Avainsana:
Vasemmistoliiton jäsenet ja muut kannattajat valmistautuvat ensi huhtikuun alue- ja kuntavaaleihin innostus ja itsetunto korkealla. Viime vuoden eduskuntavaalien karvas tappio on enää vain varoittava muisto taktisen äänestämisen vaaroista. Tämän vuoden presidentin- ja europarlamentin vaaleissa vasemmistoliitto on saanut paremman tuloksen kuin sosiaalidemokraatit. Eurovaaleissa vasemmistoliitto oli myös Pirkanmaan toiseksi suosituin puolue. Myös uusimmat kannatusmittaukset näyttävät, että vasemmistoliiton […]
Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan päätti tiistaisessa kokouksessaan, että raitiotievaunussa lastenvaunujen kanssa matkustava saa matkustaa maksutta, kuten busseissakin. Lisäksi lautakunta päätti säilyttää käteismaksun busseissa. Päätökset syntyivät äänestysten jälkeen. Vasemmistoliiton lautakuntajäsen Marja-Riitta Martti esitti Terhi Haukan (vas.) kannattamana päätösesitykseen muutosta, jonka mukaan ensi vuoden huhtikuun alussa käynnistyvässä raitiotien koeliikenteessä matkustaminen lastenvaunujen kanssa on maksutonta. Lautakunta ei hyväksynyt yksimielisesti […]
Vihreillä on nyt enemmän valtuutettuja Pirkanmaan kunnanvaltuustoissa kuin perussuomalaisilla. Samalla perussuomalaisten 16 paikan etumatka vasemmistoliittoon on supistunut neljään. Sosiaalidemokraattien asema Pirkanmaan suurimpana puolueena on enää yhden paikan varassa. Pirkanmaan valtuustoissa edustettuna olevien puolueiden määrä on noussut kahdella, yhteentoista. Vasen Kaista aloitti neljä vuotta sitten, huhtikuussa 2016 kirjoitussarjan kevään 2017 kuntavaaleista yhteenvedolla valtuustokauden kolmen ensimmäisen vuoden […]
Teksti ja grafiikka: CAI MELAKOSKI Pirkanmaan kuudessa asukasmäärältään pienimmässä kunnassa on kussakin vähemmän kuin 5000 asukasta. Näistä Vasemmistoliitolla on valtuutetut Juupajoella, Punkalaitumella ja kaksi valtuutettua Ruovedellä, mutta Kihniössä, Urjalassa ja Vesilahdella vasemmistoliitolla ei ole ollut edes ehdokkaita kaksissa viime vaaleissa. Kihniössä vasemmistoliitolla oli viimeksi ehdokkaita vuonna 1996 (31 ääntä ja 2,2 prosentin ääniosuus). […]
Teksti ja grafiikka: CAI MELAKOSKI Vain 12 ääntä uupui! Akaassa ja Valkeakoskella vasemmistoliiton kannattajat varmasti muistavat, että jokainen ääni on tärkeä. Molemmissa kaupungeissa viides valtuustopaikka jäi viime vaaleissa 12 äänen päähän. Kuntavaalien lähtöasetelmia tutkailevan kirjoitussarjamme toinen osa esittelee eteläisen Pirkanmaan kunnat. Akaassa ja Valkeakoskella vasemmistoliiton kannatus on puolueen valtakunnallista kannatusta suurempaa, Lempäälässä ja […]
JORMA MÄNTYLÄ Pirkanmaan keskuspuhdistamo rakennetaan Tampereen Sulkavuoreen. Laitoksesta tulee osakeyhtiömuotoinen monopoli. Se käyttää tosiasiallista verotusoikeutta valtuustojen ja julkisuuslain ulottumattomissa. Puolueista kokoomus on vuosikymmeniä innokkaasti ollut yhtiöittämässä kuntien ja valtion laitoksia. Kokoomusvetoinen Kuntaliitto jakelee ohjeita, miten yhtiöittämiset toteutetaan. Vasemmisto on usein saatu mukaan antamalla hallituspaikkoja yhtiöistä. Tampere ja naapurikunnat ovat tekemässä erehdyksen yhtiöittäessään jätevesipuhdistamon. Se on […]
Teksti ja kuvat: MARKO HEIKKILÄ Narvan markkinat ovat osa sitä markkinaperinnettä, jonka juuret juontavat satojen vuosien taakse. Aiemmin Antin-päivän markkinoina tunnettu tapahtuma järjestettiin heinäkuun toisena viikonloppuna. Alkutahdit tosin annettiin jo edeltävänä keskiviikkona, kun perinteinen tervahauta markkina-alueella sytytettiin. Viiden vuoden välein järjestettävä tapahtuma keräsi tänä vuonna yleisömäärän, joka näkyi koko Narvan kylän alueella. Autojen määrän perusteella […]