Oriveden Purnun Loistava aika. ‒ Ei enää muttei vielä

Purnun Loistava aika-juhlavuosinäyttely Orivedellä on kokemisen arvoinen. Kuva: Jaakko Pallasvuo & Anni Puolakka: Sacre 2: HEX (2017). Videoinstallaatio, pysäytyskuva.

 

Teksti ja kuvat: JORMA MÄNTYLÄ
Taidekeskus Purnun näyttely Orivedellä on täysosuma itsenäisyyden juhlavuonna. Loistavan ajan kuraattorit Miina Hujala ja Arttu Merimaa ovat onnistuneet. Katsoja pohtii mitä on mennyt, mihin tultu ja minne ollaan menossa, kun Suomi täyttää sata vuotta.

Loistava aika -näyttelyn kunniavieraaksi pitäisi kutsua Tuomas Kyrön mielensäpahoittaja-vaari. Hänhän asuu jossain Päijänteen länsipuolen maalaispitäjässä Oriveden-Kuhmalahden tietämillä ja on aina sitä mieltä, että ennen oli paremmin.

Purnun perusti vuonna 1967 taiteilija Aimo Tukiainen (1917-1996), joka oli juuri saanut valmiiksi Helsingin legendaarisen Mannerheimin ratsastajapatsaan. Tukiainen hankki Längelmäveden Koljonselän rannalta tontin ja rakennutti Oriveden maaseudulle ateljeen ja näyttelyhalleja. Ensimmäiseen näyttelyyn 1967 kutsuttiin vuonna 1917 syntyneitä taiteilijoita juhlistamaan 50-vuotispäiviään. Taisto Ahtola, Erik Enroth, Unto Koistinen, Pentti Melanen, Ernst Mether-Borgström ja Tuulikki Pietilä sekä Aimo Tukiainen eivät arvanneet mitä laittoivat liikkeelle. Purnusta tuli suurmenestys ja jäljittelijöitä tuli pian. Nykyään lähes joka kunnassa on taideriihiä, -pajoja ja -navettoja, joihin on näyttävät opasteet teiden varsilla.

Tuulikki Pietilä: Suuri Ikkuna. Grafiikka, akvatinta 1976.

 

Purnu on silti säilyttänyt taiteellisen johtoaseman kesänäyttelyiden joukossa. Kesän 2017 kuraattorit Miina Hujala ja Arttu Merimaa keksivät laittaa vierekkäin alkuperäisiä purnulaisia sekä nuoren polven taiteilijat Päivikki Alaräihän, Liinu Grönlundin, Jaakko Pallasvuon ja Anni Puolakan, Nestori Syrjälän sekä Elina Vainion. He ovat syntyneet 1981-1987. Seitsemässä näyttelyhallissa on edesmenneitten purnulaisten ja nuorten töitä.

Kontrasti on valtava. Suomi vuonna 2017 on aivan erilainen kuin 1967. Onko nykyinen Suomi sitten parempi kuin 50 vuotta sitten? Mielensäpahoittaja-vaari on osin oikeassa, mutta parissa näyttelyhallissa hänkin olisi ymmällään.

Vuonna 1967 eduskunnassa oli vasemmistoenemmistö, 103-97, ja vallassa oli kansanrintamahallitus. Se aloitti Suomen nostamisen maatalousyhteiskunnasta pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden joukkoon. Kansanterveyslaki ja peruskoulu-uudistus toteutettiin 1970-luvun alussa. Niiden ansiosta työn tuottavuus ja teknologian taso nousivat huimasti. Elintaso ja koulutustaso ovat keskimäärin nousseet. Sosiaalinen tasa-arvo ja eliniän odote ovat parantuneet. Ympäristönsuojelussa on edistytty. Mielensäpahoittajan mutinoista huolimatta.

Helposti tätä ei saavutettu. Kaikesta piti taistella, mutta 1960–70-luvuilla ammattiliitot ja työväenpuolueet olivat vahvoja. Nyt eduskunnassa on porvarienemmistö 154-46 ja kapitalistit nauravat ammattiliitoille. Kansanterveyslain alasajo alkoi 2001. Yliopistoissa on jo lukukausimaksuja ja EVA:n Matti Apunen vaatii paluuta erilliskoulujärjestelmään.

Kun Purnu avattiin 1967, työttömiä oli 2,9 prosenttia eli 60 000. Työttömyyden noustua yli neljän prosentin 150 000:een Urho Kekkonen perusti hätätilahallituksen 1975. Kansantaloudellisessa aikakauskirjassa keskusteltiin vilkkaasti miten työttömyys saataisiin palautettua alle sietämättömän kolmen prosentin rajan.

Järkyttävin huononnus 50 vuodessa on työttömyyden räjähdysmäinen kasvu. Keväällä 2017 työttömyysaste oli 11 prosenttia. Suomessa on 300 000 työtöntä (tosiasiassa yli 400 000). Petteri Orpo ja Juha Sipilä kehuvat lehdistössä miten hyvin Suomessa menee, naapuritkin ovat kateellisia. Jättiläismäinen työttömyys on hyväksytty ikään kuin se olisi luonnollinen ja normaali olotila, vaikka sitä on vuosikymmeniä pahennettu poliittisin toimin palkkatason polkemiseksi. Työllisyys on työnnetty talouspolitiikan sivuraiteelle. Rappeutuneet ammattiliitot allekirjoittavat kilpailukykysopimuksia, joilla pidennetään työaikaa, nostetaan eläkeikää ja lisätään työttömyyttä. Pahiten se ruhjoo nuoria. Mielensäpahoittaja voi sanoa, että nämä asiat olivat ennen paremmin. Lähes kaikki koulunsa päättäneet saivat töitä 1960–80-luvuilla.

Työ ja sen puute sekä luonnonvarojen ehtyminen ja ilmastonmuutos näkyvät Purnun nuorten taiteilijoiden töissä. Millaisen maailman edellinen sukupolvi jättää heille? Jaakko Pallasvuon ja Anni Puolakan videoinstallaatiossa Sacre 1 purkautuu nuorten ahdistus ja samanaikainen halu vetäytyä Youtube-kuplaan, pois pahasta maailmasta. Onko tubettaminen tuottavaa työtä? Viereiset Aimo Tukiaisen työt saavat jopa hiukan kansallisromanttisia piirteitä. Sacre 2 pohtii miten eri tavoin nykytaiteilijat kokevat maailmaa uusien teknisten välineitten avulla, kun rahatkin ovat loppu. Mielensäpahoittaja tosin ihmettelisi saman näyttelyhallin Ernst Mether-Borgströmin töitä.

Elina Vainio: Aeolian Processes. Installaatio, hiekka 2017.

 

Elina Vainion Aeolian processes tuo mieleen luonnonvarojen rajallisuuden ja Mars-planeetan eroosion, vieressään Tuulikki Pietilän lämmin saman sävyinen työ. Liinu Grönlundin Se joka etsii kertoo yhdysvaltalaisista biologeista Madagaskarilla. He tuntevat saaren luonnon paremmin kuin paikalliset asukkaat, ja niinpä amerikkalaiset yhtiöt tietävät mihin iskeä, kun luonnonvaroja jaetaan. Liinu Grönlundin toinen video It could have been kuvaa ihmisten jälkeistä maailmaa, jonka rotat ovat vallanneet.

Videoinstallaatiot ovat hyviä, mutta niitä on liikaa, yhteensä puolitoista tuntia. Katsoja luulee välillä tulleensa elokuvateatteriin. Mielensäpahoittaja kysyisi osaavatko nykytaiteilijat lainkaan piirtää ja maalata.

Onko muutos 50 vuodessa ollut hyvä, entä onko jokin ollut paha? Toiset vastaavat, että tämän päivän Euro-Suomi on juuri sellainen kuin pitääkin olla. On päästy eroon Kekkosen ajasta, ja UKK oli Aimo Tukiaisen kamu.

Purnun nuoret taiteilijat ovat eri mieltä. Nykymeno ei voi jatkua, vaan jotain täytyy tapahtua. Toki sen huomasi aikoinaan jo Aimo Tukiainen. Purnun pysyvässä näyttelyssä ovat veistokset Nälkäkurki, Nälkä ja Liikevoitto – kaikki armottomia kvartaalikapitalismin kuvauksia. Kritiikki ei ole nuorten yksinoikeus.

Jaakko Pallasvuo & Anni Puolakka: Sacre 1 (2015). Videoinstallaatio, pysäytyskuva.

 

Mikä sitten muuttuu, ja miten, sitä emme vielä tiedä. Näyttelyesitteen esseen kirjoittanut Miina Hujala siteeraa Hannah Arendtia: Ei enää muttei vielä. Tässä tilassa on satavuotias Suomi vuonna 2017. Jotain uutta tulee, mutta emme tiedä mitä.

Itsenäisyyden juhlavuonna nähdään myös naiivia sinivalkoista tekotaidetta. Purnun Loistava aika ei kuulu tähän sarjaan. Isänmaallisuus on ymmärretty oikein ja laajasti, ja siinä on tilaa myös kritiikille. Loistava aika tekee sen terävästi ja oivaltavasti.

Toivottavasti kritiikki kuullaan, ettei käy kuten Suomessa vuonna 1918. Tai voihan olla ettei tapahdu mitään. Ehkä tubettaminen ja interreilaaminen perustulon turvin ilman valuutan vaihtoa rajoilla onkin cool: ”Youtuben tanssivideot ovat koko elämäni…”.


Loistava aika-juhlavuosinäyttely; Purnu 50 vuotta ja Aimo Tukiainen sekä Purnu-ryhmä 100 vuotta. Avoinna päivittäin 18.6.-6.8.2017 klo 11–18 sekä ryhmille tilauksesta 22.5.-27.8.2017.
Taidekeskus Purnu, Mustasaari 63, 35100 Orivesi as.

Lue lisää muualta verkossa:

Taidekeskus Purnu (Verkkosivut)

Työttömyyden monet mittarit (Juha Vartia, EK:n blogi, 10.8.2016)

Kesäkaista

Kesäkaista on juttusarja, jossa Vasen Kaistan toimittajat jakavat elämyksiään eri puolilta kesäsuomea. Myös menovinkit ovat kuvassa mukana. Vuonna 2017 ilmestyneet kesäkaista-jutut:

Läheltä lähtee – lähiruokakierros Akaassa (4.9.2017)
Progea suviyössä Pyynikin kesäteatterissa (18.8.2017)
Kuninkaantietä ‒ vaikka Trömperin kestikievariin (9.8.2017)
Spraycankontrol ‒ katsaus graffitikulttuurin sydämeen (4.8.2017)
Juupajoki on yliopistokunta Pirkanmaalla (16.7.2017)
Oriveden Purnun Loistava aika. ‒ Ei enää muttei vielä (15.7.2017)
Luopioisten kesäinen Taidenavetta (5.7.2017)
Ponimaan taianomaista tunnelmaa Orivedellä (2.6.2017)

Kaikki Kesäkaistan jutut:

Kesäkaistan artikkelit 2015-2017 vanhimmasta uusimpaan

Kesäkohteita esittelee myös Pohjaslahti-sarja:

Pohjaslahti ‒ kadonneen kunnan historiaa (19.6.2017)
Yllätyksiä erämaassa ‒ Pohjaslahden Egypti (21.6.2017)
Pohjaslahden Vehkaniemi: aikamatka antaa levollista voimaa (28.6.2017)

*

Leave a Reply