
Jo 20 ay-aktiivia tapettu 2015 Kolumbiassa
- 3.12.2015
Teksti ja kuvat: MINNA MINKKINEN Olemme Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskuksen (SASK) opintomatkalla keskustelleet lukuisten työelämätoimijoiden kanssa. Näyttää siltä, että Kolumbia on vielä kehitysmaa työelämäoikeuksien toteutumisessa. Kolumbiassa – tilastot hieman vaihtelevat – ainakin puolet työpaikoista on virallisten työmarkkinoiden ulkopuolella. Näistä töistä ei makseta eläkkeitä, sosiaaliturvamaksuja, veroja ja työolot ovat pääosin heikot. Kolumbian viranomaiset ovat korruptoituneita, […]

Yliopistolaiset vastustavat koulutusleikkauksia Tampereella
- 2.12.2015
Teksti: TUULIA LERKKANEN, kuvat: ANTTI YRJÖNEN Nykyisen hallituksen uhkaamat leikkaustoimet ovat kuohuttaneet sekä eläkeläisiä että lapsiperheitä, mutta eilen opiskelijat ja koulutuksen parissa työskentelevät nostivat kissan pöydälle. Syyskuussa järjestetyn Helsingin yliopistovaltauksen myötä perustettu Koulutuslakko-sivusto kutsui opiskelijoita ja henkilökuntaa koulutusjärjestelmän eri asteilla osoittamaan mieltään vastustaakseen hallituksen suunnittelemia koulutukseen, tutkimukseen ja tieteeseen kohdistuvia leikkauksia. Myös Tampereen […]

Työttömien haukkuminen on kohtuutonta
- 1.12.2015
HENRI AUTERO Rikosoikeuden professori Terttu Utriainen toteaa Ylen uutisessa, että pitäisi kiinnittää vakavasti huomiota siihen kuinka pakolaisvastainen mieliala voi alkaa levitä. Hän toteaa seuraavaa: ‒ Sellainen tilanne, että meillä on nuoria miehiä läjäpäin jouten, on aina vaarallinen, ihan riippumatta siitä minkä maalaisia he ovat. Utriaisen mukaan asia on kotouttamiskysymys: nuorille miehille pitää saada järkevää tekemistä. Termistä ”järkevä […]

Pitäisikö Stubbin erota?
- 28.11.2015
PANU RAATIKAINEN Valtiovarainministeri Alexander Stubbilla alkaa olla jo paha tapa puhua niin kutsuttua muunneteltua totuutta. Viimeisin tapaus nähtiin torstaina, kun vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki otti eduskunnassa puheeksi viranomaisten kriittisen suhtautuminen oikeiston ajamaan kiistanalaiseen hallintarekisteriin. Stubb totesi vastauksena tähän ykskantaan, että ”noin 90 prosenttia lausunnoista on itse asiassa myönteisiä”. Helsingin Sanomat teki oikeaa journalismia, ja […]

Kolumbian kotiapulaiset
- 27.11.2015
Teksti ja kuva: MINNA MINKKINEN Kolumbiassa kotitaloustyöntekijöinänä, kotiapulaisina työskentelevät erityisesti mustat naiset. Kolumbiassa mustien naisten asema työelämässä on kaikista heikoin, sillä heihin kohdistuu ennakkoluuloja, syrjintää ja rasismia. Escuela Nacional Sindicalin (ENS) arvioiden mukaan Kolumbiassa on miljoona kotitaloustyöntekijää, joista 250 000 työskentelee Medéllinin alueella. ENS on ammattiyhdistysliikettä lähellä oleva tutkimus- ja koulutuskeskus. Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskuksen […]

Epätieteestä, jonka ei pitänyt syntyä
- 26.11.2015
Jumalakeskeisestä yksilökeskeiseen maailmankuvaan Teksti: LIISA AHOLA Ihmiset ovat tutkineet maailmaa aina enemmän tai vähemmän systemaattisesti. On myös ollut tapahtumia, joille ei ole ymmärretty luonnollista tai järjellistä selitystä. Silloin ihmisen oma mielikuvitus on täyttänyt aukon. Ihminen on kokenut myös niin sanottuja yliluonnollisia kokemuksia. Niille kokemuksille on annettu jumalallinen ominaisuus. Tieteen historia on yhtä pitkä kuin on ihmiskuntakin. […]

Valtuutetun möläytykset vahingoittavat Ylöjärven mainetta
- 25.11.2015
RAUNO KESSELI Ylöjärven kirkkovaltuusto on esittämässä kirkkovaltuuston jäsenen Matti Ylitalon erottamista valtuustosta. Minusta kirkkovaltuuston yksimielinen esitys on aiheellinen. Matti Ylitalon käytös ja kirjoitukset ovat jo pitkään olleet sitä tasoa, etteivät ne kuulu vastuullisen luottamushenkilön kielenkäyttöön. Vai mitä mieltä olette tästä Ylitalon päästöstä? ”Oikeastaan näitä terroristeja, raiskaajia, tappajia pahempia olette te, jotka suvaitsette ne yhteiskuntaamme! Ajaisin […]

Uutiskone – apu tyhjän paperin syndroomaan
- 24.11.2015
Teksti: CAI MELAKOSKI Kaksivuotias Vasen Kaista on julkaissut jo 575 juttua – yli viisi juttua viikossa, tavoite oli kaksi. Julkaisutahdin ovat tehneet mahdolliseksi ne 150 eri henkilöä jotka ovat osallistuneet Vasen Kaistan tekemiseen tekstein ja kuvin. Vasen Kaista tehdään täysin vapaaehtoisin voimin ilman juttu- tai kuvapalkkioita. Moni ay-aktiivi ja kunnallisiin- ja muihin luottamustehtäviin valittu vasemmistovaikuttaja kertoo, […]

Tampereen demariryhmä jälleen kahdeksi?
- 23.11.2015
Teksti: CAI MELAKOSKI Tampereen valtuusto kumosi viime maanantaina punavihreän rintaman äänin kaupunginhallituksen ehdotuksen tasavertaisen päivähoidon lopettamisesta, näin uutisoi Vasen Kaista viime viikolla. Äänestystuloksen 33 – 34 synty oli kuitenkin vielä dramaattisempi kuin uutinen antoi ymmärtää. Päivähoitoäänestyksessä oli käydä lasten kannalta huonosti, sillä kaksi sosialidemokraattisen ryhmän jäsentä, Anneli Kivistö ja Seppo Salminen, lipesivät ryhmäpäätöksestä ja samalla […]

Tampereella punavihreä tulevaisuus?
- 20.11.2015
Teksti: CAI MELAKOSKI Vasemmiston valtuustoryhmän toiminta erityisesti lasten oikeuksien puolustamisesta sai kiitosta Tampereen vasemmiston eilisessä syyskokouksessa. Valtuustossa syntynyt poikkeuksellinen asetelma, jossa eduskuntaoppositiossa olevat vasemmisto, sosialidemokraatit ja vihreät sekä SKP:n yhden valtuutetun ryhmä voittivat tärkeän päivähoitoäänestyksen yhdellä äänellä, pani kokousväen pohtimaan vaihtoehtoja seuraavien kuntavaalien jälkeen. Normaalisti valtuustossa pormestarikoalitioon kuuluvat puolueet, kokoomus, sosialidemokraatit, vasemmisto ja vihreät äänestävät […]