Teksti ja kuvat: HEIKKI SUOMINEN Steven Lee Myers on toiminut The New York Timesin toimittajana 1980-luvun lopulta ja kirjoittanut kansainvälisistä kriiseistä Balkanilta, Afganistanista ja Irakista. 2000-luvun alussa hän asui seitsemän vuotta Moskovassa, jolloin hän pääsi seuraamaan Venäjän tapahtumia, Tšetšenian sotaa ja Ukrainan oranssia vallankumousta ja muita maailmaa järkyttäneitä tapahtumia. Tällaisia ovat olleet muun muassa Aleksandr […]
Uudet, talouskuripolitiikan vastaisista kansanliikkeistä nousseet vasemmistopuolueet ovat horjuttaneet valta-asetelmia Kreikassa ja Espanjassa ja nousseet parlamentteihin monissa muissa maissa. Uudet ja uudistuneet vasemmistopuolueet ovat lyhyessä ajassa myös ottaneet paikkansa läntisen Euroopan parlamenteissa. 1990-luvun keskimääräiseen kannatukseen verrattuna on Saksan vasemmistopuolueen (Die Linke) 4 prosentin kannatus tuplaantunut, Irlannin Sinn Féinin 2,1 prosentin ääniosuus kasvanut 13,8 prosenttiin ja Tanskan […]
SEPPO KOSKIMA Strategian professori Alpo Juntunen esitti Ilta-Sanomissa 19.12.2016 Suomea liittoon Venäjän kanssa sotilaallisesti. Näin poistettaisiin venäläisten epäilykset Suomen puolueettomuuden uskottavuudesta. Mielestäni liitto vähentäisi Itämeren kautta tulevaa uhkakuvaa Venäjällä sekä päinvastoin, Venäjän uhkaa Suomelle. Se olisi kaikkien, Suomen, Venäjän, Naton ja Amerikankin etu. Liitto antaisi uuden mahdollisuuden neuvotella neutraalista kauppavyöhykkeestä itärajalle sekä ydinaseettomasta Itämerestä. Liitto […]
Kuntavaaliehdokas Päivi Tyni selvittää koiran näkemystä Tampereen politiikasta. Teksti ja kuvat RAINER PANULA Kahvia, mehua ja auringonpaistetta oli tarjolla Lentävänniemen K-marketilla lauantaina vasemmiston teltalla. Kuntavaaliehdokkaat Ulla Aatsinki, Tatu Ahponen, Ilkka Hirvi, Kalle Hyötynen, Ilkka Järvelä, Timo Lahtinen, Ilkka Porttikivi, Virva-Mari Rask, Jouni Sirén ja Päivi Tyni olivat mukana kaupunkilaisia tapaamassa. Juttu luisti. Teltalle poikenneet halusivat […]
Toimittaja: SINIKKA TORKKOLA Vasemmistoliiton aloitteesta Tampereen kaupungin luottamuselimissä valtaa ei keskitetä suurimmille puolueille vaan myös keskisuuret ja pienet valtuustoryhmät saavat edustajansa kaupunginhallitukseen, lautakuntiin ja liikelaitosten johtokuntiin. Asiasta äänestettiin maanantaina kaupunginvaltuuston kokouksessa, jossa päätettiin kaupungin uudesta hallintosäännöstä. Vasemmistoliiton valtuutetun Sirkkaliisa Virtasen tekemät muutosesitykset hyväksyttiin äänin 34–33. Äänestyksessä hyväksytyn muutosesityksen mukaan kaupunginhallituksessa on tulevaisuudessa pormestari ja […]
LIISA AHOLA Olet oman onnesi seppä. Kyllä tekevälle aina töitä löytyy. Näillä lauseilla on syyllistetty ihmisiä sukupolvesta toiseen. Seppä-sana viittaa aikaan, jolloin kaikki tehtiin käsin kuiduista (pellava, villa) puusta ja raudasta. Siinä teknologian vaiheessa todella työtä oli. Maa käännettiin kuokalla, lehmät lypsettin käsin eikä imuria, tiskikonetta eikä pesukonettakaan ollut keksitty. Toimeentuloa etsimään […]
MIKKO AALTONEN Viime viikolla apulaispormestari Pekka Salmi (sd.) ilmoitti, että Hämeenkadun itäpää avataan jälleen henkilöautoille. Ilmoitus aiheutti yhtäällä riemua ja toisaalla kritiikkiä. Vasemmistoliiton joukoista kuului enimmäkseen kritiikkiä. Kadun avaamiseen autoille käytetään useita kymmeniä tuhansia euroja rahaa, Tällä rahalla katu saadaan autoilijoiden käyttöön vain muutamiksi kuukausiksi ennen kuin raitiotien rakentaminen alkaa. Näistä rahoista populistit eivät jaksaneet […]
Teksti: JORMA MÄNTYLÄ Taloustutkija Thomas Piketty varoittaa suurteoksessaan pääomatulojen liikakasvusta. Pääoma 2000-luvulla on poikkeus taloustieteen neoklassisessa valtavirrassa, jonka mukaan kapitalismin ongelmat johtuvat työläisten liian suurista palkoista. Pitihän se lukea, ranskalaisen taloustieteilijän Thomas Pikettyn (s. 1971) kohuttu 630-sivuinen kirja Pääoma 2000-luvulla. Onko se esikuvansa Karl Marxin Pääoman veroinen teos? Tätä sopii kysyä juhlavuonna, kun tulee […]
Sosiaalidemokraateista vasemmalla olevat puolueet ja liikkeet ovat nuoria, avoimia, keskustelevia, monet naisvoittoisia ja useimmat vaalivoittoisiakin. 1990-luku ei Euroopassa tuonut tullessaan vain sosialististen maiden yhteisön romahdusta. Läntisessä Euroopassa syntyi 1990-luvun laman ja valtioiden säästöpolitiikan varjossa uusia yhteiskunnallisia liikkeitä, joista monet ovat 2000-luvulla kasvaneet vasemmistopuolueiksi ja vaaliliitoiksi, jotka jo ovat mullistaneet politiikkaa useissa maissa. Vasen Kaistan […]
NOORA TAPIO Tampereen kaupunki on päättänyt avata Hämeenkadun itäpään yksityisautoilulle neljäksi kuukaudeksi helmikuusta kesäkuuhun. Päätös on tyrmistyttävä ja vaikuttaa tehdyn epädemokraattisesti. Hankkeella halutaan lepytellään pientä, mutta tuohtunutta joukkoa autoilijoita. Hintaa tälle arvioidaan tulevan 80 000 euroa. Lisäksi päätös viivästyttää raitiotien rakentamisen aloittamista parilla kuukaudella. Apulaispormestari Pekka Salmi perusteli päätöstä sillä, että kokeilu autottomasta Hämeenkadusta […]