Maailma oli 1990-luvulla sosiaalidemokraattien. Ainakin Eurooppa ‒ tai ainakin läntinen Eurooppa. Sosialistiset valtiot olivat tiensä päässä, ja kapitalismi aiheutti sosiaalisia ongelmia. Sosiaalidemokraatit näyttivät johtavan ihmiskunnan onnelaan. Tämän lupauksen vakuuttavin esimerkki olivat pohjoismaiset hyvinvointivaltiot, jotka oli rakennettu sosiaalidemokraattien johdolla. Näin sosiaalidemokraatit uskoivat ja ylistivät.
Läntisessä Euroopassa sosiaalidemokraatit saivat 30‒45 prosentin kannatuslukuja ja johtivat useampia hallituksia kuin mikään muu puolue. Sosiaalidemokraateilla oli 35,7 prosenttia vuonna 1989 kolmatta kertaa yleisillä vaaleilla valitun Euroopan parlamentin paikoista.
Saksassa sosiaalidemokraatit palasivat suurimmaksi puolueeksi vuonna 1994 ja voittivat kolmet vaalit peräkkäin. Konservatiivien 18 vuotta hallitsemassa Britanniassa Labour palasi valtaan vuonna 1997 ja voitti niin ikään kolmet perättäiset vaalit.
Hyvinvointivaltio, täystyöllisyys ja maailmanrauha olivat sosiaalidemokratiaa
Nykyiset Euroopan sosiaalidemokraattiset poliitikot vakuuttelevat kilvan porvaripoliitikkojen kanssa, että finanssioligarkiaa suosiva talouskuripolitiikka on ainoa mahdollinen politiikka. Ainoa keino, jolla köyhyys ja työttömyys voidaan voittaa. On vaikea uskoa, että he kuuluvat samaan puolueeseen kuin sosiaalidemokraatit 40 vuotta sitten.
Sosiaalidemokraattien uusi, vuosisadan lopulle asti jatkunut nousu alkoi 1970-luvulla aivan toisenlaisen ohjelman merkeissä. Sosiaalidemokraattien tavoitteita olivat täystyöllisyys ja hyvinvointivaltion toteuttaminen kaikkialla. Sosiaalidemokraatit halusivat luoda uudenlaisen poliittisen kulttuurin. Sosiaalidemokratia kannatti myös avointa, vapaamielistä ja kansainvälistä kulttuurielämää ja sosiaalidemokraattiset johtajat, kuten Olof Palme toimivat rohkeasti rauhan puolesta.
Sosiaalinen Eurooppa oli innostava iskulause
Useimmat sosiaalidemokraattiset puolueet vaihtoivat 1970-luvun EEC-kriittisyyden Euroopan yhdentymiskehitykselle myönteiseen kantaan. Sosiaalinen Eurooppa oli innostava iskulause, lupaus pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin toteuttamisesta koko Euroopassa, vastapainona globalisaatiokehityksen epäkohdille.
1980-luvun massiiviset rauhanliikkeet loivat omalta osaltaan myönteistä ilmapiiriä ajatukselle yhteisestä maanosasta, jossa ei koskaan enää sodittaisi.
Kun sosiaalidemokraateilla 1990-luvulla oli yli kolmannes europarlamentaarikoista ja sosiaalidemokraatit istuivat kahdessatoista kaikkiaan viidestätoista EU-maan hallituksesta, näytti tosissaan siltä, että Euroopasta tulisi sosiaalidemokraattinen onnela.
Unelmaa vahvisti vielä sosiaalidemokraattisten puolueiden maanvyöryvoitot useissa Keski- ja Itä-Euroopan maissa, jotka ottivat ensi askeliaan markkinataloudessa.
Kolmatta tietä jorpakkoon
Euroopan sosiaalidemokraattien sankariksi nousi 1990-luvulla Britannian Labour-puolueen johtaja Anthony Blair. Hänen johdollaan työväenpuolue voitti kolmet vaalit peräkkäin. Koskaan aikaisemmin Labour ei ollut voittanut edes kaksia vaaleja peräkkäin.
Blair poistatti puolueensa ohjelmasta vanhan tavoitteen tuotantovälineiden yhteiskunnallisesta omistuksesta ja ajoi läpi teorian uudesta työväenpuolueesta (New Labour) ja kolmannesta tiestä, joka yhdistäisi sosiaalisen vastuun ja markkinatalouden parhaat puolet.
Blairin uudessa maailmassa ei pitänyt oleman vastakkainasetteluja, vaan kaikki toimisivat yhdessä paremman maailman puolesta. Ajatus kolmannesta tiestä sai suuren kannatuksen Euroopan sosiaalidemokraattien keskuudessa.
Todellisuus kuitenkin kohteli Blairin teoriaa kovakouraisesti. Sosiaalidemokraatit olivat monessa maassa hallitusvastuussa laman iskiessä 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa. Kolmas tie törmäsi umpikujaan, oli valittava lähdetäänkö pankkien vai ihmisten pelastamisen tielle.
Uusliberalistinen politiikka ja rasistien hännystely johti syöksylaskuun
Sosiaalidemokraatit ajautuivat alaspäin viettävältä tieltä syöksymäkeen eurokriisin ja pakolaiskysymyksen myötä. Niin sanotun Euroopan velkakriisin yhteydessä nationalistiset liikkeet nostivat kannatustaan vetoamalla kansalliseen itsekkyyteen. Sosiaalidemokraatit yhtyivät oikeistopopulistien huutoon että miljardilahjoituksille eteläisen Euroopan laiskurikansoille on pantava piste. Oikeistopoliitikkojen tavoin sosiaalidemokraatit jättivät kertomatta, että oikeasti kyse oli laajamittaisesta kansallisomaisuuden siirtämisestä saksalaisille ja ranskalaisille pankeille.
Kun äärioikeisto kasvatti kannatustaan lietsomalla muukalaispelkoa, halusivat monet sosiaalidemokraattiset puolueet päästä tästä kannatuksesta osingolle. Perinteinen ihmisoikeuksien puolustaminen sai väistyä.
Sosiaalidemokraattien ajelu kaksilla rattailla epäonnistui. Osoittautui, että uusliberalistista talouspolitiikkaa kannattava äänestäjä äänestää mieluummin avoimesti uusliberalistista puoluetta kuin sellaista, joka kietoo talouskuripolitiikkapropagandan vaaleanpunaiseen pumpuliin.
Sama toistuu maahanmuuttopolitiikassa ja pakolaiskysymyksessä: miksi äänestää hiukan häpeillen muukalaiskammoa ja rasismia liehitteleviä sosiaalidemokraatteja, kun tarjolla on avoimesti pakolaisten auttamista vastustavia ja rasistisiakin vaihtoehtoja?
PASOK – Kannatuksen hukkaamisen maailmanennätys?
Rökäletappioksi kutsutaan politiikassa yleensä useamman prosenttiyksikön kannatuksen menetystä. Mikä sana riittäisi kuvaamaan kreikkalaisen sosiaalidemokraattisen PASOK-puolueen tappiota kuuden vuoden kuluessa? Vuoden 2009 vaaleissa PASOKin ääniosuus oli 43,9 prosenttiyksikköä, kuusi vuotta myöhemmin alle kymmenesosa siitä, 4,7 prosenttiyksikköä.
Reippaasti ovat kannatustaan laskeneet myös monet muut sosiaalidemokraattiset puolueet. Yläkuvassa olevien maiden sosiaalidemokraatit saivat 1990-luvun loppupuolella keskimäärin 36 prosenttia äänistä parlamenttivaaleissa. Viimeksi järjestetyissä vaaleissa niiden kannatus on ollut keskimäärin 23 prosenttia. Yli kolmasosa kannatuksesta on sulanut.
Kuvan yhdeksästä puolueesta viidellä oli jossain vaiheessa 1990-lukua yli 40 prosenttiyksikön kannatus, ja kaikilla Irlantia lukuun ottamatta yli 36 prosenttiyksikön ääniosuus. Nyt vain yksi puolue yltää 32 prosentin kannatukseen.
Kaikkialla sosiaalidemokraattiset puolueet eivät suinkaan ole syöksylaskussa, mutta hyvin menee oikeastaan vain Italian populistisella sosiaalidemokraattisella puolueella. Kuvassa näkyvät puolueet ovat keskimäärin säilyttäneet kannatuksensa 1990-luvun tasolla, mutta vain Italian, Norjan ja Suomen puolueille on odotettavissa kannatuksen nousua seuraavissa vaaleissa. Alankomaiden ja Ranskan puolueita sen sijaan uhkaa rökäletappio tämän vuoden vaaleissa, jos kannatusmittaukset vähänkin oikeaan suuntaan vaalitulosta ennustavat.
Sosiaalidemokratian juhlat entisissä sosialistisissakin maissa ohi
Kun sosiaalidemokraattien vetovoima alkoi 2000-luvun alussa hiipua läntisessä Euroopassa, näytti Euroopan tilanne kokonaisuutena ottaen kuitenkin hyvältä. Ensimmäisissä sosialismin jälkeisissä vaaleissa 1990-luvulla Keski- ja Itä-Euroopan vaalit olivat porvarillisin tunnuksin esiintyville puolueille menestykselliset. Muutama vuosi porvarikomennossa sai kuitenkin äänestäjät etsimään muita vaihtoehtoja, ja sosiaalidemokraatit nousivat monen maan johtoon 2000-luvun vaaleissa.
Kuten kuva yllä näyttää, liikkuivat äänestäjät paljon sosialismin jättäneissä maissa. Ensin äänestettiin porvaritunnuksin esiintyneitä puolueita, sen jälkeen kokeiltiin sosiaalidemokratiaa, ja viime vaaleissa on sosiaalidemokraattien kannatus vuorostaan pudonnut alle 20 prosenttiin kuvan maissa.
Yläpuolisen taulukon sosiaalidemokraattisten puolueiden kesimääräinen kannatusosuus oli vuosien 2001–2004 vaaleissa 19 prosenttiyksikköä, viimeksi toimitetuissa vaaleissa 11 prosenttiyksikköä.
Tässä kuvassa esiintyvien maiden sosiaalidemokraattiset puolueet ovat menestyneet paremmin. Kaikki saivat uusimmissa vaaleissa yli 20 prosentin kannatuksen ja Romanian Sosialistinen puolue on määräävässä asemassa 46 prosenttiyksikön kannatuksella viime vaaleissa.
Näiden puolueiden keskimääräinen kannatusosuus oli 30 prosenttia vuosina 2001–2010 käydyissä vaaleissa ja 33 prosenttia viimeisimmissä vaaleissa.
Sosialismin jättäneiden maiden sosiaalidemokraattiset puolueet ovat erilaisia taustaltaan. Osan ytimen muodostavat maiden entisten johtavien kommunistipuolueiden jäsenet, toisia taas vetää sosialismin aikainen oppositio.
Myös käytännön politiikassa sosiaalidemokraattiset puolueet edustavat hyvin erilaisia näkemyksiä. Slovakian Suunta ‒ Sosiaalidemokratia -puolue (Smer–sociálna demokracia, Smer-SD) peräti erotettiin Euroopan sosiaalidemokraattisesta puolueesta (Party of European Socialists, PES) vuonna 2006, koska se liittoutui äärioikeistolaisen Slovakian kansallispuolueen (Slovenská národná strana, SNS) kanssa.
Tuolloin ei käynyt laatuun, että eurooppalainen sosiaalidemokraattinen puolue liittoutuu sellaisen puolueen kanssa, joka ajaa rotuihin ja etniseen alkuperään perustuvia ennakkoluuloja ja rasismia. Slovakian suunta otettiin takaisin Euroopan sosiaalidemokraattien puolueeseen vuonna 2008.
Viime vuonna järjestettyjen vaalien jälkeen Slovakian sosiaalidemokraattien Smer-SD muodosti kolmen puolueen enemmistöhallituksen, johon kuuluu myös äärinationalistinen SNS. Syitä eurooppalaisen sosiaalidemokratian nykyiseen alennustilaan kuvaa hyvin se, että tällä kerralla ei Euroopan sosiaalidemokraattien pääkonttorista otettu yhteyttä.
Kannattaisiko kokeilla jotain ihan muuta?
Useimmat sosiaalidemokraattiset puolueet ovat reagoineet kannatuksen laskuun antamalla entistä enemmän periksi porvaripuolueille ja oikeistopopulisteille. Sen sijaan ne ovat kieltäytyneet yhteistyöstä uusien tai uudistuneiden ja kannatustaan kasvattavien vasemmistopuolueiden kanssa.
Sosiaalidemokraattisten puolueiden jäsenistö vuotaa joka suuntaan. Yksi romanialainen europarlamentaarikko on loikannut sosiaalidemokraattien ryhmästä uuteen äärioikeiston ryhmään. Toisaalta Ranskan, Italian ja monien muiden maiden uusien vasemmistopuolueiden perustajista on merkittävä osa sosiaalidemokraattisen puolueen jättäneitä jäseniä, jopa kansanedustajia, senaattoreita ja pormestareita.
Englannin työväenpuolueessa on ilmiriita kansanedustajien ja jäsenistön välillä. Kansanedustajat eivät voi sulattaa sitä, että jäsenet valitsivat sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtajaksi sosiaalidemokraatin, joka haluaa viedä puolueen takaisin vasemmalle.
Euroopan sosiaalidemokraatit ovat asemoineet itsensä poliittisen keskustan vasempaan laitaan. Siellä ei tunnu olevan tilaa. Vasemmalle mahtuu vielä hyvin. Paluuta juurille olisi monen mielestä hyvä kokeilla, ennen kuin kannatus sulaa tykkänään.
<< Artikkelisarjan alkuun | < Edelliseen artikkeliin | Seuraavaan artikkeliin >
|||
Artikkelisarjassa Eurooppa rakentaa ja raivoaa täytetään valtamedian pinnallisen ja valikoivan uutisoinnin jättämiä aukkoja Euroopan poliittisessa kehityksessä. Kirjoittaja on Cai Melakoski.
Sarjan artikkelit:
1. Euroopan vaalit 2016
- Osa 1 Vasemmistokin eteni (9.1.2017)
- Osa 2 Itäinen Eurooppa kaksipuoluevallan lumossa (11.1.2017)
- Osa 3 Mitä Saksassa nyt tapahtuu? (13.1.2017)
2. Europarlamentti: Kahden puolueen valta murenee (16.1.2017)
3. Euroopan vasemmistopuolue (20.1.2017)
4. Vasemmistopuolueet Euroopan parlamenteissa (27.1.2017)
5. Sosiaalidemokraattiset puolueet Euroopassa (3.2.2017)
6. Euromyönteiset oikeistopuolueet (10.2.2017)
7. Radikaalioikeistolla jo viidenneksen kannatus (17.2.2017)
8, ALDE, keskusta ja Liberaalidemokraatit (24.2.2017)
9. Vihreät, regionalistit ja piraatit (15.3.2017)
10. Onko Euroopasta unioniksi? (24.3.2017, sarjan viimeinen osa)
Vaalitulosten päälähde:
Parties and elections (Wolfram Nordsieckin tietokanta Euroopan puolueista ja vaalituloksista)
Kannatusmittausten päälähteet:
Treffpunkt Europa
Europe Elects (Facebook)
Europe Elects (Twitter)
Wikipedian linkkilista kannatusmittaussivuilleen
Paljon lisätietoa sarjan aiheista:
Transform! (Euroopan vasemmistopuoluetta lähellä oleva tutkimuskeskusten verkosto. Kielet: Englanti, Saksa, + 4 muuta)
Rosa Luxemburg Stiftung (Saksan Linke-puoluetta lähellä oleva tutkimuskeskus. Kielet: Saksa ja Englanti)
Artikkelisarjan tunnuskuvat:
Euroopan kartta noin vuodelta 650 on Ramsey Muirin teoksesta Muir’s Historical Atlas–Mediaeval and Modern ( Lontoo, 1911)
Kuvan lähde (Wikimedia commons)
Pieni tunnuskuva, Öisen Euroopan valot on Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallintoviraston NASA:n kuvagallerian kuvasta City Lights of Africa, Europe, and the Middle East leikattu yksityiskohta.
Kuvan lähde (NASA)
Artikkelisarjan taulukot on laatinut kirjoittaja.
|||
Muuta asiaan liittyvää Vasen Kaistassa 2017:
Euroopan politiittisten voimasuhteiden kehityksestä:
Tuolit vaihtuvat tiheään Euroopan parlamentissa (24.9.)
Mitä kevään vaaleissa todella tapahtui? (Yhteenveto kevätkauden parlamenttivaaleista Euroopassa, 22.9.)
Demarit jälleen Euroopan suosituimpia (17.9.)
Onko Euroopan unioni tulevaisuuden arvoinen? (24.3.)
Vuoden 2017 vaalitulokset Euroopassa:
Islanti:
Vasemmisto voittoisa ‒ Islannin tarkat vaalitulokset (29.10.)
Tšekki:
Tšekit haluavat kokeilla jotain aivan muuta (24.10.)
Itävalta:
Mitä Itävallassa tapahtuu? (19.10.)
Saksa:
Demarit voittivat Ala-Saksin vaalit, die Linke lisäsi kannatustaan (16.10.)
Schleiße – oikeistovyöry Saksan vaaleissa (26.9.)
Vasemmistokin voitti ‒ äänestäjillä puolueenvaihtopäivä Saksassa (25.9.)
Saksan vaalit: die Linken kannatus kasvaa (15.5.)
Saarlandin vaalit: Radikaalioikeiston vauhti hiipumassa? (27.3.)
Mitä Saksassa nyt tapahtuu? (13.1.)
Norja:
Punavihreä liittouma eteni Norjan vaaleissa (12.9.)
Albania, Armenia, Kosovo ja Malta:
Demarit jälleen Euroopan suosituimpia (17.9.)
Ranska:
Ranskan vaalitulokset, osa 3: Macron-kupla puhkesi alle kolmessa kuukaudessa (7.8.)
Ranskan vaalitulokset, osa 2: keskustaliberaalit, oikeisto ja radikaalioikeisto (25.7.)
Ranskan vaalitulokset, osa 1: vasemmisto, sosialistit ja vihreät (20.7)
Britannia:
Nuoret kyllästyivät talouskuripolitiikkaan myös Britanniassa (10.6.)
Bulgaria:
Bulgaria: kolmannet pikavaalit eivät päästäneet ahdingosta (28.3.)
Alankomaat
Hallituspuolueille rökäletappio Alankomaiden vaaleissa (16.3.)
Pohjois-Irlanti:
Vasemmistolle komea vaalivoitto Pohjois-Irlannissa (4.3.)
Liechtenstein:
Pienpuolueet etenivät Liechtensteinissa (6.2.)
*