
Lasten tasa-arvosta ei hevin luovuta
- 3.11.2015
Toimittaja: CAI MELAKOSKI ‒ Sipilän hallitus on romuttamassa lasten tasa-arvoisen oikeuden varhaiskasvatukseen. Jatkossa oikeus kokopäiväiseen päivähoitopaikkaan on vain kokoaikaisesti työskentelevien, päätoimisesti opiskelevien tai päätoimisesti yrittäjinä toimivien lapsilla, toteaa vasemmistoliitto tänään julkistamassaan päivähoitomanifestissa. Vasemmistoliitto korostaa, että kyseessä on lasten oikeudet, joita ei mielivaltaisesti pidä kaventaa säästöjen varjolla. ‒ Hallituksen suunnitelmat ovat uuden lain hengen sekä perustuslain ja […]

Kannatusmittausten sietämätön kepeys
- 2.11.2015
CAI MELAKOSKI Rökäletappiota perussuomalaisille ja toiseksi suosituimman puolueen asemaa sosialidemokraateille povaavat kannatusmittaukset pyöräyttivät vaalispekulaatiokarusellin jälleen käyntiin. Ilta-Sanomat julkaisi viime viikolla valtio-opin dosentti Pertti Timoselta tilaamansa selvityksen siitä, miten kansanedustajapaikat jakautuisivat, jos vaalit olisivat nyt, ja kansa äänestäisi Helsingin Sanomien lokakuun gallupin mukaisesti. Tulokset näyttävät oivallisilta vasemmistopuolueiden ja vihreiden kannalta. Perussuomalaiset menettäisivät peräti 16 kansanedustajan paikkaa, vihreät saisivat […]

Uutta sosialismia ja tulevaisuutta etsimässä
- 30.10.2015
Teksti: LIISA AHOLA, kuvat: PENTTI HÄNNINEN ‒ Punavihreä tulevaisuus -asiakirja hyväksyttiin vuoden 2013 puoluekokouksessa visioksi maailmasta, jollaista vasemmistoliitto tavoittelee, sanoi valtiotieteen tohtori Jouko Kajanoja keskiviikkona Tampereella. ‒ Tulevaisuusasiakirja ei ole oikein tullut tunnetuksi edes oman puolueen keskuudessa, vaikka se on ainutlaatuinen visio luultavasti koko maailmassa. Ei ainakaan Euroopassa ole millään, edes vasemmistolaisella puolueella, vastaavaa, pahoitteli […]

Visa Savolaisen vankeus tallentuu keskustelevaan blogiin
- 28.10.2015
Toimittaja: CAI MELAKOSKI Opiskelija ja kansalaisaktivisti Visa Savolaisen 173 vuorokauden mittaisen ehdottoman vankeustuomion toimeenpano alkoi eilen. Totaalikieltäytyjä Savolaisen suorittaa vankeustuomionsa valvontarangaistuksena. ‒ Valvontarangaistus alkoi eilen iltapäivällä, eli nilkkaani asennettiin seurantalaite ja kotiini tuotiin laitteen vastaanotin. Etukäteen laaditun suunnitelman toteuttaminen alkoikin heti aikataulutetulla kaupassa käynnillä, Savolainen kertoi tänään aamupäivällä Vasen Kaistalle. Savolainen kertoo eilen julkistamastaan blogista […]

Patus: Johtaja lukee plokiaan
- 27.10.2015
Teksti ja kuvat: PATUS. Patus kommentoi ajankohtaisia ja ajattomia tapahtumia ja ilmiöitä sarjavalokuvan keinoin säännöllisen epäsäännöllisesti, kun aihetta ilmenee ja puhtia, filmiä ja mustetta riittää. Sarjassa ilmestynyt: Hallitus innovoi aktivointisanastoa (6.10.2016) Innovaatio: hallitus lopettaa työttömät, sairaat ja köyhät (30.9.2016) Patus: Kuin Sipilä kirkkaana taivaalta (18.3.2016) Patus: Näin innovoitiin yhteiskuntasopimus (6.3.2016) Patus: Johtaja lukee […]

Onkiniemen kulttuuritehtaan tulevaisuus yhä avoin
- 27.10.2015
Teksti: LIISA AHOLA, kuvat: CAI MELAKOSKI Suomen Trikoon vanha tehdasrakennus vaimenevan syksyn ruskassa näyttää rapistuvalta ja hyvin eiliseltä. Ympäristö on hoitamatonta, kuin unohdettua. Joistakin ikkunoista loistaa valo, ihmisiä tulee ja menee harvakseltaan. Siellä täällä on nähtävissä eri toiminnoista kertovia kylttejä. Muutamia autoja seisoo paikoitusalueella. Ohikulkija ihmettelee, mikä mahtaa olla alueen tulevaisuus. Tehdaskiinteistö on ihanteellisella […]

Säästöt seis: yli 6 miljardia löytyy
- 25.10.2015
Toimittaja: CAI MELAKOSKI Hallituspuolueet käyvät köyhien kukkaroilla valittaen, ettei muuta mahdollisuutta ole. Kansanedustaja Anna Kontulalla on heille hyviä uutisia. Kontula ehdottaa 30 prosentin lähdeveroa kaikille hallintarekisteröidyille osakkeille. Ulkomainen omistaja voisi vaatia palautusta jälkikäteen omistajatietoja vastaan, mutta suomalainen ei enää voisi kiertää veroa. Näin saataisiin 200 miljoonan euron lisäys verotuloihin. Suomalaiset eivät saa hallintarekisteröidä suomalaisia osakkeita Suomessa, mutta […]

Kansalaisaloite laadukkaan varhaiskasvatuksen puolesta
- 24.10.2015
Teksti: ANNE SOIMAJÄRVI, Kuva: KAROLIINA JÄRVINEN Hallitus päätti torstaina vähentää yli kolmevuotiaiden lasten kasvattajien määrää päiväkodeissa. Samaan aikaan kansalaisaloite, jonka tavoitteena on taata laadukas pedagogiikka sekä rauhallinen ja turvallinen arki varhaiskasvatukseen, kerää allekirjoituksia hyvään tahtiin. Hallitus muutti asetusta siten, että nykyisen seitsemän lapsen sijasta päiväkodissa tulee olla yksi hoito- ja kasvatustehtävissä oleva henkilö kahdeksaa lasta kohden. […]

Torni Gallerian toinen vuosi
- 23.10.2015
Teksti ja kuvat: MARJA-LIISA TORNIAINEN Tampereen uusi maamerkki, Solo Sokos Hotel Torni on juuri viettänyt yksivuotissynttäreitä. Samalla on myös aloittanut toisen vuotensa Torni Galleria, jossa Tampereen Taiteilijaseuran jäsenet esittelevät töitään hotellin asukkaille. Jokaisessa kahdessakymmenessäkahdessa kerroksessa on eri taiteilijan työt. Yhdessä kerroksessa huoneita on aina 14 ja lisäksi käytävässä hissien kohdalla on yksi työ, yhteensä […]

Lauantaina Tampereella rasismia ja väkivaltaa vastaan
- 22.10.2015
Toimittaja: CAI MELAKOSKI – Tänä vuonna teemana on pakolaisuus, ihmisoikeudet ja avoin, solidaarinen Suomi, kutsuu Pohjois-Hämeen Rauhanpuolustajien puheenjohtaja Jouni Sirén lauantaiseen rauhantapahtumaan. Yhdistyneiden kansakuntien päivää 24. lokakuuta on Tampereella juhlistettu vuosikymmenien ajan, usein rauhankulkueessa ajankohtaisin tunnuksin. Tänä vuonna tapahtuma on Rajaton rauha – musiikkia ja runoutta väkivaltaa ja rasismia vastaan Koskipuistossa kello 14. Tilaisuudessa esiintyvät […]