Avainsana:

kuntatalous

Tampereella harvinainen valtuustoilta: taloudessa ylijäämää, kaupunkiympäristössä huimaa kehitystä

  • 26.1.2021
  • TEKSTI: KUKKA KUNNARI

Maanantai-iltana vuoden 2021 ensimmäisessä Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa muun muassa kiiteltiin kilvan Sanna Marinin (sd.) hallitusta sen korona-avustuksista, päätettiin vuosien kamppailun jälkeen tavara-aseman tulevaisuudesta, ihasteltiin Tammelan stadionkorttelin suunnitelmia ja perattiin lukuisia valtuustoaloitteita. Harvinainen ylijäämä on ristiriitainen tulos Tampereen kaupungin vuoden 2020 tilinpäätös on näillä näkymin jäämässä yli 50 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi. Edellisen kerran Tampereella on tehty […]

Vasemmistoliitto mukaan budjettisopuun Tampereella: kriisin yli kohti tulevaisuutta

  • 17.11.2020
  • TEKSTI: KUKKA KUNNARI

Tampereen Vasemmiston valtuustoryhmä asettui pormestari Lauri Lylyn vuoden 2021 talousarvioesityksen taakse. Tampereen kaupunginvaltuusto käsitteli maanantaina kellon ympäri vuoden 2021 talousarviota, jota valmisteltiin poikkeuksellisen haasteellisessa tilanteessa. Kokous alkoi aamulla yhdeksältä ja päättyi illalla hiukan yhdeksän jälkeen. Koronapandemia on runnonut taloutta, mikä näkyy erityisesti kuntatasolla. Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Mikko Aaltonen antoi Sanna Marinin hallitukselle kiitosta siitä, että […]

Sastamalassa tapahtuu ‒ tervetuloa Aurajärven kesätapahtumaan

  • 20.7.2020
  • TEKSTI: PIRKKO NIEMI

Sastamalan valtuuston kesäkuun kokouksessa saatiin järjen voitto kiistassa, joka koski Mouhijärven yhtenäiskoulua ja sen mahdollista lopettamista. Pohjoisen alueen (Mouhijärvi-Häijää-Karkku) asukkaat, yrittäjät, lapset ja nuoret, eri yhdistykset, lasten vanhemmat ja muut keräsivät kahdessa päivässä 2895 nimeä adressiin, jossa vastustettiin Mouhijärven yläkoulun lakkauttamista. Protestia ei voinut ohittaa päätöksenteossa.  Lisäksi eläkkeelle jäänyt maankäyttöpäällikkö esitti faktoja valtuutetuille: jos koulu […]

Valtuusto kesätauolle pitkän ja kiivaan illan jälkeen

  • 16.6.2020
  • TEKSTI: KUKKA KUNNARI

Tampereen kaupunginvaltuusto kävi maanantai-illan etäkokouksessaan kiivasta keskustelua kaupungin investoinneista korona-aikana. Valtuutetut pääsivät myös kunnolla puhumaan tekemistään aloitteista, kun kesätaukoa edeltävän pitkän kokouksen pitkästä listasta jopa puolet oli niille omistettu. Vasemmistoliiton valtuutettujen illan molemmat aloitteet käsittelivät kaupunkiympäristöä. Keskustelussa oli Milka Hanhelan jo tulosta tuottanut aloite Åkerlundinkadun liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Lisäksi Ulla-Leena Alppi jätti aloitteen vesipisteiden saamiseksi palstaviljelmille. […]

Sairaanhoitopiirin valtuutetut peloteltiin unohtamaan lait ja potilaiden tarpeet

  • 4.1.2020
  • TEKSTI: TUUKKA LIUHA, SINIKKA TORKKOLA

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuuston enemmistö taipui kuntien johdon painostuksesta ja teki joulukuussa päätöksen, joka ovat ristiriidassa lain ja tosiasioihin perustuvan talousarvion laadinnan kanssa.  Erottamisella uhatut valtuutetut päättivät, että “kunnille budjetoitu erikoissairaanhoidon palvelujen myynti voi olla korkeintaan Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alkuperäisen tarjouksen mukainen”. Käytännössä tämä päätös tarkoittaa, että loppuvuodesta hoitoon hakeutuvilta potilailta kysyttäisiin ensin kotikuntaa ja jos kunnalle […]

Tampereen Vasemmiston kunnallisjärjestö jakoi pyyhkeitä demareille ja vihreille

  • 28.11.2019
  • TEKSTI: VK

Tampereen vasemmiston syyskokous kummasteli demareiden ja vihreiden taipumista kokoomuksen talousarviovaateisiin ja laati asiasta kannanoton. Tampereen vasemmisto muistuttaa kannanotossaan, että pormestarin alkuperäinen talousarvioehdotus olisi voitu hyväksyä, sillä sen takana olisi ollut sosialidemokraattien, vihreiden ja vasemmistoliiton muodostama kaupunginvaltuuston enemmistö. Pormestari Lauri Lyly teki talousarvioneuvotteluiden alussa esityksen, jossa veroa olisi korotettu 0,75 prosenttiyksikköä. Tampereen vasemmisto kannatti esitystä, sillä […]

Tampereen vasemmisto ei voinut asettua vesittyneen talousarvion taakse

  • 19.11.2019
  • TEKSTI: KUKKA KUNNARI

Tampereen kaupunginvaltuusto päätti maanantaina vuoden 2020 talousarviosta. Koalition neuvottelema esitys poikkesi pormestari Lauri Lylyn (sd.) alkuperäisestä esityksestä. Uudessa esityksessä kuntaveron korotukseksi määriteltiin 0,5 prosenttiyksikköä aiemman 0,75 prosenttiyksikön sijaan. Vasemmiston valtuustoryhmä ei asettunut uuden talousarvioesityksen taakse. Ryhmä katsoi, että pienempi korotus johtaisi tulevana vuonna alijäämään ja ennakoisi leikkauksia hyvinvointipalveluihin, kun riittävän konkreettisia toimenpiteitä vajeen kattamiseksi ei […]

Tampereen valtuusto jatkoi tietoista alibudjetointia

  • 18.11.2019
  • TEKSTI: KUKKA KUNNARI KUVAT: OSKARI JOKINEN

Tampereen kaupunginvaltuusto päättää tänään vuoden 2020 talousarviosta. Päätöstä edelsivät uutiset pormestarikoalition hajoamisesta, kun perussuomalaiset, Tampereen puolesta (Tapu) ja Vaihtoehto Tampere (Vata) kävelivät perjantaina ulos neuvotteluista. Erimielisyyksien taustalla on kysymys veronkorotuksesta, jota mainitut ryhmät eivät hyväksyneet. Koalition esitys höttöinen Vasemmistoliitto ei myöskään asetu pormestarikoalition esityksen taakse. Syyt eivät kuitenkaan ole samat kuin perussuomalasilla, Tampereen puolesta ja […]

Tampere varaa tarvetta vähemmän rahaa erikoissairaanhoitoon

  • 14.11.2019
  • TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA

Tampereen kaupunginvaltuustoon päätettäväksi tuleva ensi vuoden talousarvio on epärealistinen erikoissairaanhoidon kulujen osalta. Pormestarin budjettiehdotuksessa  on varattu yli 10 miljoonaa euroa vähemmän rahaa erikoissairaanhoidon kuluihin kuin mitä tämän vuoden käytön perusteella on ennustettavissa ensi vuoden käytön kuluiksi. Erikoissairaanhoidon menoarvio perustuu epärealistiseen toiveeseen hoidon tarpeen vähenemisestä. Erikoissairaanhoidon menojen kasvun syynä ei myöskään ole sairaanhoitopiirin holtiton rahankäyttö, vaan […]

Palveluista supistaminen ei auta Valkeakoskea säästämään

  • 13.11.2019
  • TEKSTI: VK

Valkeakosken kaupunginvaltuutettu Veera Kiretti (vas.) arvioi kaupungin ensi vuoden talousarvion tuovan kaupunkilaisille paljon hyvää, vaikka osa toiminnasta onkin tulipalojen sammuttamista. Kiretti kehottaakin valtuutettuja pitämään mielessään lasten ja nuorten hyvinvoinnin puutteita kuvaavat tiedot. Valkeakosken kaupungin hyvinvointikertomuksessa kerrotaan, että kaupungin kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista yli 18 prosenttia kokee kohtalaista tai vaikeaa ahdistusta, mikä on kuusi prosenttiyksikköä enemmän kuin […]