Avainsana:
Pirkkalassa on viime vuosina rakennettu paljon uutta, Nuolialan koulun lisärakennus on jo valmiina ja Soljan lastentalo on valmistumassa. Pirkkalan hyvä taloudellinen tilanne on rakentamisen mahdollistanut. Näin arvioi päättyvää valtuustokautta vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja Mikko Kuoppa. – Pirkkalassa on hyvää yhteistyötä vihreiden ja sosiaalidemokraattien kanssa. Porvareilla ollut kovia tavoitteita leikata, mutta olemme pystyneet pitämään palvelutason ennallaan. Uusia […]
Olen asunut kohta 10 vuotta Härmälänrannassa ja seurannut uuden asuinalueen rakentumista Tampereen ja Pirkkalan rajalle. Naapurikunnan puolelle on samaan aikaan rakennettu paljon uusia asuntoja uusille asukkaille. Meitä erottaa vain kuntaraja, Härmälän oja. Käytämme samoja kaupallisia palveluja rajan haittaamatta päivittäistä elämäämme. Kuljemme samoissa täysissä busseissa ja käytämme samoja liikenneväyliä autoilla, polkupyörillä ja kävellen. Pirkkalan kunta on […]
Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan päätti tiistaisessa kokouksessaan, että raitiotievaunussa lastenvaunujen kanssa matkustava saa matkustaa maksutta, kuten busseissakin. Lisäksi lautakunta päätti säilyttää käteismaksun busseissa. Päätökset syntyivät äänestysten jälkeen. Vasemmistoliiton lautakuntajäsen Marja-Riitta Martti esitti Terhi Haukan (vas.) kannattamana päätösesitykseen muutosta, jonka mukaan ensi vuoden huhtikuun alussa käynnistyvässä raitiotien koeliikenteessä matkustaminen lastenvaunujen kanssa on maksutonta. Lautakunta ei hyväksynyt yksimielisesti […]
Vihreillä on nyt enemmän valtuutettuja Pirkanmaan kunnanvaltuustoissa kuin perussuomalaisilla. Samalla perussuomalaisten 16 paikan etumatka vasemmistoliittoon on supistunut neljään. Sosiaalidemokraattien asema Pirkanmaan suurimpana puolueena on enää yhden paikan varassa. Pirkanmaan valtuustoissa edustettuna olevien puolueiden määrä on noussut kahdella, yhteentoista. Vasen Kaista aloitti neljä vuotta sitten, huhtikuussa 2016 kirjoitussarjan kevään 2017 kuntavaaleista yhteenvedolla valtuustokauden kolmen ensimmäisen vuoden […]
Teksti ja kuva: JOUNI KALLIOLUOMA Politiikassa pitää haluta valtaa, se on äänestäjiltä poliitikolle periytyvä velvollisuus. Miten sitten valtaa jaetaan? Kyseessä on jatkuva hermoja raastavakin konflikti muiden poliitikkojen kanssa. Kirjoittamattomat säännöt, kuten nokkimisjärjestys määrittelevät, mitä kukakin voi oikeasti tavoitella. Näitä kysymyksiä pohditaan kansanedustaja Anna Kontulan uudessa kirjassa Eduskunta, josta keskusteltiin viime viime lauantaina Pirkkalan pääkirjastossa. Kommentaattoriksi kirjaesittelyyn […]
Pirkkalan vasemmiston Jouni Rasi, Rauno Lehtinen, Hannele Ranta, Senni Almusa ja Jouni Kallioluoma suunnittelivat tulevan syksyn toimintaa Sankilassa. (Kuva: Marketta Hyvärinen) Teksti: JOUNI KALLIOLUOMA Pirkkalan vasemmiston johtokunta kokoontui lauantaina viettämään lämmintä kesäpäivää Sankilaan. Ohjelmassa oli vapaamuotoista keskustelua ja syyskauden toiminnan suunnittelua. Maakuntavaalit eivät tulleetkaan syksyksi, joten eduskuntavaalit ovat seuraavat vaalit keväällä. Niihin ja Eurooppavaaleihin […]
Teksi: JOUNI KALLIOLUOMA Pirkkalan Vasemmistoliiton vuosikokouksessa valittiin puheenjohtajisto ja johtokunta. Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Jouni Kallioluoma. Varapuheenjohtajana toimii edelleen Rauno Lehtinen sekä sihteerinä ja rahastonhoitajana Marketta Hyvärinen. Johtokunnan muut jäsenet ovat Senni Almusa, Jouko Koivunen, Mikko Kuoppa, Hannele Ranta ja Jouni Rasi. Vuosikokouksen jälkeisessa keskustelutilaisuudessa vieraana oli perusturvajohtaja Paula Paavilainen. Sosiaali- ja terveysuudistus oli luonnollisestikin […]
Teksti: JOUNI KALLIOLUOMA, kuvat: JONNE SIPPOLA Vasemmiston presidenttiehdokas Merja Kyllönen tapasi perjantaina äänestäjiä Pirkkalassa. Pirkkalan Vasemmistoliitto oli laittanut kauppakeskuksessa pöydän niin sanotusti koreaksi ja tarjosi pullakahvit kaikille kiinnostuneille. Ja mikäs oli tarjotessa, kun vieraana oli presidenttiehdokas. Kyllönen keskusteli puolentoista tunnin ajan paikalle saapuneiden ihmisten kanssa monenlaisista asioista. Yksiä huoletti pärjääminen omassa arjessaan, toisia […]
Teksti: JOUNI KALLIOLUOMA Pirkkalan valtuustossa äänesteltiin ensi vuoden talousarvioon liittyvistä lisäysehdotuksista vilkkaasti. Taakse ovat jääneet vuodet, jolloin talousarvio saatiin kasaan aika lailla sovussa. Nyt kunnanhallituksen budjettiehdotukseen muutosehdotuksia tehnyt oikeistoryhmä menestyi. Valtuustossa käytiin tiukkoja puheenvuoroja ja tiukkoja äänestyksiä, mutta pääosa talousarvioon kunnanhallituksessa tehdyistä muutoksista kärsi tappion. Terveyskeskuksen vuodeosaston paikkalukua ei lisätty, vaikka sekä entinen […]
Teksti ja kuva: JOUNI KALLIOLUOMA Pirkkalan pormestari Marko Jarva antoi esityksensä ensi vuoden talousarvioksi marraskuun ensimmäisellä viikolla, hieman ennen kunnanhallituksen kokousta. Menettely poikkesi pormestari Helena Rissasen aikana toimitusta. Tuolloin kunnanhallituksen talousarvioseminaarin jälkeen poliittiset ryhmät saivat talousarvioesitykseen liittyvät materiaalit pureskeltavakseen hyvissä ajoin. Pormestarin esityksen valmistuessa poliittisia neuvotteluja talousarvion sisällöstä olikin jo ehditty käydä. Kunnanhallitus aloittikin […]