Teksti ja grafiikka: CAI MELAKOSKI
Kansainvälinen kommunistinen liike repesi kahtia 1950-luvun lopulla. Neuvostoliiton kommunistinen puolue (NKP) ja Kiinan kommunistinen puolue (KKP) olivat jyrkästi erimielisiä siitä, miten sosialistinen vallankumous vietäisiin voittoon kaikkialla maailmassa.
NKP:n mielestä oli saavutettu sellainen vaihe, jossa sosialististen ja kapitalististen maiden tulisi elää rauhanomaisesti rinnakkain. Sosialismi osoittaisi tässä tilanteessa ylivoimaisuutensa ja kansa toisensa jälkeen tekisi maassaan pääosin rauhanomaisen vallankumouksen.
KKP:n mielestä olisi pitänyt käyttää hyväksi Neuvostoliiton teknologista ylivoimaa, jota korosti vuoden 1958 lokakuussa laukaistu ensimmäinen satelliitti, Sputnik 1, sekä vallankumouksellisten vapautusliikkeiden kasvavaa roolia niin sanotussa kolmannessa maailmassa.
Useimmat kommunistiset puolueet liittyivät joko NKP:n tai KKP:n leiriin. Samalla useimmissa puolueissa syntyi sisäinen hajaannus, ja vähemmistöön jääneet perustivat uuden puolueen. Euroopassa ei KKP saanut merkittäviä liittolaisia, mutta monen puolueen sisälle syntyi maolainen ryhmä. Monet niistä erkaantuivat uusiksi pikkupuolueiksi.
Läntisen Euroopan kommunistipuolueissa muhinut keskinäinen ja sisäinen hajaannus ei useimmissa tapauksissa liittynyt KKP-suhteisiin, vaan kuuliaisuuteen NKP:n ohjaukselle. Eurokommunistisiksi myöhemmin 70-luvulla luonnehditut kommunistipuolueet halusivat itse muodostaa kantansa kansainvälisiin ja kansallisiin kysymyksiin. Muut puolueet luottivat NKP:n arvioihin ja ohjaukseen.
Hajaannus tuli täysin avoimeksi vuonna 1968 Tšekkoslovakian tapahtumien yhteydessä. Prahan kevääseen 1968 liittyi joukko demokraattisia uudistuksia, jotka kannattajiensa mukaan toteuttaisivat ihmiskasvoista sosialismia. Uudistuspolitiikan kritisoijien mielestä kyse oli vain imperialistien pyrkimyksestä hajottaa sosialistinen leiri sisältäpäin, ja horjuttaa Euroopassa syntynyttä sosialismin ja kapitalismin rauhanomaista rinnakkainoloa.
Panssarivaunut Prahan kaduilla
Neuvostoliiton ja viiden muun Varsovan liiton maan joukot miehittivät Tšekkoslovakian elokuussa 1968. Hyökkääjien ja NKP:n tukijoiden mielestä kyse oli sosialistisen veljesavun antamisesta ja rauhan puolustamisesta.
Euroopan sosialistiset maat eivät olleet yhtenäinen ryhmä. Jugoslavia ei kuulunut Varsovan liittoon, Romania ja Albania eivät osallistuneet hyökkäykseen. Tapahtumat myötävaikuttivat Albanian lopulliseen eroon Varsovan liitosta.
Länsi-Euroopan kommunistisista puolueista Kreikan KKE, Luxembourgin KPL, Saksan liittotasavallan DKP ja maan alla tuolloin toiminut Portugalin PCP tukivat miehitystä. Ranskan PCF arvosteli ensimmäistä kertaa julkisesti Neuvostoliittoa tämän asian yhteydessä. Itävallan KPÖ ja Irlannin CPI tuomitsivat miehityksen, mutta muuttivat mieltään myöhemmin. Seurasi toinen kommunistipuolueiden hajoamisaalto, kun NKP:lle lojaalit kommunistit irrottautuivat emäpuolueesta.
Eurooppaa mullistettiin jo 1970-luvulla
Euroopan kommunististen ja työväenpuolueiden kokoukseen Berliinissä vuonna 1976 osallistui 21 länsieurooppalaista kommunistipuoluetta. Jugoslavian puolue palasi pitkän tauon jälkeen kommunistien yhteiseen neuvottelupöytään, joten sosialististen maiden puolueista puuttui vain Albanian puolue.
Euroopassa oli tapahtunut paljon vuoden 1968 Tsekkoslovakian tapahtumien jälkeen. Turkki miehitti Kyproksen pohjoisosan vuonna 1974, Kreikassa vuonna 1967 vallan kaapannut sotilasjuntta kaatui ja Kreikan kolmas tasavalta käynnistyi vuonna 1975. Portugali siirtyi demokratiaan vuonna 1974. Espanjassa diktatuuri horjui jo pahasti, ja sielläkin järjestettiin vaalit vuonna 1977.
Pohjois-Irlannissa riehui edelleen väkivalta. Vuonna 1972 brittisotilaat ampuivat 26 rauhanomaisen mielenosoituksen osanottajaa verisunnuntain tapahtumissa. Yksinomaan juuri vuonna 1976 sai yhteensä 35 ihmistä surmansa Pohjois-Irlannin pommi- ja ampuma-asehyökkäyksissä.
Euroopan talousyhteisö EEC oli laajentunut kuudesta yhdeksän valtion organisaatioksi vuonna 1973. Samana vuonna Suomi oli sopinut vapaakauppasopimuksen EEC:n kanssa. Euroopan parlamentin ensimmäiset kansanvaalit olivat tulossa vuonna 1979.
Kommunisteille kielteistä ilmapiiriä vahvisti Tsekkoslovakian tapahtumien jälkeen marxismi-leninismille uskollisuutta vannoneen Punaisen arneijakunnan (Rote Armee Fraktion, RAF) toiminta. Ensimmäiset ryhmän jäsenten vastaiset oikeudenkäynnit olivat juuri alkaneet.
Euroopan ulkopuolellakin tapahtui. Chilessä oli vasemmisto saanut vallan demokraattisissa vaaleissa vuonna 1970. Usko mahdollisuuksiin edetä rauhanomaista tietä sosialismiin sai kuitenkin pahan iskun, kun Yhdysvaltain tukema oikeistolainen sotilasjuntta otti vallan verisessä vallankaappauksessa.
Uskoa voimaan perustuviin ratkaisuihin vahvisti toisaalta myös Vietnamin kansan (ja kommunistisen puolueen) voitto Yhdysvalloista sekä useiden kansallisten vapautusliikkeiden voitot.
NKP:n ote kirpoaa lopullisesti
Berliinin vuoden 1976 konferenssin valmistelut olivat vaikeat ja kokousta jouduttiin lykkäämään. Erilaisia näkemyksiä oli muun muassa kokouksen osanottajista. Lopulta Kreikan kommunistipuolueesta irronnut uusi puolue, joka oli tuominnut Tsekkoslovakian miehityksen, jätettiin ulkopuolelle ja muistakin protokollakysymyksistä päästiin ratkaisuun.
Konferenssi antoi yhteisen julkilausuman, joka tulkittiin voitoksi niin sanotuille eurokommunistisille puolueille. Uutta asiakirjassa aikaisempien kokousten päätöksiin verrattuna oli ajatus jokaisen puolueen oikeudesta itsenäisesti päättää tiestään sosialismiin. Marxsismi-leninismiä ei mainittu puolueiden aatteellisteoreettisena perustana, sen sijaan kylläkin viitattiin Marxin, Engelsin ja Leninin suuriin ajatuksiin. Kommunistien yhteisten kannanottojen pakollisiin ilmaisuihin kuulunut proletaarinen internationalismi korvattiin käsitteellä kansainvälinen solidaarisuus.
Eurokommunistisiksi tulkittuja äänenpainoja kokouksessa esittivät Britannian, Espanjan, Italian, Jugoslavian, Ranskan, Romanian, Ruotsin, San Marinon ja Suomen kommunistipuolueiden edustajat.
NKP:n mielipiteitä myötäilivät länsieurooppalaisista puoluejohtajista Itävallan, Kreikan, Luxemburgin, Länsi-Berliinin, Norjan, Portugalin, Saksan liittotasavallan, Tanskan ja Turkin edustajat.
Alankomaiden, Belgian, Irlannin, Kyproksen ja Sveitsin puolueiden edustajat yrittivät luovia kahden ryhmän välissä.
Kommunistit järjestäytyvät Euroopan parlamentissa
Euroopan parlamentin jäsenet (mepit) nimettiin jäsenmaiden parlamentaarikoista ennen yleisten vaalien järjestämistä vuonna 1979. Parlamentin ranskalaiset ja italialaiset kommunistijäsenet muodostivat vuonna 1973 Euroopan parlamentin ryhmän Kommunistit ja liittolaiset. Samalla nimellä ryhmä jatkoi sen jälkeen kun mepit ensimmäistä kertaa valittiin yleisillä vaaleilla vuonna 1979.
Ensimmäisissä vaaleissa Kommunistien ja liittolaisten ryhmään valittiin 44 jäsentä, joista Ranskan ja Italian kommunistit saivat 18 kumpainenkin, Tanskan sosialistinen kansanpuolue yhden ja Italian sitoutumaton vasemmisto viisi. Ryhmästä ei kuitenkaan ollut yhtenäinen, sillä Italian ryhmä kannatti ja Ranskan ryhmä vastusti yhteismarkkinoita. Kreikan liityttyä unioniin ryhmä vahvistui neljällä kommunistilla.
Vuoden 1984 vaalien jälkeen ryhmä sai jäseniä myös Portugalista ja Espanjasta. Kommunisteilla oli edelleen selvä enemmistö.
Vuoden 1989 vaalien jälkeen kommunistit ja liittolaiset hajosivat kahteen ryhmään. Vasemmiston yhtenäisyys -ryhmään (LU) kuuluivat eurokommunismia karsastavien Ranskan (joka oli palannut ruotuun), Kreikan ja Portugalin kommunististen ja Irlannin työväenpuolueen yhteensä 14 meppiä. Toiseen, Euroopan yhtyneen vasemmiston (EUL) ryhmään kuuluivat Italian ja Espanjan kommunistit ja vasemmistolaisia Euroopan parlamentin jäseniä Espanjasta, Kreikasta, Tanskasta ja Irlannista.
EUL -ryhmä kuitenkin pieneni niin paljon, ettei säilyttänyt ryhmän asemaa. Tämä johtui siitä, että Italian kommunistinen puolue purki itsensä ja perusti sosiaalidemokraattien kanssa uuden puolueen, jonka mepit liittyivät demarien ryhmään.
Kommunistit jäävät vähemmistöön
Vuoden 1994 vaalien jälkeen sosiaalidemokraateista vasemmalla olevat mepit mahtuvat jälleen yhteen ryhmähuoneeseen. Yhtyneen vasemmiston ryhmään kuuluivat Kreikan, Ranskan, ja Portugalin kommunististen puolueiden edustajat, Syrizaa edeltäneen Synopsiksen, Italian uuden kommunismin jälleensyntymisen puolueen ja Espanjan yhtyneen vasemmiston (johon kuuluvat Espanjan kommunistit) edustajat.
Vuonna 1995 EU laajeni, ja mukaan tulivat Suomen ja Ruotsin punavihreän vasemmiston edustajat. Euroopan parlamentin vasemmistoryhmä sai nykyisen nimensä Euroopan yhtyneen vasemmiston / Pohjoismaiden vihreän vasemmiston konfederaatioryhmä (Gauche Unitaire Europeénne / Nordic Green Left, GUE/NGL).
Kommunistien osuus Europarlamenttiryhmän jäsenistä on vähentynyt vaali vaalilta. Vuonna 2009 valitussa ryhmässä kommunistit olivat jo vähemmistönä, GUE/NGL:n 35 mepin ryhmässä oli 16 kommunistisen puolueen edustajaa. Nykyisessä, vuonna 2014 valitussa ryhmässä on jo 52 meppiä, mutta entistä vähemmän kommunisteja.
Myös Euroopan vasemmistopuolue luistaa kommunistien käsistä
Vuonna 1990 vaikutti siltä, että vasemmistolaisuus on peruttu lopullisesti, ainakin Euroopassa. Entiset sosialistiset maat rakensivat kiivaasti raakaa markkinataloutta, kommunistiset puolueet lopettivat toimintansa tai muuttuivat sosiaalidemokraattisiksi, ja sosiaalidemokraattiset puolueet jättivät fraasit sosiaalisesta Euroopasta juhlapuheisiin ja keskittyivät uusliberalistisen järjestyksen rakentamiseen.
Osa Länsi-Euroopan kommunistisista ja uusvasemmistolaisista puolueista ei kuitenkaan antanut periksi. Vuonna 1991 syntyi Uusi eurooppalainen vasemmistofoorumi (New European Left Forum, NELF), jonka kokouksiin osallistui eri vaiheissa yhteensä puolensataa puoluetta ja ryhmää.
Osanottajia olivat Kyproksen, Ranskan, Espanjan ja monen muun maan perinteiset kommunistipuolueet ja uusia tai uudehkoja vasemmistopuolueita, kuten suomalainen Vasemmistopuolue, Alankomaiden Vihreä vasemmisto ja Sosialistinen puolue, Kreikan vihervasemmistolainen Synopsis-verkosto ja moni muu.
Saksan PDS ehdotti vuonna 1998 yhteistyön nostamista NELFin ja Euroopan parlamenttiryhmän puitteissa tapahtuvan yhteistyön yläpuolelle, yhteisen eurooppalaisen puolueen perustamista.
Euroopan vasemmistopuolueen (Party of the European Left, PEL) perustavaan kokoukseen vuonna 2004 osallistui 26 puoluetta 14 maasta. Puolueista 16 liittyi jäseniksi ja 10 tyytyi tarkkailijan asemaan. Täysjäsenistä seitsemän oli kommunistisia puolueita, tarkkailijoista kuusi.
Puhdasoppiset marxilais-leniniläiset puolueet ottivat etäisyyttä PEListä. Unkarin työväenpuolue erosi täysjäsenyydestä ja Saksan kommunistinen puolue ja Italialaisten kommunistien puolue tarkkailijan asemasta. Böömin ja Määrin kommunistinen puolue, Kyproksen AKEL ja Slovakian kommunistinen puolue eivät ole liittyneet täysjäseniksi, vaan pysyneet tarkkailijoina.
PELin nykyisistä 27 täysjäsenestä kommunistisia ovat seuraavat seitsemän: Belgian (Vallonian), Espanjan, Moldovan, Ranskan ja Suomen kommunistiset puolueet, Italian kommunismin jälleensyntymisen puolue ja Sveitsin työväenpuolue.
Kreikan kommunistisen puolueen ryhtiliike
Belgian työväenpuolue PVDA/PTB ja Kreikan kommunistinen puolue (KKE) kantoivat päävastuun Euroopan marxilais-leniniläisten puolueiden puhdasoppisuudesta ja yhtenäisyydestä.
Artikkelin ensimmäisessä osassa on selostettu PVDA/PTB:n vuosittain isännöimästä maailman kommunistien seminaarista (ICS) vuosina 1996-2014 ja KKE:n aloitteesta käynnistetystä maailman kommunististen ja työväenpuolueiden konferenssista (IMCWP), joka on järjestetty vuosittain aina eri maassa vuodesta 1998 lähtien.
Kun PVDA/PTB avarsi linjaansa jäi KKE yksin vastaamaan ortodoksisen kommunismin koordinoimisesta. Revisionistit reformistit, opportunistit ja uudet sosiaalidemokraatit (KKE:n määritelmä) olivat ottaneet vallan Euroopan vasemmistopuolueessa ja Euroopan parlamentin vasemmistoryhmässä ja tehneet niistä imperialismin työkaluja. KKE:n oli ryhdyttävä toimiin.
Vuonna 2006 KKE kutsui koolle ensimmäisen neljästä kommunistipuolueiden koulutusta käsittelevästä konferenssista. Vuonna 2008 KKE järjesti ensimmäisen Euroopan kommunistipuolueiden tapaamisen (ECM), ja on jatkanut niitä vuosittain.
ECM-tapaamisiin on osallistunut yli 60 kommunistista puoluetta tai ryhmää, noin 40 puoluetta aktiivisesti. Usein mukana olevien puolueiden joukossa on vain muutama puolue, joilla on merkittävää joukkokannatusta: KKE:n lisäksi Portugalin, Böömin ja Määrin ja Venäjän federaation kommunistiset puolueet sekä Kyproksen AKEL.
Suurin osa ECM-puolueista kuuluu samaan kategoriaan kuin Suomea joukossa edustava Kommunistinen työväenpuolue.
Initiative – Euroopan stalinistien vastaisku
Kun ECM-kokouksiin osallistuu puolueita, joiden aatteellispoliittista lujuutta on syytä epäillä, perusti KKE vuoden 2013 lopulla uuden, puolueen lailla toimivan Kommunististen ja työväenpuolueiden aloite -järjestön (INITIATIVE of communist and workers’ parties.) Siihen kuuluu 29 marxismi-leninismille uskollisuuttaan korostavaa puoluetta, moni myös korostaa kunnioitustaan Josef Stalinin aatteellispoliittista perintöä kohtaan.
Ainoa perustavaan kokoukseen osallistunut, varsinaista yhteiskunnallista merkitystä omaava puolue KKE:n lisäksi, Böömin ja Määrin kommunistinen puolue, on myöhemmin eronnut Initiativesta.
Initiativen säännöissä on keskeisenä asiana määräykset suhteista Euroopan vasemmistopuolueeseen (PEL). PELin täysjäsen ei voi liittyä Initiativen jäseneksi, ja jos jäsen liittyy PELliin sen oikeus osallistua Initiativen toimintaan päättyy välittömästi automaattisesti.
Mitä Berliinin konferenssin osanottajille kuuluu?
Euroopan 29 tärkeintä kommunistista puoluetta kokoontui vuonna 1976 viimeiseen suureen yhteiseen konferenssiin. Tänään noista puolueista on kommunistisina jäljellä enää vähän toistakymmentä. Mitä kommunistipuolueiden eliitille tapahtui?
Useimmat sosialististen maiden johtavista kommunistisista puolueista muutti sääntöjään ja ohjelmiaan ja synnyttivät itsensä uudelleen sosiaalidemokraattisina puolueina. Lähes kaikki niistä ovat vuoroin suurimpia tai lähes suurimpia hallituspuolueita, vuoroin oppositiopuolueita.
Jugoslavian kommunistit hajaantuivat kuudeksi demaripuolueeksi, yhdeksi jokaisen Jugoslavian hajoittamisen synnyttämään valtioon.
Neuvostoliiton kommunistinen puolue kiellettiin pian sen jälkeen, kun puolue yritti vallankaappausta päästäkseen takaisin valtaan vuonna 1991. Venäjällä toimii kuitenkin useita kommunistisia puolueita, jotka väittävät olevansa ainoita aitoja NKP:n työn jatkajia.
Kaikkiin itsenäistyneisiin neuvostotasavaltoihin syntyi yksi tai useampi puolue, jotka vakuuttavat jatkavansa työtä neuvostovallan palauttamiseksi. Näiden puolueiden emopuolueena toimii kaksi keskenään kilpailevaa uutta Neuvostoliiton kommunistista puoluetta.Syntyi myös puolueita, jotka todistavat jatkavansa sen kommunistisen puolueen työtä, joka maassaan toimi ennen maan liittämistä Neuvostoliittoon.
Saksan sosialistinen yhtenäisyyspuolue (SED) on ainoa entinen sosialistisen maan kommunistipuolue jonka tie on vienyt moderniksi vasemmistopuolueeksi. SEDin raunioille syntynyt PSD muodosti yhdessä läntisen Saksan vasemmistolaisten kanssa vasemmistopuolue Linken.
Jo aikaisemmin oli Berliinin kokouksen osanottajia muutettu osaksi vasemmistopuolueita. Ruotsin vasemmistopuolue – kommunistit muutti vuonna sääntöjään ja ohjelmaansa ja otti nimekseen Vasemmistopuolue.
Suomessa SKP lopetti toimintansa ja kehotti jäseniänsä osallistumaan Vasemmistoliiton perustamiseen. Tanskan DKP jatkaa toimintaansa, mutta ei ole vuoden 1988 jälkeen asettanut ehdokkaita parlamenttivaaleihin, vaan neuvoo jäseniään osallistumaan Punavihreän yhtenäisyyslistan vaalityöhön.
Alankomaiden vuodesta 1909 toiminut kommunistinen puolue perusti vuonna 1991 yhdessä kolmen vasemmistolaisen ja vihreän puolueen kanssa Vihreä vasemmisto -puolueen, joka viime vuoden parlamenttivaaleissa sai komean voiton. Italian kommunistinen puolue ryhtyi sosiaalidemokraattiseksi puolueeksi.
Iso-Britannian vuonna 1920 perustettu kommunistinen puolue (CPGB) hukkasi motivaationsa vuonna 1991 ja lopetti toimintansa. Puolue on kuitenkin vielä usein uutisissa. Jos brittiläisen sanomalehden toimittajalla on juttupulaa, hän voi aina kirjoittaa uuden spekulatiivisen jutun siitä, minne kommunistipuolueen jo Stalinin ajoilta peräisin oleva miljoonaomaisuus on kadonnut.
Vielä kommunistisiksi tunnustautuvien ja toimintaansa jatkavien puolueiden ja monien uusien kommunistipuolueiden toimintaan tutustutaan lähemmin artikkelin ensi viikolla ilmestyvässä kolmannessa ja viimeisessä osassa.
Lue kaikki artikkelin osat:
Vain ruosteen puna jää – Euroopan kommunistit
Osa 3 (1,2,2018)
Osa 2 (11.1.2018)
Osa 1 (3.1.2018)
Lue lisää muualta verkossa:
Kommunististen ja työväenpuolueiden maailmankokouksen 1969 puheet ja asiakirjat (Englanninkielinen)
Kommunististen ja tyäväenpuolueiden konferenssit (Neuvostoliiton suuri tietosanakirja. Käännös englanniksi)
Eurokommunismista (Kannattajien ja vastustajien mielipiteitä Marxilaisessa Internet-arkistossa. Englanniksi.)
INITIATIVE (Kommunististen ja työväenpuolueiden ALOITE -järjestö)
Kommunistisia puolueita:
Böömin ja Määrin kommunistinen puolue (Komunistická strana Čech a Moravy, KSČM)
Belgian työväenpuolue (Hollanti: Partij van de Arbeid van België, PVDA; Ranska: Parti du Travail de Belgique, PTB)
Espanjan kommunistinen puolue (Partido Comunista de España, PCE)
(Italian) Kommunismin jälleensyntymisen puolue (Partito della Rifondazione Comunista, PRC)
Itävallan kommunistinen puolue 1918 (Kommunistische Partei Österreichs, KPÖ)
Kiinan kommunistinen puolue 1921 (Kiinan kommunistinen puolue ( 中国共产党) Englanninkieliset sivut
Kreikan kommunistinen puolue (Κομμουνιστικό Κόμμα Ελλάδας, ΚΚΕ) Sivut ovat 12 kielellä.
Kyproksen edistyksellinen työväenpuolue, Anorthotiko Komma Ergazomenou Laou (AKEL) Kielet: Kreikka, Turkki, Englanti.
Luxemburgin kommunistinen puolue (Kommunistesch Partei Lëtzebuerg, KPL)
Portugalin kommunistinen puolue (Partido Comunista Português, PCP) PCP:n englanninkieliset sivut
Ranskan kommunistinen puolue (Parti communiste français, PCF)
Tanskan kommunistinen puolue (1919) (Danmarks Kommunistiske Parti, DKP)
Venäjän Federaation kommunistinen puolue (Коммунистическая Партия Российской Федерации; КПРФ, KPRF) Myös englannin- ja espanjankielillä.
Muita juttuun liittyviä linkkejä:
Euroopan parlamentin vasemmistoryhmä GUE/NGL
Euroopan vasemmistopuolue European Left
Vaalituloksia
Kaikkien Euroopan maiden vaalitulokset vuodesta 2016 alkaen (Vasen Kaista)
Eurooppa rakentaa ja raivoaa
Vasen Kaistan kirjoitussarja eurooppalaisista puolueista kevättalvella 2017:
1. Euroopan vaalit 2016
- Osa 1 Vasemmistokin eteni (9.1.2017)
- Osa 2 Itäinen Eurooppa kaksipuoluevallan lumossa (11.1.2017)
- Osa 3 Mitä Saksassa nyt tapahtuu? (13.1.2017)
2. Europarlamentti: Kahden puolueen valta murenee (16.1.2017)
3. Euroopan vasemmistopuolue (20.1.2017)
4. Vasemmistopuolueet Euroopan parlamenteissa (27.1.2017)
5. Sosiaalidemokraattiset puolueet Euroopassa (3.2.2017)
6. Euromyönteiset oikeistopuolueet (10.2.2017)
7. Radikaalioikeistolla jo viidenneksen kannatus (17.2.2017)
8, ALDE, keskusta ja Liberaalidemokraatit (24.2.2017)
9. Vihreät, regionalistit ja piraatit (15.3.2017)
10. Onko Euroopasta unioniksi? (24.3.2017, sarjan viimeinen osa)
*