Teksti: SINIKKA TORKKOLA
– Puhuin tällä paikalla ensimmäisen kerran itsenäisyyspäivänä 1973 Suomen Demokraattisten Nuorten tilaisuudessa. Puheeni jälkeen iäkäs, jo hauraan oloinen nainen lahjoitti minulle vuodelta 1947 olevan Juho Mäkelän toimittaman kirjan Luokkasodan muisto. Luokkasota ja sen muisto toki oli tulikirjaimin piirtynyt omaan mieleeni, koska oma isäni osallistui siihen kuusitoistavuotiaana poikana. Hän oli myös täällä Kalevankankaan vankileirillä vangittuna, kunnes onnistui karkaamaan, aloitti Ulla-Leena Alppi puheensa.
Ulla-Leena Alppi puhui Kalevankaalla punaisten muistomerkillä Tampereen vasemmiston järjestämässä sisällisodan muistotilaisuudessa. Sisällisodan syttymisestä tuli eilen kuluneeksi sata vuotta.
Ulla-Leena Alppi oli vasta kuusitoistavuotias, kun hänen isänsä kuoli. Monet tärkeät kysymykset jäivät isälle tekemättä. Luokkasodan muisto paikkasi tiedonjanoa. Kirjassa luokkasodasta ja vankileireiltä selviytyneet ja heidän läheisensä kuvaavat havainnollisesti vuoden 1918 tapahtumia, niin punaisten pyrkimyksiä kuin heidän kokemiaan kauheuksia.
– Vaikka luokkasotaa käsittelevää kirjallisuutta ja tutkimusta on julkaistu jo paljon. Nuo heti sodan jälkeen muistiin merkityt, vaikka vasta 1940-luvulla julkaistut omakohtaiset tarinat ovat kuitenkin ne puhuttelevimmat. Ne ovat tuoneet lähelle punaisten puolella taistelleiden ja heidän omaistensa kokemukset, kuvaa Ulla-Leena Alppi kirjan merkitystä.
Punakaartin naisista ei enää vaieta
Punakaartiin osallistuneista naisista on ryhdytty puhumaan vasta viime vuosina. Viime vuosina myös punakaartiin osallistuneiden naisten, oikeastaan nuorten tyttöjen, osuus on noussut esiin. Aiheesta on julkaistu sekä tutkimusta että kaunokirjallisuutta, kuten Anneli Kannon vuonna 2008 ilmestynyt Veriruusut. Kirjan pohjalta on syntynyt myös Tytöt–musikaali.
– Tytöt on todella vaikuttava kuvaus siitä, miten tamperelaiset tehtaan tytöt asettivat toivon paremmasta huomenesta punakaartiin. Samoin kokivat kymmenettuhannet työläiset ja torpparit. He pitivät välttämättömänä tarttua aseeseen, koska näköpiirissä ei ollut muuta vaihtoehtoa saada ihmisarvoista, oikeudenmukaista tulevaisuutta. Jälkikäteen on spekuloitu sillä, olisiko sota voitu välttää. Sitä emme oikeasti voi tietää.
– Valkoinen Suomi oli jo vuosista 1915–16 lähtien varustautunut, tuottanut keisarillisesta Saksasta aseita varmistamaan sitä, etteivät vallankumouksen aatteet itsenäistyneessä Suomessa pääse leviämään naapurimaan tapaan. He myös halusivat karkottaa maasta täällä olevat venäläiset sotilaat, kuvaa Ulla-Leena Alppi sotaa johtaneita tapahtumia.
– Tampereella käydyt taistelut ovat luokkasodan verisimpiä. Ne ovat historiallisesti erityisiä senkin vuoksi, että täällä juuri nuoret naiset puolustivat huhtikuun viidentenä päivänä viimeisinä Tampereen Raatihuonetta, jonne oli vetäytynyt haavoittuneita ja pakolaisia. Tampereen jouduttua antautumaan seuraavana päivänä alkoivat valkoisten kostotoimet. Teloitukset ilman minkäänlaista oikeudenkäyntiä olivat jotakin niin julmaa, että ihmismielen on vaikea sitä vieläkään ymmärtää.
Punaisia kuoli taisteluissa pelkästään Tampereella noin 1500. Punaisia teloitettiin yli 7 000. Vankileireillä kuoli nälkään ja sairauksiin yli 13 000 ihmistä. Kaikkiaan sodan aikana ja sen jälkeen menehtyi lähes 37 000 ihmistä, joista suurin osa, yli 27 000 punaisten puolella taistelleita.
Valkoisten kostoa ei voi ymmärtää
– Sodassa eri osapuolet tekevät julmia tekoja; tämän voi ymmärtää, vaikka sitä ei hyväksyisikään. Sitä ei voi edes ymmärtää, että sodan saksalaisten tuella voittanut osapuoli käynnisti ennenkuulumattoman julman kansainvälistäkin huomiota herättäneen terrorin hävinneitä kohtaan. Silloin ei enää taisteltu omasta hengestä, vaan kyse oli kostosta ja pyrkimyksestä lamaannuttaa työväestö ikiajoiksi.
Alppi korostaa historian tuntemista. Hän pitää äärimmäisen tärkeänä, että historian kaikkein kipeimmistä kohdista puhutaan avoimesti. Tapahtumiin johtaneiden syiden selvittäminen auttaa löytämään keinot päästä eteenpäin unohtamatta tehtyjä vääryyksiä.
Alppi pitää häpeällisenä sitä, ettei tällä Kalevankankaan punaisten muistomerkillä ole kunnioitettu punaisten vainajiemme muistoa nimeämällä heitä muistomerkin yhteyteen, kuten joissakin muistomerkeissä eri puolilla Suomea on tehty. Valtuutettu Sinikka Torkkola ja vasemmistoliiton valtuustoryhmä onkin tehnyt valtuustoaloitteen, jossa tämä vääryys esitetään korjattavaksi.
– Tulemme varmasti pitämään huolen siitä, että vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistoa kunnioitetaan myös siten, että heidän nimensä saavat paikan muistomerkin yhteydessä, lupaa Alppi.
1918 Vasemmassa Kaistassa
Nokian punaiset saavat nimensä vuoden 1918 muistomerkkeihin (7.2.2018)
Teatterien vuosi 1918 vahvistaa rauhantyön tärkeyttä (5.2.2018)
Kolme katsetta sisällissotaan (1.2.2018)
Polkuja sisällissotaan (25.1.1918)
Punapaula ja Valkoville (30.1.2018)
Nimettömien joukkohautojen häpeä (26.1.2018)
On aika päättää punaisten häpeärangaistus (19.12.2017)
Keräyksellä nimet punaisten muistomerkkiin (4.12.2017)
Punaisten muistomerkki paljastettiin Viljakkalassa (30.10.2017)
Sisällissodan jäljillä Työväenmuseo Werstaalla (22.8.2017)
Kalevankankaalla vappuaamuna kymmeneltä (3.5.2017)
Lisää aiheesta muualla verkossa
Tampere 1918 (Vapriikin näyttelysivut)
Punaisten muistomerkit (Työväenmuseo Werstaan verkkosivuilla)
Suomen sotasurmat 1914−1922 (projektin verkkosivut)
Punaisten haudat, teloituspaikat ja muistomerkit löytyvät nyt netistä – Työväenmuseon kartoituksessa myös mysteereitä (Ylen verkkouutinen 4.9.2017)
Tutkija: Unohdettuja metsähautoja voi olla kymmeniä – moni suri sisällissodassa kaatuneita rakkaitaan salaa (Ylen verkkouutinen 17.6.2017)
Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura (Verkkosivut)
*