Avainsana:

vapaalla

Joulupukki lomauttaa itsensä ja lopettaa nyyttisosialisminsa

  • 23.12.2023
  • TEKSTI: JUHA DRUFVA

Korvatunturilta kuuluu kummia. Joulupukki lomauttaa itse itsensä. Hän ei aio lähteä  jouluaattona perinteiselle lahjanjakokierrokselleen vaan viettää joulun Korvatunturilla muorin ja tonttujen seurassa. – Markkinatalous on tehnyt lahjojen jakamisen mahdottomaksi. Olen kyllästynyt siihen, että optioiden aikakaudellakin lapsille uskotellaan, että minä olisin 300-luvulla eläneen köyhien lapsia auttaneen Myran piispan henkinen perillinen. Kaikkihan on kaupan, kunhan vain hinnasta […]

Apua Gazaan -kirpputorilta satojen eurojen lahjoitus palestiinalaisille

  • 9.11.2023
  • TEKSTI: MILKA HANHELA KUVAT: MINNA MINKKINEN

Suorastaan vaarallisen huonosta kelistä huolimatta Apua Gazaan -kirpputoritapahtuma ja keskustelutilaisuus keräsivät kymmeniä kävijöitä vasemmistoliiton piiritoimistolle Tampereella marraskuun ensimmäisenä lauantaina. Varainkeruukirpputorin tuotot nousivat lopulta kahdeksaansataan euroon. Rahat tilitetään Lääkärit ilman rajoja -järjestölle Gazassa tehtävään humanitaariseen työhön. Käytetyn tavaran lisäksi kirpputorilla myytiin muun muassa Anna Weckströmin taidegrafiikkaa sekä Sini Kollanin käsintehtyjä Palestiina-aiheisia korvakoruja ja rannerenkaita.  Järjestäjien mukaan […]

Vasen Kaista kasvaa vapaaehtoisten voimasta

  • 20.10.2023
  • TEKSTI: SINIKKA TORKKOLA

Vasen Kaista -verkkolehti on tekijöidensä näköinen lehti. Siitä kertovat yli kolme tuhatta kirjoitettua juttua ja yli seitsemän ja puoli tuhatta julkaistua kuvaa. Kymmenen vuoden aikana kaistaa on ollut tekemässä yli 400 toimittajaa ja kuvaajaa. Puolen sataa toimittajaa ja kuvaajaa kirjoittaa ja kuvaa kaistalle säännöllisesti. Vasen Kaista -lehden toimittajiksi ja kuvaajiksi ovat tervetulleita kaikki, jotka ovat […]

Suomenhevosen ja Kotalan perheen muuttuvat laulut

  • 7.10.2023
  • TEKSTI: JUHA DRUFVA

Sirkku Peltolan vuonna 2004 alkanut teatrologia maaseudun ja suomenhevosen elämänmenon muutoksesta on edennyt viidenteen osaan. Tampereen Työväen Teatterissa ensi-iltansa saanut REIKÄleipä kuvaa Keski-Euroopasta kerjuukierrokselta juurilleen palanneen Kotalan perheen edesottamuksia räsähtämässä olevan tupansa lähitienoilla. Reikä näytelmän nimessä viittaa moneen asiaan. Jopa isä-Kotalan ideoimaan pajutuoteyritykseen. Maailman mullistukset eivät ole muuttaneet viisikon perusasetelmia. Georg Otsin laulaman Muuttuvat laulut tahdissa […]

Ikaalisten Puistofilosofia laajenee Hämeenkyröön ja Akaaseen

  • 4.8.2023
  • TEKSTI: VIRVA ITÄRANTA

Kun Ikaalisten Puistofilosofian perustaja Antti Sorri istahti Keskuspuiston viltille eväskoreineen, hänen ympärilleen kerääntyi pieni joukko filosofiasta kiinnostuneita uteliaita. Ensin viltillä vain käytiin Sokrateen tapaan dialogia. Siitä alkoi ensimmäinen tapahtuma, joka täytti tänä vuonna jo 13 vuotta. Myöhemmin tapahtumaan saatiin myös alustajia. Nykyään ohjelma on laaja ja monipuolinen monen tahon yhteisprojekti. Tänä kesänä Operaatio Pirkanmaan tuella […]

Purnun Balanssi sopeutuu muutokseen

  • 13.7.2023
  • TEKSTI: JORMA MÄNTYLÄ KUVAT: JORMA MÄNTYLÄ

Taidekeskus Purnun kesänäyttely Orivedellä pohtii tänä vuonna, millaiseen tasapainoon maailma asettuu muutoksen jälkeen. Purnussa on löydetty uusia näkökulmia, ja mukana on myös pari rohkeaa avausta. Ilmastonmuutoksen syitä ja seurauksia ovat etenkin nuoret taiteilijat pohtineet pitkään. Miltä maailma näyttää, kun olemme aikuisia? Kuka tämän on aiheuttanut? Pystymmekö sopeutumaan uuteen ja erilaiseen maailmaan, jonka vanhempamme jättävät meille? […]

Tapaa vasemmiston aluevaltuutettuja Pirkanmaan kesätapahtumissa

  • 29.6.2023
  • TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM

Pirkanmaan vasemmiston aluevaltuustoryhmän jäseniä tapaa kesällä monissa tapahtumissa ympäri Pirkanmaata. Aluevaltuutettuja ja muita ryhmän luottamushenkilöitä pääsee kesän aikana jututtamaan useissa tilaisuuksissa heinäkuusta elokuuhun saakka. Heinäkuussa aluevaltuustoryhmä suuntaa ensiksi yhdessä Tampereen Vasemmiston kanssa Ruoveden Noitakäräjille. Joka kesä järjestettävässä tapahtumassa viikon verran kestävä ohjelma huipentuu käräjätorille, jonne aluevaltuustoryhmä ja Tampereen Vasemmisto osallistuvat. Teemana tämän vuoden käräjätorilla on […]

Vasemmistolaisen vinkkejä juhannukseen 2023

  • 23.6.2023
  • TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM

Miltä näyttää juhannus vuonna 2023? Helteet ovat hellineet sekä piinanneet ja tuore hallitusohjelma repii monen sielua sekä koettelee ihmissuhteita. Ruuan hinta on noussut ja kasvavina huolina monien huolien joukossa kolkuttelevat ilmastokriisi ja luontokato. Onko mahdollista viettää kuitenkin onnistunut ja seesteinen juhannus, joka ei myöskään rasita liikaa lompakkoa? Koska polttoaineen hinta on uuden hallituksen ansiosta lähdössä […]

Hörtsänän arboretum Orivedellä huokuu vehreyttä ja historiaa

  • 22.6.2023
  • TEKSTI: ANNA WECKSTRÖM KUVAT: ANNA WECKSTRÖM

Oriveden Onnistaipaleen kylässä sijaitsee vanha puutarha, jonka kasvillisuus ja historia kiehtovat niin silmää kuin mieltäkin. Innokas kasviharrastaja Hugo Hörtsänä perusti arboretumin vuonna 1909, ja alkoi istuttaa sinne puita ja kasveja maailmalta. Puutarhasta tuli jo suorastaan kuuluisa, kunnes se jäi vuosikymmeniksi lähes oman onnensa nojaan. Nyt kunnostetussa lehtomaisessa 5,5 hehtaarin kokoisessa puutarhassa pääsee jälleen ihailemaan muun […]

Rönnin Kesäteatterissa vietetään Jäniksen vuotta

  • 5.6.2023
  • TEKSTI: REIJO KAHELIN

Hulvaton tarina Kaarlo Ilmari Vatasesta ja hänen seikkailustaan halki Suomen nähdään Eräjärvellä Rönnin Kesäteatterissa tänä kesänä. Näytelmän taustalla on Arto Paasilinnan teksti. Vauhdikkaan näytelmäversion siitä ovat dramatisoineet tekstinikkarit Esa Leskinen, Sami Keski-Vähälä ja Kristian Smeds. Ohjaajana on pirkkalalainen Anne Helminen. Vatanen saa tarpeekseen työelämän oravanpyörästä, lähtee mopoilemaan ja jättäytyy niin sanotusti kohtalon huomaan.  Yhtäkkiä Vatanen […]