Avainsana:

terveys

Asiakasmaksupäätösten tulisi perustua tietoon

  • 17.8.2022
  • TEKSTI: KUKKA KUNNARI

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto käsitteli tiistai-iltana vuoden 2023 alusta voimaan astuvia sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja. Pohjaesityksessä oli lukuisia ongelmakohtia. Yksi sen häkellyttävimmistä yksityiskohdista oli kuitenkin se, kuinka avoimesti perusteluissa todettiin maksuja valmistellun sen perusteella, minkä verran palveluiden käyttäjiltä enimmillään saa laskuttaa. Tavoitteena ennaltaehkäisevä maksupolitiikka Vaikka verotusoikeudettomalla hyvinvointialueella ovat rahat tiukassa, se ei riitä perusteeksi asiakasmaksujen tappiin […]

Hoitajapulan syyt ovat syvällä sairaaloiden käytännöissä

  • 11.8.2022
  • TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA

Töihin haluavien sairaanhoitajien jono on Pirkkalan rajalle asti, kerrotaan 1980-luvulla erään sairaalan ylihoitajan sanoneen pätkätöistä valittaneille hoitajille. Sairaanhoitajille ei 1980- eikä 1990-luvuilla ollut töitä valittavaksi asti. Pätkä- ja silpputöitä piti tehdä useampi vuosi ennen kuin edes kannatti hakea toistaiseksi voimassa olevaa virkaa tai tointa. Nykyisen hoitajapulan aikaan olettaisi, että tylyt tokaisut kuuluisivat menneeseen aikaan. Valitettavasti […]

Miten käy Kihniön terveyspalveluiden?

  • 6.6.2022
  • TEKSTI: HANNU TIAINEN

Mihin malliin kuntamme sosiaali- ja terveyspalvelut ajautuvat ennen kuin Hyvinvointialue 2023 ottaa ne haltuunsa? Kovin on varsinkin paikallislehdessämme uutisia, milloin Kolmostien terveyden milloin Pihlajalinnan osalta. Eikä todellakaan myönteisiä ulostuloja, mutta sehän ei yllätys ole. Tämä tiedettiin tai ainakin olisi pitänyt tietää, kun ulkoistamisen tielle lähdettiin ja kuinka varoiteltiin. Olen saanut yhteydenottoja koko ajan monilta eri […]

Asiakkaita kuullen palvelut yhteen

  • 1.6.2022
  • TEKSTI: TEIJA HAUTANEN

Hyvinvointialueiden yksi velvoite on niin sanottu palveluintegraatio eli tavoite, että ihminen voisi samasta paikasta koordinoidusti tai jopa yhdellä käynnillä monien sijaan saada tarvitsemansa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Puhutaan myös paljon palveluita tarvitsevista asiakkaista, jotka tällä hetkellä joutuvat ramppaamaan monilla ovilla eivätkä välttämättä saa sittenkään oikeanlaista apua, jolloin tilanne pitkittyy ja mutkistuu.  Asiakkaiden osallisuus omissa palveluissaan […]

Moni asia ihmetyttää pientä kulkijaa

  • 19.5.2022
  • TEKSTI: PIRKKO NIEMI

Kunta-alan matalapalkkaiset työntekijät lakkoilevat, eivätkä syyttä. Palkka alkaa kakkosella ja työ on vaativaa ja rankkaa.  Tuntuukin ironiselta, kun uudelle hyvinvointialueen johtajille löytyy yli 17000 euron palkka. Sanotaan, että yksityisellä johtajille maksetaan vielä enemmän, mutta onko joku työntekijä niin korvaamaton ja hyvä, että hän ansaitsee tuollaisen palkan? Meillä on pulaa hoitajista. Ja kun heille maksetaan runsaan 2000 euron […]

Epäreilu korona

  • 28.4.2022
  • TEKSTI: MIILA HALONEN-SAARI

Kuume nousi yöllä ja tiesin, että tämä on nyt sitä. Kun aamulla kotitestiin ilmestyi toinenkin hailakka viiva, en ollut yllättynyt. Olin sairastunut koronaan. Lähes kaksi ja puoli vuotta ehti kulua ennen kuin tauti tarttui. Pidän sitä jopa pienenä ihmeenä, sillä koko pandemian ajan olen ollut lähitöissä, tavannut päivittäin muutamista kymmeniin ihmisiä. Pysyin terveenä jopa puolison […]

Pirkanmaan vasemmisto: Potilasturvallisuus varmistetaan sopimalla ja rahalla eikä pakolla

  • 23.4.2022
  • TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA

– Potilaiden ja asiakkaiden turvallisuus on vuosikymmenet perustunut työntekijöiden jatkuvaan joustamiseen, vuoronvaihtoihin ja ylityöhön. Kun sijaisia ei ole ollut, hoitajat ovat venyneet ja joustaneet loputtomiin. Kiitos-sanat eivät enää riitä, tarvitaan rahaa, jolla hoitajapula ratkaistaan, todetaan Pirkanmaan vasemmiston piirijärjestön kannanotossa, joka hyväksyttiin lauantaina kevätpiirikokouksessa Akaassa. Pirkanmaan vasemmisto muistuttaa, miten potilaiden ja asiakkaiden turvallisuus on vuosikymmenet perustunut […]

Erilaiset lapset keskuudessamme

  • 22.4.2022
  • TEKSTI: ULLA-LEENA ALPPI

Päiväkodeissa ja kouluissa, eri puolilla keskuudessamme elää joukko lapsia ja nuoria, jotka kokevat vaikeutta sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, omien tunteiden ja käyttäytymisen säätelyssä, kielellisessä ja ei-kielellisessä viestinnässä. Osalla on oppimisen haasteita, aistiherkkyyttä, mielialavaihteluita.  Näitä lapsia tulkittiin pitkään virheellisesti. Heitä saatettiin pitää tottelemattomina, huolimattomina, ”vaikeina” lapsina ja nuorina. Onneksi jo pitkään on ymmärretty, että usein noiden mainittujen piirteiden […]

Palkankorotus ja työolojen kohennus ratkaisuksi hoitajapulaan

  • 2.4.2022
  • TEKSTI: LEENA SAARELA

Olemme laillisessa lakossa, koska kuntatyönantaja keskeytti työehtosopimusneuvottelut. Valtakunnansovittelijan johdolla neuvotteluita on yritelty sovittaa. Neuvotteluja vauhdittaakseen Tehy ja Super yhdessä julistivat ylityö- ja vuoronvaihtokiellon ja antoivat lakkovaroituksen. Ratkaistaakseen tilanteen valtakunnansovittelija antoi sovintoehdotuksen, jonka Tehyn ja Superin hallinnot päättivät hylätä yksimielisesti.  Sovittelijan ehdotus ei sisältänyt lainkaan palkkaohjelmaa eikä meille tärkeää sosiaali- ja terveydenhuoltoalan pelastusohjelmaa. Tavanomaiset sopimuskorotukset jäivät […]

Hoitajat vaativat parempaa, työnvaativuutta vastaavaa palkkaa

  • 1.4.2022
  • TEKSTI:  SINIKKA TORKKOLA

Vauhdittaakseen jumiutuneita työehtosopimusneuvotteluja terveydenhuollon ammattiliitot Tehyn ja SuPer aloittivat työtaistelun tänään. Hoitajajärjestöjen keskeinen tavoite on löytää ratkaisu hoitajapulaan. Lakossa on 25 000 hoitajaa. Matalaan palkkaan ja kiristyneeseen työtahtiin suivaantuneet hoitajat osoittivat tänään mieltään eri puolella Suomea. Tampereen Keskustorille kokoontui aamupäivällä satoja hoitajia vauhdittamaan jumiutuneita työehtosopimusneuvotteluja.   Terveydenhuoltoalan ammattiliitot Tehy ja SuPer esittävät sosiaali- ja terveydenhuoltoalalle viiden […]