Avainsana:

#Trevaltuusto

Maksut eivät saa vaarantaa oikeutta palveluihin

  • 30.6.2018

ULLA-LEENA ALPPI Kaupunginvaltuusto päätti huhtikuussa useiden sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä ikäihmisten asiakasmaksujen korotuksista. Esimerkiksi terveyskeskusmaksua nostettiin 16,4 prosenttia. Valtuustoryhmämme vastusti korotuksia. Olemme huolissamme korotusten vaikutuksista vähävaraisten tamperelaisten arkeen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen mukaan useampi kuin joka kymmenes alimpaan tuloviidennekseen kuuluvasta ikääntyneestä jättää jo nyt käymättä lääkärissä heikon taloudellisen tilanteen vuoksi. Voi olettaa, että maksujen […]

Kontula kanteli Tampereen ajanvarauksista

  • 28.6.2018

VK Vasemmistoliiton tamperelainen kansanedustaja Anna Kontula jätti tänään hallintokantelun Tampereen kaupungin terveydenhuollon ajanvarauskäytännöstä. Ajanvarauksesta ei ole kesäkuun aikana saanut enää osaan toimipisteistä aikoja kiireettömään hoitoon, vaan yhteyttä on kehotettu ottamaan uudestaan heinäkuussa.   – Kaupungilta saamani tiedon mukaan näin on toimittu joidenkin terveyskeskusten osalta jo toukokuun lopusta ja yleisesti kesäkuun alkupuolelta alkaen. Kuntalainen saattaa siis […]

Tarkastuslautakunta arvioi kaupungin toimintaa

  • 28.6.2018

  Teksti: SAMPSA RANTANEN    Ensimmäinen kauteni tarkastuslautakunnassa huipentui arviointikertomuksen luovuttamiseen toukokuun lopussa valtuuston edustajalle sekä arviointikertomuksen varsinaisen valtuustokäsittelyn seuraamiseen. Vuosi on kaiken kaikkiaan ollut hyvin mielenkiintoinen. Tarkastuslautakuntaa voisi oikeastaan sanoa aitiopaikaksi Tampereen toimintaan. Kauden aikana tarkastuslautakunta käy läpi lähes kaiken kaupungin toiminnan, mukaan lukien tytäryhtiöt. Kuluneen vuoden aikana olenkin päässyt tutustumaan monenlaisiin organisaatioihin jätehuollosta […]

Kesälomille Morkku purkaen

  • 27.6.2018

MINNA MINKKINEN    Tamperetta on puhuttanut jo vuosia vanhan tavara-aseman ja Morkun kohtalo. Alueen kaavoitus ja suunnittelu on elänyt vähintäänkin värikkäitä vaiheita ja päätöksenteko alueesta on pitkittynyt. Voimassaoleva asemakaava suojelee tavara-aseman, mutta ei Morkkua. Maanantain kaupunginhallituksessa päätimme, että tavara-asema siirretään ja samalla valitettavasti Morkku puretaan. Tahtotilaa ei ollut Morkun säilyttämiselle, haluttiin vihdoin päästä viemään aluetta […]

Onko Tampereella tilaa omaehtoiselle yhteisöllisyydelle?

  • 21.6.2018

NOORA TAPIO   A-kilta ilmoitti alkukesällä lakkauttavansa toimintansa Tahmelan Monitoimitalona tunnetussa Pyhäjärven rannalla sijaitsevassa huvilassa. Tampereen kaupungin omistaman huvilan myyntiä on pelätty pitkään ja pian A-killan ilmoituksen jälkeen huhut huvilan myyntiaikeista varmistuivat. Paikallisten asukkaiden perustama adressi on tätä kirjoittaessa saanut jo 564 allekirjoitusta. Adressi vaatii, että huvilaa ei myydä, vaan sen on säilyttävä yhteisöllisenä ja […]

Tampere: kevään viimeisessä valtuustossa myrskysi

  • 19.6.2018

  Teksti: JANIKA KUNNARI Tampereen kaupunginvaltuusto kokoontui maanantaina viimeiseen istuntoonsa ennen kesätaukoa. Asialistalla oli suuria aiheita, ja varsinkin tarkastuslautakunnan arviointikertomusta, vuoden 2017 tilinpäätöstä sekä kaupungin lausuntoa sote- ja maakuntauudistuksesta käsiteltiin pitkään ja kiihkeästi illan aikana. Hallituksen sotea ei Tampereella niellä helposti Illan kuumin puheenaihe oli selkeästi sote- ja maakuntauudistus. Tampereen kaupunki antaa eduskunnalle lausuntonsa nyt […]

Tampereen vasemmisto haluaa selvittää maksukorotusten vaikutukset

  • 18.6.2018

  Teksti ja kuva: CAI MELAKOSKI Tampereen valtuuston viimeisessä kokouksessa käsitellään muun muassa tilinpäätös ja vedetään muutenkin yhteen kaupungin lähimenneisyyden kehitystä. Valtuuston kokousta voi seurata suorana lähetyksenä verkosta. Tampereen vasemmisto tarjoaa myös mahdollisuuden yhteisöllisen kokouksen seuraamiseen. Ylävitosessa järjestettävässä valtuustokatsomossa kokousta voi seurata suurelta näytöltä yhdessä muiden tamperelaisten kanssa. Ryhmäaloite maksukorotuksen vaikutusten seuraamisesta Vasemmiston valtuustoryhmä sai […]

Tampere ja tulevaisuus

  • 15.6.2018

NIKO VALLENIUS Tampereen elinvoima- ja osaamislautakunta on tarjonnut minulle vuoden mittaan aitiopaikan Tampereen kehityksen seuraamiseen. Viime keskiviikkona pidetty kokous oli kevätkauden viimeinen, ja rakentavaa keskustelua käytiin monista aiheista. Työllisyydenhoidon osalta uutiset ovat hyviä. Tampereella kokeilussa oleva omavalmentaja-malli koettiin toimivaksi, sillä se tarjosi kauan kaivatun keskusteluyhteyden TE-toimiston edustajan kanssa. Lisäksi valmentajan kanssa sovittuihin palveluihin osallistuminen takaa […]

Tampereen vasemmiston aktiivit arvioivat päättyvää valtuustovuotta

  • 13.6.2018

    Teksti: JANIKA KUNNARI Nykyisten kaupunginvaltuustojen ensimmäinen vuosi on lopuillaan, ja ennen kesätaukoa Tampereen valtuusto kokoontuu enää yhden kerran. Maanantaina vasemmistoliiton valtuustoryhmä ja muuta paikallisyhdistyksen väkeä kerääntyi yhdessä avoimeen kokoukseen, jossa keskusteltiin niin tulevasta kokouksesta kuin kaupungin ja valtuustoryhmän tilanteesta yleisemminkin.  Vasemmistoliiton valtuustoryhmä on lyhyessä ajassa käynyt läpi muutoksia niin asemansa kuin kokoonpanonsakin suhteen. […]

Annetaan lastensuojelulle mahdollisuus

  • 6.6.2018

ULLA-LEENA ALPPI Kunnat valmistelevat parhaillaan ensi vuoden talousarvioita. Tampereella tiedetään jo kuluvan vuoden osalta, että talousarvio tulee ylittymään muun muassa lastensuojelumenojen osalta. Se tavallinen ratkaisu ylityksiin on, että menot pyritään saamaan kuriin joko tehostamalla toimintaa tai leikkaamalla kuluista (tai molempia). Asioiden tekeminen paremmin on aina suotavaa, mutta monesti mahdotonta ilman kunnollisia resursseja. Uudelta sosiaalihuoltolailta toivottiin […]