Artikkeli: Pirkanmaa, Vasemmisto

30.1.2023 klo 06:00

Toni Ilmaniemi: Hoitoalan työvoimakriisi ei ratkea helpoilla keinoilla

Toni Ilmaniemi hymyilee ulkona TAYSin pääsisäänkäynnin edessä.
Anestesiahoitajana työskentelevä kansanedustajaehdokas Toni Ilmaniemi suhtautuu elämään positiivisesti ja tulevaisuuteen toiveikkaana. Hän on kangasalalainen perheenisä, joka on innostunut yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta viime vuosina. Eduskuntaan hän haluaa viedä kykyä toimia muiden ihmisten kanssa sekä kestäviä ratkaisuja haastaviin ongelmiin. (Kuva: Anna Weckström)

Toni Ilmaniemi on tuore kasvo politiikan kentältä ja tavoittelee nyt paikkaa eduskunnasta Kangasalta käsin. Sairaanhoitajana Coxassa työskentelevä Ilmaniemi on lähipiirissään tunnettu positiivisesta elämänasenteestaan ja vahvoista mielipiteistään. Hän haluaa kantaa kortensa kekoon reilumman ja kestävämmän yhteiskunnan puolesta.

Ilmaniemi myöntää, että hänessä on viime vuosien aikana herännyt voimistunut tarve vaikuttaa asioihin. Hän toivoo, että politiikassa tehtäisiin enemmän asiantuntijatietoon pohjautuvia päätöksiä ja ilmastopolitiikan osalta asenteisiin tulisi täyskäännös, jotta tarvittavia toimia saataisiin vietyä eteenpäin.

– Haluan olla osana vaikuttamassa tulevaisuuden yhteiskuntaan. Olen myös opetellut hyvin ratkaisukeskeiseksi ihmiseksi ja olen saanut palautetta siitä, että rakennan positiivista ilmapiiriä ympärilleni. Politiikassa vahvuuteni varmasti on ihmisten kanssa toimiminen. Rehellisesti sanoen tulen kaikkien ihmisten kanssa toimeen, Ilmaniemi kuvailee itseään.

Ilmaniemi on toista vuotta Kangasalan vasemmiston varapuheenjohtajana. Tie yhdistystoimintaan aukesi sattumalta, kun hän ensin lähti ehdolle vuoden 2021 kuntavaaleissa ja tuli valituksi Kangasalan vasemmiston johtokuntaan. Alun perin hän on kotoisin Forssasta, mutta on elänyt tyytyväisenä pirkanmaalaisena jo yli kymmenen vuotta.

– Vasemmistoliittoon liityin jo kauan aikaa sitten. Puolue on aina kiinnostanut minua arvojen ja ihmiskeskeisen politiikan takia.

Viimeistä neljää vuotta Ilmaniemi kuvailee kriisien ajaksi. Hän pitää hyvänä asiana, että istuva hallitus on tehnyt toimia ihmisille koituvien haittojen minimoimiseksi ja kokee hyvin tärkeänä, että työtä jatketaan.

 – Täytyy jatkaa inhimillistä ja eriarvoisuutta vähentävää politiikkaa.  

Eriarvoisuuden vähentäminen tarvitsee tekoja

Ilmaniemi on itse kahden lapsen isä ja osaa arvostaa lapsiperheiden palveluita. Häntä huolettaa ylisukupolvinen huono-osaisuus ja eriarvoisuus. Lapsiperhearjessa kustannusten nousu on vaikuttanut kipeästi, ja esimerkiksi lasten kalliit harrastukset ajavat perheitä eriarvoiseen asemaan. Monilla perheillä ei ole varaa enää lasten harrastuksiin.

– On valitettava tosiasia, että huono-osaisuus periytyy. Elämäntavat ja terveys siirtyvät myös usein seuraaville sukupolville. Varhaisen puuttumisen mahdollisuuksia täytyy lisätä jo varhaiskasvatuksesta asti. Tähän vaikuttaa tietenkin, onko meillä riittävästi osaavaa henkilökuntaa ja kehityksen seurantaa.

Matalan kynnyksen edullisia ja maksuttomia harrastusmahdollisuuksia Ilmaniemi toivoisi lisää. Harrastamismahdollisuudet kannustavat aktiiviseen elämään ja vahvistavat yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa.

– Sosiaalityön resursseissa on parannettavaa. Vaimoni on sosiaaliohjaaja, joten kuulen sitä kautta terveisiä sosiaalialalta, Ilmaniemi kertoo.

Ilmaniemi arvostaa harrastusmahdollisuuksia niin aikuisilla kuin lapsillakin itse harrastaa aktiivisesti futsalia ja jalkapalloa. Lapsista vanhempi harrastaa myös liikuntaa. 

– Soitan myös ukulelea, mutta se harrastus on ollut tauolla nyt jonkin aikaa, koska sormeni murtui, Ilmaniemi suree.

Sosiaali- ja terveysalan veto- ja pitovoima kuntoon

Aiemmin nuoriso-ohjaajana työskennellyt Ilmaniemi hakeutui hoitoalalle työn kiinnostavuuden vuoksi. Hän on ollut monessa yksikössä töissä ja huomannut, miten perusterveydenhuollon tilanne on heikentynyt vuosien varrella.

– Paljon olisi ennaltaehkäistävissä, jos vain ennaltaehkäisyyn suunnattaisiin resursseja. Matalan kynnyksen palveluita ei ole riittävästi tarjolla julkisessa terveydenhuollossa ja Acutaankin tulee ihmisiä, jotka kaipaisivat vain tukea, mutta sitä ei ole saatavilla.

Ilmaniemi seurasi tiiviisti hoitajien palkkaneuvotteluja ja on huolissaan siitä, etteivät neuvottelut välttämättä lisänneet alan vetovoimaa. Sosiaali- ja terveysalaa piinaa työvoimakriisi, johon ei löydy pikaratkaisuja.

– Puhe koulutuspaikkojen lisäämisestä ei auta, jos ihmisiä ei hakeudu koulutukseen. Eikä pidemmän päälle myöskään auta tuoda työvoimaa ulkomailta, kun tänne muuttaneet ihmiset huomaavat pian, että jossain toisessa maassa maksetaan parempaa palkkaa.

Ratkaisuiksi Ilmaniemi ehdottaa työolojen laittamista kuntoon. Työntekijän täytyisi pystyä tekemään työnsä sen verran hyvin, että voi olla tyytyväinen työnsä jälkeen. Nykyään etenkin hoitoalalla työaikaa menee paljon muuhun kuin varsinaiseen työhön.

Työsopimusten pätkiminen on monia aloja vaivaava trendi, johon Ilmaniemi toivoisi muutosta. Silppuinen työelämä ei tuo elämään monen kaipaamaa vakautta. Yleinen tyytymättömyys työhön on Ilmaniemen mielestä terve reaktio työn kehitykseen.

– Työelämää kritisoiva liike tekee epäkohtia näkyväksi, mikä on hyvä asia, hän pohtii.

Toni Ilmaniemi

Toni Ilmaniemi

Sairaanhoitaja

Ikä: 31

Asuinpaikka: Kangasala

Vaaliteemat: Ilmastonmuutoksen ehkäisy, eriarvoistumisen ja ylisukupolvisen vähäosaisuuden vähentäminen ja sosiaalialan, terveydenhuollon ja muiden matalapalkka-alojen työvoimakriisin ratkaisut

Verkkosivut

Some: Facebook, Instagram

 

 

|||

Tutustu myös muihin vasemmistoliiton kansanedustajaehdokkaisiin. Pirkanmaan vasemmistoliitto asettaa vaaleihin täydet 20 ehdokasta. Alla on nimeen liitettynä linkki jokaisen ehdokkaan esittelyyn Vasen Kaista -verkkolehdessä.

Katariina Aakus | Mikko Aaltonen | Teija Hautanen | Selmi Holopainen | Toni Ilmaniemi | Anna Kontula | Satu Kosola | Katja Kotalampi | Aki Leppänen | Mari Lind | Lauri Lindén | Mirka Löf | Minna Minkkinen | Aapo Niemi | Anne Nyman | Virva-Mari RaskLeena Saarela | Liban SheikhSohvi Sirkesalo | Esko Turunen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *