillisdemokraattisen kansanpuolueen (Kristelig Folkeparti, KrF) tuella.

Norjassa on 5,2 miljoonaa asukasta ja 3 764 858 äänioikeutettua, joista 77,1 prosenttia äänesti maanantaisissa suurkäräjävaaleissa. Vuoden 2013 suurkäräjävaaleissa äänestysprosentti oli 78,3 prosenttia.

Korjaus: Alkuperäisessä artikkelissa oli väärinkäsityksen johdosta virheellinen selostus siitä, miksi vihreä ja punainen puolue saivat kumpikin yhden paikan, vaikka eivät yltäneet äänikynnykseen. Virheellinen osuus on poistettu jälkikäteen.

Muuta asiaan liittyvää Vasen Kaistassa 2017:

Euroopan politiittisten voimasuhteiden kehityksestä:
Tuolit vaihtuvat tiheään Euroopan parlamentissa (24.9.)
Mitä kevään vaaleissa todella tapahtui? (Yhteenveto kevätkauden parlamenttivaaleista Euroopassa, 22.9.)
Demarit jälleen Euroopan suosituimpia (17.9.)
Onko Euroopan unioni tulevaisuuden arvoinen? (24.3.)

Vuoden 2017 vaalitulokset Euroopassa:

Islanti:
Vasemmisto voittoisa ‒ Islannin tarkat vaalitulokset (29.10.)
Tšekki:
Tšekit haluavat kokeilla jotain aivan muuta (24.10.)
Itävalta:
Mitä Itävallassa tapahtuu? (19.10.)
Saksa:
Demarit voittivat Ala-Saksin vaalit, die Linke lisäsi kannatustaan (16.10.)
Schleiße – oikeistovyöry Saksan vaaleissa (26.9.)
Vasemmistokin voitti ‒ äänestäjillä puolueenvaihtopäivä Saksassa (25.9.)
Saksan vaalit: die Linken kannatus kasvaa (15.5.)
Saarlandin vaalit: Radikaalioikeiston vauhti hiipumassa? (27.3.)
Mitä Saksassa nyt tapahtuu? (13.1.)
Norja:
Punavihreä liittouma eteni Norjan vaaleissa (12.9.)
Albania, Armenia, Kosovo ja Malta:
Demarit jälleen Euroopan suosituimpia (17.9.)
Ranska:
Ranskan vaalitulokset, osa 3: Macron-kupla puhkesi alle kolmessa kuukaudessa (7.8.)
Ranskan vaalitulokset, osa 2: keskustaliberaalit, oikeisto ja radikaalioikeisto (25.7.)
Ranskan vaalitulokset, osa 1: vasemmisto, sosialistit ja vihreät (20.7)
Britannia:
Nuoret kyllästyivät talouskuripolitiikkaan myös Britanniassa (10.6.)
Bulgaria:
Bulgaria: kolmannet pikavaalit eivät päästäneet ahdingosta (28.3.)
Alankomaat
Hallituspuolueille rökäletappio Alankomaiden vaaleissa (16.3.)
Pohjois-Irlanti:
Vasemmistolle komea vaalivoitto Pohjois-Irlannissa (4.3.)
Liechtenstein:
Pienpuolueet etenivät Liechtensteinissa (6.2.)

Päivitetty tulostaulukko, kun 100 prosenttia äänistä on laskettu:

*

Leave a Reply