Avainsana:
vapaalla
Ei Hervannassa karhuja tarvitse pelätä
- 3.10.2022
- TEKSTI: MARKKU UUSINIEMI KUVAT: MARKKU UUSINIEMI
Ei Hervannassa karhuja tarvitse pelätä, mutta on niitä siellä nähty. Esimerkiksi Iltalehti uutisoi asiasta 31.7.2008. Hervannassa oli uutisen mukaan sinä vuonna tehty useita karhuhavaintoja. Epäiltiin, että karhulla on myös pentu. Erämaatunnelmaan Hervannassa tosiaan pääsee Makkarajärvi-Viitastenperän luonnonsuojelualueella. Voi karhujakin yhä nähdä – puuveistoksina Suolijärven ulkoilureitillä. Hypätäänpä kolmosen ratikkaan ja ajetaan päättärille, Hervantajärvelle, Tampereen kaakkoiskulmaan. Päätepysäkiltä pääsee […]
Perinteistä teatteria Haiharan kartanolla
- 6.8.2022
- TEKSTI: JUSSI NIINENMAA
Kesäteatteriyleisö on oppinut odottamaan kevyttä, hauskaa ja harmitonta näytelmää. Ja sitä onkin tarjolla teatteri Lystin esittämänä Haiharan ulkoilmanäyttämöllä. Maria Jotuni kirjoitti Miehen kylkiluun runsas sata vuotta sitten, mutta aiheen ymmärtää ja omaksuu tämän päivän katsojakin. Yksi kiittävä maininta pitääkin antaa juuri siitä, että näytelmää ei ole yritetty sovittaa nykyaikaan. Klassikon arvo on nimenomaan siinä, että […]
Onko Tampereen Pyynikki myyty Viroon?
- 30.7.2022
- TEKSTI: JOUNI SIRÉN
Tamperelaista käsityöläisolutta Virosta? Elintarviketyöläisten liitto SEL on kiinnittänyt huomiota Pyynikin Brewing Company -panimon markkinointiin. Myös Pyynikin käsityöläispanimona itseään markkinoiva yhtiö valmistaa oluensa Haljalassa Virossa. Periaatteessa varmaan tamperelaisella reseptillä voi tehdä olutta missä vain, mutta kun hyllyn reunassa lähituotteena mainostetun juoman valmistuspaikka on Suomenlahden eteläpuolella, niin kyllä touhu vähän oudolta vaikuttaa. Kun yhtiö osti panimon Virosta, […]
Lukupiirit – ainutlaatuinen tapa olla ”me”
- 22.7.2022
- TEKSTI: ULLA-LEENA ALPPI
Kirjailija ja kriitikko Suvi Aholan Lukupiirien Suomi-väitöskirjaan pohjautuva teos Lukupiirien aika on ilmestynyt jo lähes kymmenen vuotta sitten, mutta on koko ajan ajankohtaisempi. Lukupiirien suosio nimittäin kasvaa vuosi vuodelta. Piirejä syntyy kirjastoihin, kansalais – ja työväenopistoihin, työpaikoille, järjestöihin, asuinalueille, seurakuntiin, kirjakauppoihin, oppilaitoksiin sekä yksittäisten ihmisten kesken. Lisäksi verkossa toimii kasvava joukko lukupiirejä. Suvi Ahola etsi […]
Lempäälän vasemmisto kutsuu Kuokkalankosken markkinoille ensi lauantaina
- 14.7.2022
- TEKSTI: VK
Lempäälän Vasemmisto on taas perinteisesti mukana Kuokkalankosken markkinoilla. Paikalla ovat kunnanvaltuutetut Hannele Lehikoinen ja Satu Kosola sekä iso joukko muita Lempäälän Vasemmiston aktiiveja. – Teltallamme voit ratkoa visaisia sanaristikoita ja jutella kanssamme niin paikallispolitiikasta kuin valtakunnan puheenaiheista. Myös ihan arkinen juttelu on sallittua, lupaa Satu Kosola. Pirkanmaan aluevaltuutetut Anna Kontula ja Anne Nyman jatkavat kaksi […]
Oriveden vasemmisto kutsuu Längelmäveden kesäpäivään
- 30.6.2022
- TEKSTI: VK
– Längelmäveden kesäpäivä järjestetään parin vuoden tauon jälkeen ensi lauantaina, kertoo Oriveden vasemmiston puheenjohtaja Anne Lappalainen. – Längelmäveden kesäpäivä on rento koko perheen ohjelmallinen ilmaistapahtuma, jossa esitellään myös Oriveden, Juupajoen ja Längelmäen yhdistyksiä ja yrityksiä. Tapahtumaan ovat kaikki tervetulleita kauempaakin, Lappalainen toivottaa. – Oriveden vasemmisto on varannut paikkansa kesäpäiviltä. Pirkanmaan vasemmiston aluevaltuustoryhmästä saapuvat tapahtumaan kansanedustaja, […]
Aika oppia kasvattamaan luottamusta ja retiisejä
- 22.6.2022
- TEKSTI: NOORA TAPIO
Saimme muutaman vuosikymmenen mieletöntä yltäkylläisyyttä. Aika on lyhyt, mutta silti riittävän pitkä, jotta suuri osa ihmisistä on voinut unohtaa taidot, jotka aiemmin kulkivat sukupolvelta toiselle. Osaatko parsia villasukan tai kasvattaa perunaa? Ekologiset kriisit velvoittavat yhteiskunnan muuttumaan. Ylikulutuksesta on palattava elämään tavalla, jonka maapallo jaksaa kantaa. Jo nyt ilmastokriisi ja luonnon monimuotoisuuden hupeneminen näkyvät muun muassa […]
Ritajärven virkistys- ja luonnonsuojelualue kutsuu retkelle ja kalaan
- 20.6.2022
- TEKSTI: HEIKKI SUOMINEN JA SIMO SUOMINEN KUVAT: HEIKKI SUOMINEN
Ritajärven virkistys- ja luonnonsuojelualue on huomattava luontokohde Etelä-Suomen mittakaavassa. Alue on Sastamalan kaupungin ylläpitämä ja sillä on kolme retkeilyharrastuksen kannalta merkittävää järveä, Valkeajärvi, Ylinen Ritajärvi ja Alinen Ritajärvi. Kullakin järvellä on oma vaellusreittinsä. Ritajärven alue on mainio retkeilykohde ympäri vuoden ja etenkin keski- ja loppukesästä se varsin suosittu. Vaellusreitille pääsee helpoiten Valkeajärven kautta jättämällä kulkuvälineensä […]
Ihastuttava Alinen Ritajärvi Sastamalassa
- 18.6.2022
- TEKSTI: HEIKKI SUOMINEN JA SIMO SUOMINEN KUVAT: HEIKKI SUOMINEN
Kalastus ja retkeily suuntautuu Sastamalan seudulla pääasiallisesti aluetta halkovaan Kokemäenjokeen, sen laajentumiin Lieko-, Rauta- ja Kuloveteen sekä Houhajärveen, Ylistenjärveen ja Kiikan Kiimajärveen. Sastamalan alueella on kuitenkin lähemmäs kaksisataa pientä järveä. Joka järvellä on myös oma tunnelmansa. Vammalan Urheilukalastajat on kerännyt tietoja Vammalan (laajeni Sastamalaksi vuonna 2009) alueen järvistä kalastajan näkökulmasta liki 70 vuoden ajan. Yhdistys […]