Avainsana:
Syyskuussa uutisoitiin tapauksesta, jossa nainen oli kertonut sosiaalisessa mediassa kokemastaan lähisuhdeväkivallasta ja saanut tästä hyvästä syytteen kunnianloukkauksesta. Tapaus nostaa karmealla tavalla yhteiskuntamme kieroutuneen suhtautumisen lähisuhdeväkivaltakokemuksiin. Yhtäältä uhrille kerrotaan, että väkivallan tekijä on aina vastuussa tekemästään väkivallasta, toisaalta taas syyllisyys ja häpeä tungetaan uhrin kurkusta alas vaikka väkisin. Väkivaltatyötä tekevät järjestöt sekä useat väkivaltaa käsittelevät tutkimukset […]
Tiedotusvälineet ovat seuranneet tiiviisti Pirkanmaan hyvinvointialueen, Pirhan palvelusuunnitelmien etenemistä. Uutisointi aiheesta on kuitenkin jäänyt puutteelliseksi, sillä uutisointi antaa kuvan, että etenemisestä tehdyt päätökset olisivat olleet yksimielisiä. Näin ei kuitenkaan ole ollut vaan monista päätöksistä on äänestetty, mikä kertoo suunnitelmista käydyn ja käytävän tiukkaa poliittista vääntöä. Esimerkiksi 18.9.2023 aluehallituksen kokouksessa esitettiin ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelmaluonnokseen pontta, joka […]
Tämän vuoden Valkeakosken pride-tapahtuman teemaksi valikoitui turvallinen mediaympäristö. Me järjestäjät olemme halunneet teemalla ottaa kantaa siihen, kuinka tärkeää on tehdä aktiivisia tekoja verkossa ilmenevän vihapuheen kitkemiseksi. Tästä kannamme kaikki osaltamme vastuun. Erityisessä roolissa turvallisen mediaympäristön rakentamisessa ovat tietysti mediat, kuten tapahtuman suojelijana toiminut Valkeakosken Sanomat. Medialla on merkittävä valta ohjata yleisen keskustelun suuntaa. Yhtenä esimerkkinä […]
Kesä, erityisesti heinäkuu on suosiollinen aika seurata median valintoja. Uutiskynnys madaltuu mediassa kuin mediassa ja julkisuuteen nousee aiheita, jotka muulloin hulahtaisivat saman tien roskakoriin. Heinäkuussa seikkailevat eläimet, karanneista sonneista eksyneisiin mursuihin saavat reippaasti palstatilaa . Myös yleisön uutisvinkit saavat toimittajat jutun päälle. Esimerkiksi tämänpäiväinen Aamulehti uutisoi nyssekuskin juoneen viinapulloa muistuttaneesta pullosta vettä. Heinäkuussa palstatilaa sai […]
Suomalaisten on vaikea saada tarkkoja tietoja Euroopan maiden vaaleista omalla äidinkielellään. Valtamedian mielenkiinto loppuu ovensuukyselyiden tuloksiin, ellei vaaleissa ole tapahtunut sensaatiota. Vasemmistopuolueiden menestyksistä kerrotaan harvoin tai vähätellen. Mikko Nieminen on ottanut tehtäväkseen paikata valtamedian uutisoinnin puutteet. Niemisen Facebook-sivulta löytyvät usein nopeasti paljon tarkemmat ja kattavammat tulokset – varsinkin vasemmiston osalta – kuin johtavista uutisvälineistä. Valkeakoskella […]
Otsikoiden suunnittelu on yksi vaativimpia tehtäviä journalistisessa työssä. Ennen sosiaalisen median aikakautta pyrittiin otsikkoon, joka mahdollisimman tarkasti ja kiinnostavasti kertoo jutun sisällöstä. Nykyinen käytäntö näyttää painottavan otsikon oletettavasti houkuttelevien klikkausten määrää. Helsingin Sanomat ja Yle julkaisevat joka kuukausi puolueiden kannatusmittauksen tulokset. Otsikoiden suunnittelu on hankala tehtävä, sillä useimmissa tapauksissa muutokset puolueiden kannatuksessa ovat melko tai […]
Sykkiikö sydämesi moniääniselle tiedonvälitykselle ja vasemmistolaisille arvoille? Vasen Kaista -verkkolehden toiminnassa pääset tekemään työtä molempien eteen. Tervetuloa tutustumaan Vasemman Kaistan toimintaan perehdytystilaisuudessa torstaina 12.5. kello 18:00. Perehdytys järjestetään Pirkanmaan vasemmiston toimistolla Tampereella Näsilinnankatu 22 A 27, 5. kerros. Vasemman Kaistan päämääränä on tuottaa ja julkaista vasemmistolaista paikallisjournalismia Pirkanmaalla. Paikallisuutisten lisäksi julkaisemme juttuja niin kulttuurista, valtakunnallisista […]
Ennen vaaleja Helsingin Sanomat, Yleisradio ja muut tiedotusvälineet harrastivat politiikan viihdettä spekuloimalla kannatusmittausten tuloksilla. Vaalien jälkeen reportterit ovat tapansa mukaan unohtaneet palata gallupeihin arvioimaan arvausten toteutumista. Yksittäiset gallupit eivät kerro juuri mitään. Sen sijaan useamman markkinatutkimusyrityksen mittaukset pidemmältä ajalta kiinnostavat. Niiden tulosten yhdistäminen saattaa antaa tietoja kehityksen suunnasta. Helsingin Sanomain ja Yleisradion kannatusmittauksissa kysytään yleensä, […]