Hakutulokset termillä:

Jouni Sirén

Vasemmisto puolusti Frenckellin virastotaloa jo toistamiseen

  • 17.5.2022
  • TEKSTI: AATU KORHONEN

Tampereen kaupunginvaltuusto äänesti Frenckellin virastorakennuksen myynnistä jo toistamiseen, kun Hämeenlinnan hallinto-oikeus kumosi aiemman päätöksen lainvastaisen menettelytavan vuoksi. Tämä antoi mahdollisuuden valtuustolle arvioida päätöstä uudelleen. Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Milka Hanhela esitti puheenvuoronsa päätteeksi kaupan hylkäämistä. – Kyseessä on ainutlaatuinen kulttuurihistoriallinen kohde. Me katsomme, että siitä luopuminen näin matalaan neliöhintaan ei ole viisasta, etenkin kun pelkästään Frenckellin […]

Vasemmistoliiton Nato-kanta: voimat jäsenyyden ehtojen määrittämiseen

  • 8.5.2022
  • TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA

Vasemmistoliiton puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmään yhteiskokous päätti lauantaina, ettei Suomen hakemus Pohjois-Atlantin puolustusliitto Naton jäseneksi ole hallituksessa niin kutsuttu kynnyskysymys. Vasemmistoliitto pysyy hallituksessa, vaikka Suomi hakisi Nato-jäsenyyttä.  Kokouksen päätös ei ollut yksimielinen. Yhteiskokous teki päätöksen äänin 52 puolesta, 10 vastaan ja yksi tyhjä. Mahdollisessa äänestyksessä Nato-jäsenyydestä vasemmistoliiton kansanedustajilla on niin sanotusti vapaat käden eli kansanedustajia ei […]

Pirkanmaan vasemmiston puoluekokousedustajat on valittu

  • 14.4.2022
  • TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA

Vasemmistoliiton puoluekokoukseen Poriin lähtee Pirkanmaalta 33 edustajaa, joista 17 Tampereelta, 9 Etelä-Pirkanmaalta ja 7 Pohjois-Pirkanmaalta. Tampereelta edustajiksi valittiin Jouni Sirén (570 ääntä), Noora Tapio (549), Liban Sheikh (535), Kukka Kunnari (472), Aapo Niemi (398), Sinikka Torkkola (387), Anu Ropponen (374), Aatu Korhonen (323), Sanna-Maria Anttila (320),  Oskari Jokinen (236), Johanna Repo (198), Aaron Kallinen (192), […]

Vehmaisten palvelut huononemassa – vasemmisto kannatti kaavan palautusta

  • 12.4.2022
  • TEKSTI: AATU KORHONEN

Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina Vehmaisten Kangasalantien 120 asemakaavamuutoksen, jonka seurauksena palveluiden määrä alueella vähenee. Useat valtuutetut olivat huolissaan kaavan vaikutuksista alueen elinvoimaisuuteen ja palvelutasoon.  Vasemmistoliiton varakaupunginvaltuutettu ja yhdyskuntalautakunnan jäsen Jouni Sirén huomautti heti käsittelykohdan alussa, että nykyinen liiketila on pienenemässä jopa puolella. – Huomioon tulee ottaa myös ympäristönäkökulma. Kun palvelut huononevat, se lisää yksityisautoilua Vehmaisista […]

Onko koskaan oikea aika palkankorotuksille?

  • 31.3.2022
  • TEKSTI: JOUNI SIRÉN

”Kaikkinainen erimielisyyksien poistaminen työnantajain ja työväen välillä on omiaan edistämään isänmaamme kehitystä ja menestystä.” Näin totesi tammikuussa 1940 Työantajain Keskusliiton toimitusjohtaja Antti Hackzell. Tuolloin allekirjoitettiin sopimus, jolla työnantajat hyväksyivät ammattiyhdistysliikkeen sopimusosapuoleksi työehtosopimusneuvotteluissa.  Silloinen sosiaaliministeri Karl-August Fagerholm totesi, että ”sopimus on eräs puhuvimpia todistuksia kansamme kyvystä koota hädän hetkellä voimansa.” Talvisodan keskellä Suomessa työnantajat tunnustivat, että […]

Tampereen vasemmisto ehdottaa joukkoliikenteeseen hinnanalennusta

  • 30.3.2022
  • TEKSTI: VK

– Lähiaikoina toteutettava alennus lippuhintoihin Tampereella voisi kannustaa käyttäjiä entistä reippaammin joukkoliikenteen pariin. Seutuliikenteen hintojen madaltaminen olisi tukea niille ihmisille, jotka kärsivät eniten toimeentulovaikeuksista ja Ukrainan miehityssodan globaaleista kerrannaisvaikutuksista, toteaa Tampereen vasemmiston puheenjohtaja Jouni Sirén. Kannanotossaan Tampereen vasemmisto muistuttaa, että yksityisautoilua ekologisemman joukkoliikenteen kehittäminen tukisi myös kotimaista turvallisuuspoliitiikkaa. Saavutettavan ja edullisen lähiliikenteen kehittäminen vähentää riippuvuutta […]

Tampereen vasemmisto pohti Nato-jäsenyyden hakua

  • 30.3.2022
  • TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA

Miten Ukrainan sota on muuttanut Euroopan turvallisuuspolitiikkaa? Miten muutos vaikuttaa Suomen turvallisuuspolitiikkaan? Näihin kysymyksiin paneuduttiin maanantai-iltana Tampereella. Aiheeseen johdatteli kansanedustaja Markus Mustajärvi (vas.) – Epävakaina aikoina on kyettävä katsomaan hetken yli. Pelko on ymmärrettävää, mutta huono peruste tehdä päätöksiä, Mustajärvi aloitti esityksensä. Hetken yli katsominen edellyttää nykytilan ymmärtämistä. Mustajärvi muistutti lukuisista sopimuksista, jotka liittävät Suomen lännen […]

Pirkanmaan aluevaltuuston ensimmäisessä kokouksessa luvattiin parantaa palveluja

  • 9.3.2022
  • TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA KUVAT: JUUSO AALTO

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston ensimmäinen kokous alkoi hieman hämmentävästi. Historiallisen hetken juhlavuuden sijaan kokous alkoi sosiaali- ja terveysministeriön Tampere-taustaisen osastopäällikön Kari Hakarin kalvosulkeisilla, jossa toistettiin ainakin useimmille aluevaltuutetuille tutut hyvinvointialueiden toiminnalliset ja juridiset lähtökohdat. – Tällä historiallisella hetkellä meillä on edessämme puhdas pöytä, aivan eri merkityksessä kuin on ollut yhdelläkään elossa olevalla suomalaispoliitikolla koskaan, kuvasi vasemmistoliiton aluevaltuustoryhmän […]

Tampereen vasemmiston luottamushenkilöt puivat kuntapolitiikkaa

  • 8.3.2022
  • TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA

Parisen kymmentä Tampereen vasemmiston luottamushenkilön ja kunnallistoimikunnan jäsenen tapaamista maanantai-ilta siivitti paitsi kunnallispolitiikka niin ennen muuta tapaaminen kasvokkain. Tapaaminen on ensimmäisiä läsnäolokokouksia kahteen vuoteen. Keskustelussa käytiin lävitse luottamushenkilöiden kokemuksia Tampereen kaupungin päätöksenteosta ja päätettävistä asioista. Keskeisin lähtökohta vasemmiston luottamushenkilöiden toiminnassa on tamperelaisten hyvinvointi. Asioihin perehtyminen ja yhteistyön rakentaminen olivat keskeisimpiä kokemuksia ensimmäiseltä puolelta vuodelta. Konsernijaoston […]

Vasemmistoliiton aluevaltuutetut ja varavaltuutetut esittelyssä

  • 5.3.2022
  • TEKSTI: CAI MELAKOSKI

Vasemmistoliiton kannattajat ja aktiivit osoittivat aluevaaleissa, että puolue toimii maan joka kolkassa, niin pienimmällä 52 785 äänioikeutetun Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueella kuin suurimmalla 429 629 äänioikeutetun Pirkanmaan hyvinvointialueella. Vasemmiston aluevaalivoitolla oli tuhansia tekijöitä, tämä kirjoitus esittelee heistä osan, vasemmistoliiton aluevaltuustoryhmien jäsenet. Vasemmiston aluevaltuutetut keskimääräistä nuorempia  Kaikkien aluevaltuutettujen keski-ikä oli vaalipäivänä 51 vuotta, vasemmistoliiton valtuutettujen hieman alempi, 50 vuotta. Vasemmistoliiton […]