Kulttuuri
Sastamala-Pride palkittiin
- 12.2.2024
- TEKSTI: HEIKKI SUOMINEN KUVAT: HILMA PYSSYSALO
Sastamalassa palkittiin sunnuntaina seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia puolustava Sastamala Pride -tapahtuma useammallakin palkinnolla. Kulttuuritalo Jaatsilla pidetyssä tilaisuudessa Pride palkittiin sekä Sastamalan kaupungin vuoden 2023 kulttuuripalkinnolla Kalle-patsaalla että Krematoriosäätiön 10 000 euron avustuksella. Nuorten, pääosin alle 18-vuotiaiden järjestämä koko perheen rento ja yhteisöllinen tapahtuma pidettiin ensimmäistä kertaa viime kesänä Sastamalan Kaalisaaressa, heti Vanhan kirjallisuuden päivien jälkeen. Krematoriosäätiö […]
Väinö Linnalle Runebergin näkemykset edustivat ryysyevankeliumia
- 5.2.2024
- TEKSTI: JUHA DRUFVA
Minkä vuoksi alemmat kansankerrokset eivät hyväksyneet J. L. Runebergin heille tarjoamaa osaa, jossa kansallisrunoilijamme kuvasi suomalaisen rahvaan jäsenen urhoollisena, uskollisena, ahkerana, jumalallisena, nöyränä ja omalla tavallaan arvonsa tuntevana? Tätä kysyi Väinö Linna tasan 60 vuotta sitten Åbo Akademin ylioppilaskunnan järjestämässä Runebergin päivän tilaisuudessa. Tänään kansallisrunoilijamme syntymästä on kulunut 220 vuotta. Linnan mielestä juuri Runebergiltä on […]
Saatana saapuu paratiisiin
- 31.1.2024
- TEKSTI: JUHA DRUFVA
Ihmisen ja hänen maailmansa tilaa arvioiva luotilanka upotetaan syntiin lankeemukseen asti Tampereen Työväen Teatterin uutusnäytelmässä Kadotettu paratiisi. John Miltonin vuonna 1667 ilmestynyt saman niminen eeppinen runoelma saa Janne Pellisen ohjaamana uuden ilmiasun kanadalaisen Erin Shieldsin kirjoittamassa näytelmässä. Shields käsittee näytelmissään naisen arvon kieltämistä ja vääristelyä klassisissa teksteissä. Hän muokkaa tarinat nyky-yleisölle feministisen katsannon kautta. Shieldsin […]
Menolippu tuntemattomaan: matkakertomuksia Neuvostoliitosta
- 24.1.2024
- TEKSTI: AIRI KARJALAINEN KUVAT: PEKKA LEHTONEN
Pekka Lehtonen kertoo uudessa kirjassaan Menolippu tuntemattomaan (Mediapinta, 2023) matkaseikkailujaan 1960-luvulla. Koska hän teki suurimman osan matkoistaan Neuvostoliitossa, muistelu on samalla kuvausta elämästä naapurimaassamme 60-luvulla. Suojasää Neuvostoliitossa Neuvostoliitossa elettiin Stalinin kauden jälkeistä aikaa, josta käytettiin nimitystä suojasää. Samalla tavoitteeksi kirjattiin suuri utopia: siirtyminen 20 vuodessa kommunismiin. Neuvostoliitossa alettiin rakentaa 1960-luvulla elementtitaloja sodan jälkeisen asuntopulan lievittämiseksi. […]
Siihen aikaan kun pienviljelijästä tehtiin kansalaispalkkalainen
- 21.1.2024
- TEKSTI: JUHA DRUFVA
Talvi- ja jatkosodan käyneelle 30-vuotiaalle pohjoiskarjalaiselle sotainvalidille, metsätyömies Viljami Hakkaraiselle myönnetään vuonna 1946 neljä hehtaaria maata. Tuolloin se tarjoaa hänelle ja perheelleen valoisat tulevaisuuden näkymät. Tämä on lähtöasetelma kontiolahtelaisen Jouko Puhakan (1922-2002) näytelmässä Hyvästi Mansikki. Puhakka osallistui vapaaehtoisena talvisotaan ja haavoittui. Ennen kirjailijanuraansa hän toimi muun muassa myllärinä ja ammattikalastajana. Mansikki-näytelmä oli aikansa teatteritapaus Joensuun […]
Tampereen uusi aika tiivistyy Tammelassa
- 18.1.2024
- TEKSTI: JOHANNES TOLONEN
Yleensä kuntapolitiikasta kirjoitettaessa käsitellään usein niitä alueita, joilla on parantamisen varaa, tai jotka ovat yksinkertaisesti menneet päin honkia. Tällä kertaa haluan kuitenkin kääntää katseen kohti positiivista ja nostaa esiin niitä asioita, jotka tekevät Tampereesta juuri nyt loistavan paikan elää ja toimia, ja jolla ennen kaikkea on edessään loistava tulevaisuus. Tampereella on tapahtunut ja tapahtuu kaikkialla […]
Johdatus vasemmistoliittolaiseen ajatteluun
- 15.1.2024
- TEKSTI: SANTERI J. JUNTTILA
Jukka Peltokosken ja Henrik Jaakkolan toimittama Tulevaisuuden vasemmisto auttaa lukijaansa näkemään vasemmalle paremmin. Tähän viime eduskuntavaalien aattona ilmestyneeseen 14 artikkelin kokoelmaan kannattaa tarttua erityisesti niiden, jotka edelleen valittelevat, ettei vasemmistolla ole uskottavaa vaihtoehtoa nykymenolle. Päivänpolitiikassa vasemmisto on joutunut vanhan hyvinvointiyhteiskunnan puolustajaksi, mutta tässä se suunnittelee uutta ja parempaa. Kirja on tehty rinnan vasemmistoliiton periaateohjelman kanssa, […]
Vasemman Kaistan lukijat ja tukijat toivottavat hyvää joulua
- 23.12.2023
Hämeenkyrön Vasemmistoliiton tervehdys lisätty 25.12.2023 klo 03.
Joulupukki lomauttaa itsensä ja lopettaa nyyttisosialisminsa
- 23.12.2023
- TEKSTI: JUHA DRUFVA
Korvatunturilta kuuluu kummia. Joulupukki lomauttaa itse itsensä. Hän ei aio lähteä jouluaattona perinteiselle lahjanjakokierrokselleen vaan viettää joulun Korvatunturilla muorin ja tonttujen seurassa. – Markkinatalous on tehnyt lahjojen jakamisen mahdottomaksi. Olen kyllästynyt siihen, että optioiden aikakaudellakin lapsille uskotellaan, että minä olisin 300-luvulla eläneen köyhien lapsia auttaneen Myran piispan henkinen perillinen. Kaikkihan on kaupan, kunhan vain hinnasta […]
Joulu tulla jollottaa
- 21.12.2023
- TEKSTI: MARKKU UUSINIEMI KUVAT: MARKKU UUSINIEMI
Kauan sitten naapurin poika viisasteli, jotta ”Juhannus on joka vuosi, mutta joulu vain kerran vuodessa.” Paljon kauemmin sitten ei ollut joulua. Tai oli, muttei sillä nimellä, oli juhla. Mistäs se joulu oikein tuli? Keski-Euroopassa ja Skandinavian maissa vietettiin muinoin talvipäivänseisauksen aikaan vanhan satovuoden, lähinnä viljan puinnin, lopettajaisjuhlaa. Se juhla on joulun juuri. Näin kertoo Kustaa […]