Artikkeli: Pirkanmaa, Vasemmisto

9.2.2023 klo 06:00

Anne Nyman: Palkkavarkaus laittomaksi, työntekijän oikeudet kuntoon

Anne Nyman ulkona rakennuksen edessä kesällä.
Anne Nymanille ovat monenlaiset luottamustehtävät tulleet tutuiksi vuosien varrella. Hän on aktivoitunut yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, koska haluaa puolustaa oikeudenmukaista työelämää ja parantaa pienituloisten asemaa. Duunarien äänitorvena ja jopa ay-jyränä tunnettu kaupantäti kertoo, että on oppinut erityisesti yhteistyötaitoja, mutta puolustaa kuitenkin selkä suorana ja viimeiseen saakka pienituloisia. (Kuva: Anna Weckström)

Anne Nyman on nokialainen pienituloisia tinkimättömästi puolustava myyjä, joka nousi viime eduskuntavaaleissa varakansanedustajaksi. Nyt hän tavoittelee kansanedustajan paikkaa uudestaan – jälleen pienituloisten ja reilun työelämän asialla.

Nymanin tie politiikkaan on kulkenut muutaman yllättävänkin mutkan kautta. Ammattiyhdistysliikkeessä toimiminen sai hänet ymmärtämään, että politiikan avulla voisi vaikuttaa asioihin eri tasolla.

– En pitänyt politiikasta aiemmin. Ajattelin, että politiikka ei tule minun lähelleni, enkä minä mene sen lähelle. Asiat muuttuivat Sipilän hallituksen aikana, kun kilpailukykysopimus otettiin käyttöön. Leikkaukset ajoivat pienituloiset ahtaalle ja ay-liike laitettiin polvilleen. Politiikka tuli liian lähelle, Nyman muistaa.

Sipilän hallituksen toimenpiteet saivat Nymanin heräämään epäreiluuden järkytykseen. Hän tajusi, että jotain täytyi tehdä ja liittyminen vasemmistoliittoon tuntui siinä tilanteessa oikealta vastaliikkeeltä. 

Nyman on tullut tunnetuksi pienituloisten puolustajana valtakunnallisesti. Hänen kirjoittamansa osa-aikaisia työsopimuksia kritisoiva avoin kirje Hesburgerin toimitusjohtajalle sai aikoinaan runsaasti huomiota, ja hänet kutsuttiin Palvelualojen ammattiliiton edustajana Ylen A-Talk-ohjelmaan keskustelemaan kiky-sopimuksesta. 

Vuonna 2017 Nymania pyydettiin Nokialla kuntavaaliehdokkaaksi. Hän lopulta suostui ehdokkuuteen ja pääsi kaupunginvaltuustoon äänivyöryllä. Nyt Nymanilla on toinen kausi kaupunginvaltuutettuna ja kaupunginhallituksen jäsenenä menossa. Lisäksi hän on valtuutettu Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuustossa.

Nymaniin luotetaan myös hänen työpaikallaan K-Citymarketissa. Hän on toiminut luottamusmiehenä jo useamman kauden ja neuvotellut työkavereilleen parempia työsopimuksia. Nyman vaikuttaa myös PAMin valtuustossa. Erityisesti häntä suututtaa, että monilla aloilla työntekijöille tarjotaan liian vähän työtunteja ja palkkaa saatetaan maksaa tahallisestikin liian vähän.

 Sunnuntailisän poisto olisi katastrofi

– Eduskunnassa täytyisi olla myös kansanedustajia, jotka ymmärtävät, millaista on olla oikeasti pienituloinen. Pienituloisten käy huonosti, jos oikeiston leikkauslistoja aletaan toteuttaa. 

Nymania huolettaa, että työssäkäyviä pienituloisia on koko ajan enemmän. Hän on vakaasti sitä mieltä, että valtaosa ihmisistä haluaa aidosti elättää itsensä omalla työllään, mutta monen kohdalla työnantajapuoli tekee siitä vaikeaa. 

– Moniko avoimista työpaikoista on sellainen, jonka palkalla pystyy elämään? On irvokasta, että tarjolla on niin paljon työpaikkoja, joissa on liian vähän tunteja ja liian pieni palkka ja sitten ihmetellään, ettei löydy hakijoita. Työnantajien kannattaisi mennä peilin eteen miettimään, missä se vika on.

Kaupan liitto on avoimesti suunnittelemassa sunnuntailisien poistoa, minkä Nyman näkee erittäin huolestuttavana. Sunnuntailisää hän aikoo puolustaa viimeiseen asti.

– En voi hyväksyä sunnuntailisien poistoa. Se osuu kipeästi juuri pienituloisiin. Nytkin monet kaupan alan työntekijät ohjataan hakemaan Kelalta tukia, että pärjäävät, koska palkalla ei tule toimeen. Miten se voi olla reilua, että isot pörssiyhtiöt tekevät ennätyksellisiä tuloksia vuosi toisensa perään ja jakavat osinkoa osakkeenomistajille, kun samaan aikaan työntekijät eivät elä palkoillaan?

Nyman huomauttaa myös, miten käsittämätöntä on, että oikeistopuolueet haikailevat suurituloisten veronalennuksien perään, kun samaan aikaan työnantajat ajavat työntekijät niin ahtaalle, että palkan lisäksi täytyy turvautua tukiin.

Alipalkkaus laittomaksi ja ay-liikkeelle kanneoikeus

Nymanin mielestä on suuri vääryys, että työnantaja ei joudu vastuuseen työntekijältä varastamisesta. Mikäli työnantaja jättää esimerkiksi lisiä maksamatta tai maksaa muuten työntekijälle liian pientä palkkaa, joutuu työnantaja maksamaan puuttuvat rahat ilman, että teosta seuraa kuitenkaan minkäänlaista sanktiota.

– Jos työnantaja varastaa työntekijältä, pitäisi siitä seurata rangaistus. Aivan kuten jos työntekijä varastaisi työnantajalta. Alipalkkaus on palkkavarkautta, ja alipalkkauksen kriminalisointi täytyy saada säädettyä lakiin, Nyman toteaa.

Nyman on nähnyt paljon rikkeitä työnantajapuolelta. Hän on selvitellyt puuttuvia lisiä, liian pieniä palkkoja ja monenlaisia pyrkimyksiä käyttää hyväkseen työntekijöitä.

– Nuoret ovat todella haavoittuvassa asemassa työelämässä. Usein kesätyöntekijöille ja ulkomaalaisille yritetään maksaa liian vähän, kun ajatellaan, etteivät he tiedä oikeuksiaan.

On ongelmallista, että työntekijät, joita vastaan työnantajat rikkovat, ovat usein työpaikalla haavoittuvassa asemassa eivätkä uskalla ryhtyä toimenpiteisiin työnantajaa vastaan. Ilmapiiri työpaikalla voi muuttua sietämättömäksi, mikäli työntekijä vie rikkeitä eteenpäin tai nostaa niitä puheeksi. 

Ongelman ratkaisuna Nyman näkee ay-liikkeen kanneoikeuden. Jos kanteen voisi nostaa ammattiyhdistysliike eikä se jäisi yksittäisten työntekijöiden vastuulle, toisi tämä työntekijöille parempaa turvaa työelämässä. Nymanin mielestä kanneoikeus on tärkeä lakiuudistus, joka pitäisi saada voimaan.

Anne Nyman

Anne Nyman

Myyjä

Ikä: 58

Asuinpaikka: Nokia

Vaaliteemat: Pienituloisten puolella, nyt ja aina, työelämälainsäädäntö kuntoon, palkkavarkaus rangaistavaksi teoksi, palkalla ja eläkkeellä on tultava toimeen, koulutuksesta ei leikata, vaan siihen panostetaan

Verkkosivut

Some: Facebook, Instagram

 

 

|||

Tutustu myös muihin vasemmistoliiton kansanedustajaehdokkaisiin. Pirkanmaan vasemmistoliitto asettaa vaaleihin täydet 20 ehdokasta. Alla on nimeen liitettynä linkki jokaisen ehdokkaan esittelyyn Vasen Kaista -verkkolehdessä.

Katariina Aakus | Mikko Aaltonen | Teija Hautanen | Selmi Holopainen | Toni Ilmaniemi | Anna Kontula | Satu Kosola | Katja Kotalampi | Aki Leppänen | Mari Lind | Lauri Lindén | Mirka Löf | Minna Minkkinen | Aapo Niemi | Anne Nyman | Virva-Mari RaskLeena Saarela | Liban SheikhSohvi Sirkesalo | Esko Turunen

Kommentteja: 2

  1. Hei Riitta!
    Voin luvata, että olen sinun puolellasi.
    Nimenomaan pienituloisten ja duunarien puolustaminen on se sydämen asiani.
    Vasemmisto vastustaa asumistuen leikkausta. Siihen voit luottaa.
    On käsittämätöntä, että oikeisto olisi tässä tilanteessa leikkaamassa pienituloisimmilta!
    Sinä pystyt vaikuttamaan tähän asiaan äänestämällä ehdokasta Pirkanmaan Vasemmiston listalta. Meidän ehdokasnumerot ovat 127 – 146.
    Minun numeroni on 141.

  2. Hei Anne Nyman. Vasemmistoliitto.
    sinä varmaankin ajat myös eläkeläisten asemaa.Eläkeläisten asumis-
    tuki oli jo vuosia sitten Sdp.n.Lupaama tuki jota ei leikata.
    Jos minultakin poistetaan eläkeläisten asumisuki niin kiireellä
    joudun muutamaan pienempään asuntoon. nyt 44 . neliön asunto.
    oliskohan muutakin leikattavaa kuin asumistuki.
    Ja kaikki eivät pääse toimeentulotukiasiakkaiksi niinkuin en minäkään?
    olen jo 65v ja haluaisin asua tässä paikassa kerrostalossa Hervannassa.
    Ja jos puhutaan eläkeläisten asumistuesta niin ihmettelen miksi vanhan ihmisen
    pitäisi luopua siittä pienestäkin saamastaan elintasosta.
    Olen myös jutellut Teija Hautasen kanssa puhelimessa samaisestakin asiasta.
    Toivon ja odotan jos asia tulee eduskunnassa puheeksi niin Te vasemmiso olette eläkeläisten puolella.
    Kaikille kai tasapuolisesti vähennykset ja lisät. hyvää Keväänodotusta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *