Avainsana:
Lupaavista galluptuloksista innostuneina vasemmistoaktiivit valmistautuvat ahkeraan vaalityön loppukiriin. Tampereen Vasemmiston ja Vasemmistonuorten järjestämässä vaalien lämmittelytilaisuudessa oli reilusti innokkuutta ja toiveikkuutta ilmassa. Aktiivien puheissa ilmenee, että halu tehdä työtä vaalimenestyksen takaamiseksi on luja, sillä vaikka gallupit näyttävät, että vasemmiston suosio on nousussa, vaalit ratkaistaan annetuilla äänillä. Väinö Jylhämö Tampereen Vasemmistonuorista toi tilaisuuden avajaispuheenvuorossaan esiin huomioita vasemmistoliiton […]
Joulukuun alussa valittu uusi puoluesihteeri Anna Mäkipää on päässyt välittömästi kiinni vaalityöhön. Tavoitteina hänellä on tukea henkilöstön hyvinvointia ja jaksamista, sekä ennen kaikkea toteuttaa voittava vaalikampanja. Mäkipää kertoo viihtyneensä uudessa työssään varsin hyvin. – Minut on otettu hyvin vastaan. Halusin tähän tehtävään, koska haluan vaikuttaa esimerkiksi henkilöstön jaksamiseen ja järjestön kehittämiseen. Minusta on tärkeää, että […]
Vasemmistoristely kuljetti ja keinutti aktiiveja pitkästä aikaa tammikuussa. Silja Linen Baltic Princess -risteilyalus oli lastattu noin tuhannella vasemmistolaisella. Kahden päivän aikana nähtiin huikeita esiintyjiä, kuultiin kansanedustajien katsauksia ja kommentteja ajankohtaisiin aiheisiin, tavattiin tovereita erilaisissa tilaisuuksissa, palkittiin osastoja sekä kohdattiin järjestötorilla. Lähestyvät eduskuntavaalit olivat tietysti esillä. Uusi puoluesihteeri Anna Mäkipää antoi toiveikkaan katsauksen tuleviin eduskuntavaaleihin: – […]
Vasemmistoliiton puolueristeily 14.-15. tammikuuta tarjoaa hyvin monipuolisen poliittisen ohjelman viihdettä unohtamatta. Ilmoittautuminen onnistuu niin kauan kuin paikkoja on, mutta jos haluaa käyttää hyväkseen JHL:n vasemmiston tai PAMin vasemmiston jäsenilleen tarjoaman risteilyn, on pidettävä kiirettä. JHL:n vasemmiston ilmoittautumisaika päättyy 3.1. ja PAMin vasemmiston 4.1. Järjestötorilla tapahtuu koko risteilyn ajan Ay-tapaamiset Baltic Princess -aluksen kokousosastolla käynnistävät risteilyn […]
Vasemmistoliiton puolueristeilylle tammikuun puolivälissä mielivien on syytä ilmoittautua pian. Paikkoja riittää vielä hyvin, mutta halutuimmat hyttiluokat ovat käyneet vähiin. Ylöjärven vasemmistoaktiivit ovat jo ilmoittautuneet hyvissä ajoin: – Välillä tuntuu, että tämä porukka odottaa ja laskee päiviä risteilyyn enemmän kuin jouluaattoon tai eduskuntavaaleihin, miettii Aki Leppänen. Ylöjärveltä oli komea edustus myös edellisellä vasemmistoristeilyllä. Ylöjärven vasemmistossa risteilyyn […]
Vasemmistoliiton puoluehallituksen apuna toimii työryhmiä, joiden tehtävänä on seurata asiantuntemuksensa piiriin kuuluvaa kehitystä, osallistua vaaliohjelmien tekoon ja tuottaa tausta-aineistoja päätöksentekoon. Seuraavaan puoluekokoukseen asti toimivat 12 työryhmää on asetettu. Viidessä työryhmässä on pirkanmaalaisia jäseniä, joista Vasen Kaista tavoitti lähes kaikki vastaamaan kysymykseen, ”Mikä on sinun mielestäsi tärkein työryhmäsi tehtäväalueen kysymys, johon toivot työryhmäsi tarttuvan perusteellisesti”. Senioripoliittisen […]
Tampereen Vasemmiston syyskokous ja vasemmiston valtuustoryhmä vastustavat Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen Puskaisen oikaisuksi kutsuttua tiehanketta Lempäälä-Pirkkalassa. Uusi tie oikaisi Kolmostien Pirkkalan Linnakorvesta Lempäälän Kuljuun. Julkaisemassaan kannanotossaan ne vaativat investointirahojen suuntaamista nykyisen tieverkoston kunnossapitoon ja joukkoliikenteen, kuten lähijunaverkoston, kehittämiseen. – Vaikka päätösvalta hankkeessa ei ole Tampereen valtuustolla, tulisi Tampereen yhdessä seutukunnan kuntien kanssa selvästi vastustaa […]
Anu Ropponen valittiin Tampereen Vasemmiston uudeksi puheenjohtajaksi. Hän on sosiaalityöntekijä ja puurtanut Tampereen Vasemmistossa muun muassa varapuheenjohtajana. Ropponen on ollut myös ehdokkaana vaaleissa ja varmistanut hyvällä vaalityöllään ja äänimäärällään vasemmiston menestyksen niin kunta- kuin aluevaaleissa. Hän joutui osallistumaan kokoukseen etäyhteydellä, ja sai siksi virtuaalisen kukkakimpun ja raikuvat etäaplodit. Syyskokous oli ensimmäinen, jossa kaikilla tamperelaisilla vasemmistoliiton […]
Kangasalan Vasemmistoliitto ry:n vuosikokouksessa Suoraman työväentalolla lokakuun lopussa valittiin yhdistykselle puheenjohtajisto ja johtokunnan jäsenet. Uutena puheenjohtajana aloittaa sosionomi Alli Vähätiitto, 27. Yhdistyksen johtokuntaan valittiin Alli Vähätiitto, varapuheenjohtajaksi valittu Toni Ilmaniemi sekä jäseniksi Elina Salmi ja Marja Pekkarinen. Taloudenhoitajana jatkaa Pertti Salo. Kangasalan Vasemmistoliiton pitkäaikainen aktivisti ja taloudenhoitaja Pertti Salo sai kokouksessa Vasemmistoliiton kultaisen ansiomerkin. Sen […]
Pirkkalan Vasemmistoliitto ry vietti lauantaina Suupantorilla 30-vuotisjuhlaansa. Tosin yhdistys merkittiin yhdistysrekisteriin 10.3.1992, joten ihan tarkka syntymäpäivä oli jo mennyt. Aurinkoinen lämmin syyspäivä helli synttärijuhlijoita ja paikalle saapuneita kuntalaisia. Tarjolla oli sen seitsemää sorttia; munkit ja lihapiirakka kahvin ja teen kera maistuivat. Torilla käytiin paljon keskustelua päivänpolitiikasta ja toinen toistaan seuranneista kriiseistä. Viimeisin kriiseistä, Venäjän laittomasta […]