Avainsana:
asuminen
Ei jätetä ihmisiä markkinoiden armoille
- 2.12.2022
- TEKSTI: MINNA MINKKINEN, JUSSI SARAMO
Sähkön hinta on kohtuuttomalla tasolla ja talvi tekee vasta tuloaan. Jokainen meistä huomaa kauppareissulla, että myös ruuan hinta on noussut paljon. Elinkustannusten nousu lisää ihmisten talousahdinkoa, ja pahimmillaan ajaa kotitalouksia velkakierteeseen. Perheissä on huolta tulevaisuudesta ja kyvystä selviytyä, mikä heijastuu myös lapsiin. Hallitus on onneksi päättänyt toimenpiteistä, kuten ylimääräisistä lapsilisistä joulukuussa. Lisäksi on mahdollista hakea […]
Kun kodissamme paloi, oli selvää, mikä on tärkeää
- 23.11.2022
- TEKSTI: MIILA HALONSAARI
Niin äkkiä kaikki muuttua voi. Menimme puolison kanssa nukkumaan tyytyväisenä lauantaipäivän annista, pitkästä metsäretkestä ja hyvästä ruuasta. Muutaman tunnin kuluttua heräämme kauhuun – kotikerrostalossamme on tulipalo. Palo oli alkanut kellarista sähköviasta. Yön hiljaisina tunteina se oli rauhassa saanut kehittyä hurjaksi tulimereksi, joka lopulta söi meidän ja monen muun kellarivarastot, tuhosi kymmeniä metrejä sähkökaapelia ja vesiputkia. […]
Trimmattu piha ei edistä luonnon monimuotoisuutta
- 14.11.2022
- TEKSTI: KATJA KOTALAMPI
Luontokato on meidän kaikkien asia. Jokainen meistä voi vaikuttaa siihen, kuinka monimuotoista luonto on. Aloittaa voi omasta pihapiiristä. Löysin hiljattain erittäin osuvan kuvasarjan, jossa havainnollistetaan monimuotoisuuden vähenemisen yhteyttä käsityksiimme siitä, millainen on siisti ja asianmukainen piha. Kuvasarjassa on neljä kuvaa, joissa kuvataan nykytilannetta seuraavasti: Istutamme suomalaiseen luontoon kuulumattomia kasveja emmekä estä niiden leviämistä. Pahimmillaan nämä […]
Sosiaalityöntekijäpula heikentää aikuisten avunsaantia Tampereella
- 28.9.2022
- TEKSTI: TEIJA HAUTANEN
Tampereen kaupungin aikuissosiaalityö on kriisissä, sillä sosiaalityöntekijöitä ja ohjaajia ei saada rekrytoitua riittävästi. Palkat ovat jääneet jälkeen, ja työkuorman jatkuva kasvaminen ajaa päteviä ammattilaisia pois. Töissä olevat uupuvat työtaakan alle, ja sairauspoissaolot ovat lisääntyneet. Asiakkaiden tarpeisiin ei pystytä enää vastaamaan. Tämä kaikki selviää kaupungin sosiaalisen raportoinnin julkisesta koosteesta 4/2022. Tällä hetkellä moni sosiaali- ja terveysalan […]
Malttia Peltsuun, Multsuun ja Amuriin, vihreää virastotalolle
- 17.6.2022
- TEKSTI: JOUNI SIRÉN
Yhdyskuntalautakunta kokousti tiistaina viimeisen kerran ennen kesätaukoa. Peltolammilla ja Multisillassa kaivataan maltillista kehitystä, eikä harkinta olisi haitaksi Amurissakaan. Kaupungin virastotalon takapihan parkkipaikat menivät tunteisiin. Aloitetaan Peltsusta ja Multsusta. Siellä asukkailta on lähiökehitysohjelman yhteydessä kerätty asukkailta toivomuksia alueen kehityssuunnasta. Palaute oli pääpiirteissään samaa, jota olen itse kuullut alueen asukkailta vasemmiston kahviteltoilla: alue halutaan säilyttää luonnonläheisenä ”metsälähiönä”, […]
Eläkeläiset: kotitalousavustus lisäämään ikäihmisen asumistuvallisuutta
- 26.5.2022
- TEKSTI: AIRI KARJALAINEN
Korona on kurittanut kaikkia. Se on vieroittanut Eläkeläisten jäseniä toiminnasta ja lisännyt ikäihmisten yksinäisyyttä. Näin arvioi Eläkeläisten valtuuston puheenjohtaja Martti Korhonen avauspuheenvuorossaan valtuuston kokouksessa Tampereella Varalan urheiluopistolla viime tiistaina. Martti Korhonen muistutti, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan on aiheuttanut myös ikäihmisissä turvattomuutta. – Tällä hetkellä kukaan ei vielä tiedä mitä on tulevaisuudessa edessä. Tästä huolimatta meillä […]
Hyhkynlaaksossa toivoa, Kalevantien muoviaita epäilyttää
- 21.5.2022
- TEKSTI: JOUNI SIRÉN
Vähän viivästyneet terveiset yhdyskuntalautakunnasta. Pitkässä kokouksessa puhuttivat Hyhkynlaakson uusi asuinalue, Kalevan-Hakametsän uusi aluekeskus ja etenkin sen sillat sekä Kalevantien uudistaminen Kalevankankaan kohdalla. Hyhkynlaaksoon väriä ja harjakattoja Aloitetaan Hyhkynlaaksosta, joka siis nykyisin niittymäinen alue Nokian moottoritien ja Simolankadun välissä. Sinne suunnitellaan asuntoja reilulle 1 000 ihmiselle ja 120–160 paikkaista päiväkotia. Suunnitelma ei ole ollenkaan huonoimmasta päästä. Luvassa […]
Nuorten terapiatakuu ja piiloasunnottomuus työllistävät sosiaali- ja terveyslautakuntaa
- 12.2.2022
- TEKSTI: KUKKA KUNNARI
Nuorten terapeuttisen hoidon takuun toteuttaminen, asunnottomuuden vähentäminen, sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakastyytyväisyys ja ateriamaksut olivat keskeisiä kysymyksiä Tampereen sosiaali- ja terveyslautakunnan vuoden toisessa kokouksessa. Pormestariohjelmassa linjattua nuorten terapeuttisen hoidon takuun Tampereen mallia on valmisteltu ahkerasti. Tavoitteena on varmistaa hoitoonpääsy ilman lähetettä ja jonottamista sekä vähentää vaativamman hoidon ja erikoissairaanhoidon tarvetta. Osana mallia muun muassa 13–17-vuotiaat pääsevät […]
Kaupunki petti vuokralaisensa
- 14.1.2022
- TEKSTI: VK
Olemme luotettava ja turvallinen vuokranantaja. Näin lupaa Tampereen Vuokra-asunnot Oy verkkosivuillaan. Joulun alla tuo lupaus rikottiin 106 kertaa. Silloin Tampereen kaupungin omistama asuntoyhtiö jakoi 106 asunnon postiluukkuun monisteen, jossa kerrottiin, että asukkaiden vuokranantaja vaihtuu. Talot oli myyty jyväskyläläiselle Sijoitusasunnot.com Group Oy:lle. Kauppa oli tehty 21. joulukuuta. Tieto tuli asukkaille täysin yllätyksenä. Vuokra-asuntoyhtiö ei ollut aikaisemmin […]
Ulkoistaminen vei asunnon
- 2.12.2021
- TEKSTI: JOUNI SIRÉN
Asunnottomuuden vähentäminen mainitaan monta kertaa Tampereen kaupungin ensi vuoden talousarviossa ja kaupungin strategiassa. Se on otettu myös yksi mittariksi, jolla arvioidaan kaupungin onnistumista tällä valtuustokaudella. Se on tietysti hienoa. Ainakin yhdessä tapauksessa mittari menee kuitenkin pahasti miinukselle jo lähtöruudussa. On olemassa ihmisiä, jotka tarvitsevat apua asunnon hankkimisessa ja tukea asumisessa. Esimerkiksi päihdeongelmaisten voi olla mahdotonta […]